perjantai 12. marraskuuta 2010

Juustoa ja kuminaa

Ihan yhtakkia, myohasessa mutta kumminkin, valahti pieniin aivoihini
miksi jeeraa kutsutaan suomeksi JUUSTOkuminaksi. Siis sitahan laitetaan Gouda-juustoon
ja se on kuminan nakoista. Joskaan ei sen makuista. Muuten minun herkkuani.
Joskus kaivelen juustosta niita siemenia ja napostelen sellasenaan.

torstai 11. marraskuuta 2010

Valokuvatorstai

Taman viikon aiheena "isä".

Valitsemassani kuvassa kansantanssia esittavat isa ja poika Uzbekistanissa.
Poikareppanalla valahti tuo karvahattu silmille vahan valia. Hanen innokasta
tanssiaan se ei tuntunut haittaavan.

Muut taman viikon isäkuvat taalla.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Retkikausi alkaa osa 2

Ihan unohdin etta piti kertoa retken toisesrtakin puoliskosta.  Historian ja
kulttuurin jalkeen vahan luontoa. Kavimme Prat-joella ja lahteella, josta
viela muutama vuosi sitten otettiin vetta Jerusalemiin. Taalla lahteet eivat
yleensa ole luonnollisessa tilassa, vaan niiden vesi on ohjattu jo vuosisatoja
sitten erilaisiin altaisiin kayton helpottamiseksi.
Tassa paikallinen nuoriso nauttii raikkaasta vedesta.

Opas selostaa. Tama lahde on siita erikoinen, etta noin 20 minuutin valein altaan
 veden pinta laskee huomattavasti. Kun "sailio" tayttyy, se purkautuu ulos ja imaisee
mukanaan pinnan alas.

Jatkoimme matkaa jonkun verran puron varrella. Vesi virtaa Jerikon suuntaan.

Vihrea kasvillisuus korostaa eramaan kuivuutta.

Eramaallakin on omat upeat varinsa.

Tama onkin jo Kuolleen meren rannalta. Siellakin on rykelma makean veden lahteita.
Kasvillisuus tietysti nauttii tasta harvinaisesta ihmeesta.  Altaiden lisaksi paikalla on
suljettu alue jonne paasee vain oppaan johdolla.

Vuosi sitten taalla oli iso tulipalo, mutta luonto nayttaa jalleen vihrealta.

 Tahystystorni.

 Kaislikkoa.

 Pikkukaloja myos nakyi.

 Lahteiden vedet virtaavat Kuolleeseen mereen...

...joka on nykyaan niin matalalla ja kaukana. Jordanian vuoret toisella puolen.


Tama on hepreankielella Sedomin omena. Myrkyllinen,
kuinkas muuten.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko

Lyon vetoa etta tama on ollut klassikoissa jo tuhat kertaa,
mutta se pyorii paassani tanaan. Ei voi mitaan! Sorry!


Muut taman viikon klassikot taalla.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Shadow Shot Sunday

Last February, anemones where so red!


More shadows here.

Reflections

So symmetric! A lake in Finland...again.

More reflections here.

Lapsuudesta

Nyt naita lapsuudenajan muistoja sitten...


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona?".
Luonnontutkija ja elainlaakari olivat varmaan suunnitelmissa.


2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aku Ankka ilman muuta. Aiti ei niita suostunut lukemaan minulle,
niin oli pakko opetella itse. Olikin sitten tylsaa eka luokalla, kun muut opetteli lukemaan.
Piirrettyja ei ollut, kun isa suostui ostamaan telkkarin vasta kun olin ehka 13-vuotias.
Se olikin sitten paras ja kallein markkinoilla oleva ilmeisesti, ja palveli moitteetta
lahes 30 vuotta.


3. Lempileikkejäsi?
Muoviset "pikkuelaimet" joita minulla oli kymmenittain. Lehmia, possuja, leijonia,
tiikereita, kauriita ja vaikka mita. Kesalla hiekkakasassa ja talvella sisalla pirtin lattialla.
Nuket eivat minua juurikaan kiinnostaneet. Kissojamme myos "koulutin" kovasti.


4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
En pitanyt kai mistaan, ainakaan koulun liikuntatunneilla. Itsekseni retkeilin luonnossa
ja hiihtelinkin vahan.


5. Parhaat synttärisi ja miksi?
Suoraan sanoen, en muista mitaan sen kummempia synttarijuhlia...!


6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Taisivat olla englantilaiset Sweet ja Slade yhtyeet. Osmonds-veljesyhtyeen pojat olivat sopoja.
Sammy ja Kirka. Hector. Juice.


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Kiikarit isalta joululahjaksi. Han ei yleensa lahjoja ostellut, mutta tama oli onnistunut poikkeus.


8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Olen tehnyt mutten tarpeeksi: Matkustella, lukea ja oppia uusia asioita.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Retkikausi alkaa

Lauantaina matkasimme Juudean eramaahan. Sade saatteli meita Jerusalemiin asti,
mutta sen jalkeen siita jai vain muisto, joka ilmeni myos kauniina sateenkaarena.
Tama havainnollisti hyvin eramaan muodostumista, ja miten pilvet antavat sateensa
vuorien merenpuoleisilla rinteilla ja toinen puoli jaa kuivaksi.


 Kavimme aluksi tutustumassa Euthymiuksen luostarin jaannoksiin. Euthymius oli munkki, joka
vaikutti alueella 400-luvulla, siis aivan kristinuskon alkutaipaleella. Juudean eramaassa on
ollut useita luostareita ja varsinkin erakkoelamaa harjoittaneita munkkeja.

Saimme vahan esimakua mosaiikkilattioista.

Seuraava kohde olikin "Laupiaan Samarialaisen Majatalo".
Paikalla on upouusi mosaiikkimuseo, ja kohdetta ollaan
laajentamassa tien toisella puolella oleville
palatsin raunioille.

Mosaiikit ovat kirkoista, seka juutalaisista ja samarialaisista synagoogista.

Muitakin jaannoksia loytyi.

Elainmotiivit ovat yleisia mosaiikeissa.

Samarialaisten synagoogasta.

Taman yksityiskohdan kolmiulotteisuus kiehtoi silmaani.

Viini valuu kuppiin.
Samarialaisiahan on olemassa edelleenkin. Heista voi lukea Yaelin blogissa

Postaan myohemmin iltapaivan kohteista, TVkaista kutsuu!

tiistai 2. marraskuuta 2010

ABC Wednesday - today featuring P

This ABC is a new one for me. P like the peppers (paprika), rainy outdoor market
in Maribor, Slovenia.


More P pictures here .

Kuningaskuumetta?

Olisikohan Suomeen pitanyt sittenkin varvata kuningas,
niinkuin silloin itsenaisyyden alkutaipaleella jotkut haaveilivat?
Sen verran innokkaasti nayttavat suomalaiset seuraavan Victorian ja Danielin
vierailua (uutisissa sanotaan hassusti Daaaniel).

Ehka ei vielakaan ole liian myohaista?

Nyt on ainakin homokeskustelu jaanyt taka-alalle, seka kuniinkallisten etta juuri
julkaistujen verotietojen ansiosta.

Taalla ollaan todella ihmeissaan, kun kerron tasta verotuksen julkisuudesta Suomessa.
Missahan muissa maissa on tallainen kaytanto?