maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mitas muuta jai Rhodoksesta mieleen?

No ainakin se, etta tahan aikaan paikka on viela ihan off season ja ainoat
turistit oli israelilaisia. Kauppoja vasta remontoitiin ja tuore maali tuoksui 
joka paikassa. Pieni osa kaupoista oli jo aukikin, joka paiva muutama enemman.
Me nyt emme turistikamaa juuri osta, joten ei haitannut. Siella taalla nakyi kylla
ihan nattejakin juttuja. 




Perhoslaakso oli viela ihan kiinni talven jaljilta mutta hups kiivettiin portin yli ja 
tehtiin mukava patikkaretki natissa laaksossa. 


Ihan kaupungissa oli Rodin-puisto joka oli myos hieno yllatys. 



Toinen laukuistamme tuli pari paivaa myohassa. Mutta mehan olemme oppineet 
toisten mokista, ja pakkaamme aina kotoa lahtiessa tavarat kahteen laukkuun, 
puoliksi ja puoliksi. Siis ihan kaikki. Nain meilla oli periaatteessa ihan tarpeeksi
vaatteita vaikka toinen laukku ei olisi tullut milloinkaan. Korkeintaan alushousuja
olisi joutunut pesemaan valilla. Suosittelen lampimasti kaikille matkailijoille. 

Monolithos oli myos hieno paikka. Sinne onnistuimme kiipeamaan sadekuurojen
valissa, eika siellakaan ollut tietysti ketaan muita. 




2 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Upeita kuvia, tuo siltakuva on ihana, samoin viimeiset kuvat!
Oli varmaan helppoa liikkua, kun ei ollut isoja turistiruuhkia missään.
Minäkin pakkaan mun ja miehen laukut just samoin, molempien vaatteita molempiin laukkuihin. Ja myös käsimatkatavaroihin yhdet varapaidat ja aluvaatteet. Varmuuden vuoksi!

Mine kirjoitti...

Sesongin ulkopuolella matkustamisessa on puolensa:).