maanantai 27. huhtikuuta 2015

Nepalin katastrofia miettien

Luin juuri netista, etta taalla Israelissa on talla hetkella 500 nepalilaista
opiskelijaa. He ovat tulleet ulkoministerion kautta oppimaan uutta
maataloudesta. Talla hetkella heidan mielessaan on varmasti vain huoli
kodista ja perheista.

Lisaksi taalla on paljon nepalilaisia vierastyolaisia, etupaassa hoitamassa
vanhuksia (anopillakin on tallainen, tosin intialainen) ja myos maataloustoissa.

Israelilaisia on Nepalissa kai lahes 2000, suurin osa armeijan jalkeen
reppuretkelle lahteneita nuoria. Osaan ei ole saatu yhteytta, jotkut ilmoittavat
etta ovat jumissa vuorilla ja kylissa ruumiiden keskella ilman vetta ja ruokaa.

Ja tietysti myos jarkytys Nepalin asukkaiden kohtalosta. Lauantaiaamuna kun kuulin
jaristyksen voimakkuudesta, ja kun sanottiin etta on kolme kuollutta, sanoin
etta illalla mennaan jo tuhansissa. Niinhan se oli.

Kuvat luhistuneista kylista antavat ymmartaa, etta katastrofin mittasuhteet
ovat todella suuret.

Israeilissakin on maanjaristysten vaara. Muutama pieni on koettu. Lahes
sata vuotta sitten oli tosi iso, jonka uhreja oli satoja. Jos nyt olisi samanlainen,
mitenkahan kavisi kaikkien uusien tornitalojen.

2 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Vanha luokkakaverini oli ehkä kolme viikkoa aikaisemmin kiipeilemässä Nepalissa.

Petra kirjoitti...

Tallainen jattijaristys Nepalissa, missa on paljon heikosti rakennettuja taloja on todellinen murhenaytelma :( Kavi mielessa jaristyksen mahdollisuus taas taallakin, meilla on ollut paljon viime aikoina mikrojaristyksia, toivottavasti isoa ei tarvitse nahda.