maanantai 9. toukokuuta 2016

Milano-Napoli osa 3a

Hotellihuoneemme varimaailma oli vahintaankin mielenkiintoinen.

Siita toipuneena lahdimme kohti San Gimignanoa. Tornit nakyivat jo kaukaa
ja koska saavuimme aamusella, ei viela ruuhkaakaan ollut. Emme viela tienneet
mita tuleman pitaa.  Yllattaen Duomo olikin suljettu ja aukiolle marssi 
torvisoittokunta. Nythan oli 25. huhtikuuta, eli fasismista vapautumisen paiva, 
Festa della Liberazione. 


Veteraanit pitivat Duomon rappusilla puheita; natseista, partisaaneista,
vapauttamisesta.  Sen ainakin ymmarsin. 
Me kiipesimme Duomon vieressa olevaan torniin, yhteen niista neljastatoista,
jotka ovat nykyaan olemassa. 

Maisemissa ei ollut moitteen sijaa.





Nakyi siella olevan toinenkin matalampi torni jonne paasi maisemia katselemaan.




Pohjoisessa nakyivat lumihuippuiset Apenniinien vuoret.






Vahan taidettakin matkalla tornista alas. Yllattavan modernin tyylinen
ollakseen (muistaakseni) 1550-luvulta. Rupesin sita oikeen
etsimaan Googlen kuvahaun avulla, mutta loysin
vain kiinankielisen blogin, josta ei paljon lisainfoa
loytynyt.


Haahuilimme puistoon, jossa kistus kukki valkkoisena isona pensaana.
Jalostettu versio ilmeisesti, meilla kasvaa villina pienempana.


Mielenkiintoinen soittopeli. 


Ja San Gimignanon kuuluisaa Vernaccia viinia piti maistaa. Taytyy sanoa etta
maistui.


Vaan kolmas paivaa viela jatkuu, siksi osa 3a.

6 kommenttia:

Paluumuuttajatar kirjoitti...

San Gimignano on niin suloinen. Olemme päätyneet sinne jopa kahdesti.

Lisay kirjoitti...

Ihania taloja ja komeat maisemat.Ilmakin nayttaa oikein mukavalta...

Satu kirjoitti...

Kyllähän noissa maisemissa maistuisi viiniä lasi jos toinenkin. :-)

Olipas hassu hotellihuone!

Jael kirjoitti...

Hih,olipa värikäs hotellihuone. Ja upeita maisemia ja paikkoja;hieno reissu teillä:)

Blyygi Blumsteri kirjoitti...

Olisin saattanut nähdä levottomia unia noin värikkäässä huoneessa...

Petra kirjoitti...

Kylla teita on talla reissulla maisemilla hemmoteltu. Tuo hotellihuoneen varimaailma tuo mieleen muutamat turkkilaiset asunnot, joita olen nahnyt asuntoa etsiessa. Tama kirjava varimaailma ja pelkistetty suomalainen linja ovat aika kaukana toisistaan :)