lauantai 25. joulukuuta 2010

Navetan hajua ja kummituksia

Meidan tornitalossamme on tuolla alhaalla kaksi kerrosta parkkihallia. Se tila on yhteinen ja
avoin kolmen muun tontilla olevan talon kanssa. Nyt viime viikkoina on ainakin
-2 kerroksessa ollut aivan hilliton NAVETAN haju. Aika kummallista, kun ihan ihan
kaupungissa asutaan. Yhtaan lehmaa ei takuulla ole ainakaan 10 kilometrin sateella.

Sitten muistimmekin etta talla tontilla on ollut aikoinaan suuri TEURASTAMO. En tieda milloin
se on suljettu, mutta kylla siita varmaan ainakin 15 vuotta on. Mina en alussa ollut ollenkaan
innostunut ostamaan tata asuntoa, ihan muista syista kyllakin, ja sanoin miehelle, etta siella
on varmaan lehmien aaveita jotka kummittelevat.

Nyt se on sitten tapahtunut. Hajun muodossa. Voimakkaan hajun!

Hajuun on kylla kai loogisempikin syy. Tontin peralla on viela tilaa kahdelle talolle, ja niita
on nyt alettu rakentaa. Siella monttua kaivettaessa on ilmeisesti osuttu johonkin
lantakuoppaan, jonne on tuupattu aikoinaan lahtausta odottaneiden ammujen tuotokset.
Ja hermostunut nautahan tunnetusti sontii heti ja paljon!

Mietin vaan, etta aika harvat asukkaat tietavat tontin historian, ja varmaan tutkivat
kenganpohjiaan ihmetellen, mihin koirankakkaan ovat taas tallanneet. Niin kavi miehellenikin
hajun alkupaivina.

5 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Onpa ikävää! Toivottavasti pääsette pian eroon tuosta hajusta.

Hyvää tapania ja loppuvuotta!

Tuula kirjoitti...

Mina jo ajattelin etta joku oli tuonut lehmia sinne parkkihalliin :).

Jael kirjoitti...

Ohoh! No toivottavasti pääsette tuosta hajusta pian eroon....

Allu kirjoitti...

Ehkä lanta on kuitenkin parempi kuin joku myrkky siinä tontilla. Eiköhän se haju joskus kaikkoa.

Marja-Leena kirjoitti...

Totta, myrkky olisi pahempi juttu. Helsingin Myllypurossahan oli tuo kaatopaikalle rakennettu alue, josta ihmiset joutuivat lähtemään. En edes tiedä korvattiinko asuntojen omistajille tarpeeksi. Monet eivät olisi halunneet muuttaa, koska uusi asunto oli muualla kallis. Asunnot oli ostettu aikoja sitten. Siellä esiintyi ihmisillä paljon syöpää.