perjantai 25. huhtikuuta 2014

Topolan mahtavan upea mausoleumi!

Seuraavana paivana matkustimme bussilla Topolan pikkukaupunkiin.
Se sijaitsee noin 80 kilometria Belgradista etelaan. Nahtavyytena
on upea kirkko jonka kryptaan on haudattu Serbian kuninkaallisia.
Uskomattoman upean kryptan mosaiikit on rakennettu yli 40 miljoonasta
palasta. 

Kuvani eivat anna oikeutta paikan upeudelle. Kannattaa kayda lukemassa
paikasta taalla  ja ihan pakko katsoa upea 360 asteen virtual tour taalla.
Vasemman puolen suorakaiteista saa monta kuvaa esiin. 
Liiketta voi ohjata hiirella tai kuvan alareunan nuolilla. 

Hirvean kylma ja sateinen paiva oli. Emme saaneet millaan selville miten
bussit kulkevat Topolasta takaisin Belgradiin. Linja-autoasema oli suljettu
jostain syysta vuoden alussa. Viimein paadyimme turisti-infoon ja sielta
hyvin ystavallinen rouva avusti meita, soitteli tuloksetta bussifirmoille
ja lopulta ehdotti taksia. Suhtauduimme siihen vahan epaillen hintaa mutta
iloisena yllatyksena se olikin  vaan 30 euroa (80 km!) ja niin sitten
ajelimme herroina takaisin "kotiin". 
Oikeen piti ihmetella tuota hintaa. Bensahan maksaa siellakin, vahan
vahemman kuin meilla tai Suomessa, mutta kumminkin. Ja
varmaan palasi tyhjana takaisin Topolaan. Naita
asioita tulee mietittya tavallista enemman, kun oma
mieskin ajaa taksia ja usein laskeskellaan mika
kannattaa ja mika ei. 
Annettiin kuskille viela 5 euroa tippia josta han tuntui
olevan oikeasti yllattynyt. Mutta tuo hinta oli 
oikeasti niin hammentavan alhainen.
 













3 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Onpa hienoa!

Jael kirjoitti...

Onpas upea tuo mausoleumi! Ja todellakin halpa taksireissu:)

Mine kirjoitti...

Belgradissa opimme, että siellä on kaksihintaisia takseja. Toiset tosi naurettavan halpoja ja toiset ihan kamalan kalliita. Soittamalla sai halvan ja jonosta ottamalla kalliin. Mutta mikä kirkko! Aivan upea!