perjantai 21. maaliskuuta 2014

Huomenna on suuri paiva!!

Siskoni miehineen tulevat vihdoin kaymaan Israeliin ja meille.
Sisko on taalla kaynyt haissamme joskus vuonna miekka ja kivi. Nyt
vihdoin jarjestyi heille niin nappara mahdollisuus etta oli pakko siihen tarttua.
10 hengen porukka tulee Turusta. Muu vaki jatkaa Eilatiin ja Jordanian Petraan,
he jaavat meille alkuun. Retkeillaan ja ihmetellaan taalla muutama paiva.
Keskiviikkoaamuna lahdetaan Jerusalemiin ja tavataan se muu ryhma.
Meidan tehtavamme on heita opastaa (apua!) vanhan kaupunkgin sokkeloissa ja
Via Dolorosalla. Tasta selittyykin sitten tama meidan viime aikojen kiinnostus
Jerusalemiin.

Mutta sita ennen on huomenna vierailu anopilla, sunnuntaina tutustumista
Tel Aviviin ja Jaffaan ja illalla perheillallinen meilla (olen kokannut koko
paivan jo valmiiksi). Maanantaina Caesariaan aamiaiselle meren aareen,
hienoon museoon ja kylaan suomalaiselle ystavalleni. Siella varmaan
tehdaan lenkki heidan kauniilla rannallaankin.
Tiistaina ehka Mini Israel puistoon jossa on paljon Israelin tarkeista paikoista
1 : 25 mittakaavan pienoismalleina. Ja luultavasti myos Beit Guvriniin.
Siella on luolia, historiaa ja toivottavassti vihreaa luontoa. Tassa kuva
yhdesta luolasta  netista.


7 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Voi onnea! Kyllä kun harvoin käy vieraita Suomesta, niin niitten vierailujen eteen satsaa sitten kunnolla. Terveisin nimimerkki kaksi vierasta kymmenessä vuodessa ;).

Mukavaa viikkoa teille!

Minun vanhin poikani oli siellä sukulaisvierailulla nyt pari viikkoa ja kävi muuten alkuviikosta Jerusalemissa hänkin. Muuten oli Haifassa ja muutaman päivän Tel Avivissa tädin ja serkkujen luona. Eka matka yksin sinne ja on kuulemma nauttinut kovasti.

Mine kirjoitti...

Mukavaa aikaa vieraidenne kanssa! Kyllä varmasti viihtyvät ja olette loisto-oppaat!

Satu kirjoitti...

Onpas teillä ohjelmaa tiedossa. Mitä parhainta viikonloppua ja aikaa vieraiden kanssa!

Sirokko kirjoitti...

Hyvin olet valmistautunut vierailuun, taatusti oppaan virkakin hoituu tiedoillasi mainiosti. Mukavia hetkiä teille!

Eeviregina kirjoitti...

Mukavia hetkiä ja retkiä sukulaisten kanssa! Ja kyllähän opastuskin sujuu monen vuoden asumisen ja omien retkien johdosta varmasti hyvin.
Tiedän siskojen kokemuksesta, kuinka tärkeää on sukulaisten ja tuttavien vierailut, ihan liian harvoin!

Jael kirjoitti...

Mukavia hetkiä vieraittesi kanssa,hienon ohjelman oletkin heille laatinut:)

Lisay kirjoitti...

Nauti harvinaisista vieraistasi!