keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ateenassa osa 3, varoitus kuvia myos lihatorilta

Minua eivat kaupan vitriinissa roikkuvat possunpaat
ja karitsanruhot hairitse. Kotonakin teurastettiin aikoinaan, joten nama nayt
ovat olleet tuttuja pienesta pitaen.

Ateenan keskustori yllatti puhtaudellaan. Merenelavien puolella tietysti vahan
tuoksahti (tuore) kala, mutta lihapuolella ei hajuaistin avulla olisi voinut
arvata missa ollaan.

Tarjolla naytti olevan aika tasapuolisesti lammasta, nautaa, possua, broileria
ja siella taalla eksoottisempaakin tavaraa, kuten sorkkia, vatsalaukkua  ja
kokonaisia possun- ja lampaan paita. Puput tunnisti nylkematta jatetyista
valkoisista tassuista :(

Tuossa etualalla niita lampaanpaita. Kuusi kolmella eurolla? Noinkohan?
Kylla siita jo keittoon makua saisi. Otin kuvan lahempaakin mutta saastan 
teidat silta.


Aidin kanssa ostoksilla.


Sorkkien hintaa en oikeen ymmartanyt. Ylareunassa roikkuu 
vatsalaukkuja (tripe tai jotain sen suuntaista, siita tehdaan keittoa joka
kuulemma auttaa krapulaan).


Jauhelihaprofessori. Oli niin tarkean nakoinen etta jossain
muussa ymparistossa olisi voinut menna ihan vaikka sydankirurgista.
Yleensakin kaikki tyontekijat nayttivat taalla arvostavan tyotansa ja 
tekevan sen kaikella mahdollisella arvokkuudella.
Niin kuin pitaakin.



Lampaan potkat koristeltu kauniilla "pitsilla" joka tietaakseni on rasvaa jostain
vatsan seudulta myos.


Puput.



Yllattavassa paikassa lihakojujen keskella on ravintola,
Oinomageireio Epirus.  Soimme siella lomamme aikana lopulta kokonaista
kolme kertaa. Mella on paha(?) tapa jumiutua ravintoloihin joista olemme
tykanneet eika kokeilla joka kerta uutta paikkaa.
Epiruksessa ei kursailla. Kaikki paivan ruuat ovat naytilla
padoissa ja isoidsa kattiloissa ja kielitaitoiset tarjoilijat selvittavat mita
niissa on. Tarjonta vaihtelee ilmeisesti raaka-aineiden sesonkien mukaan.
Soimme siella liha- ja karitsanmaksakeittoa, lihapullia, kotitekoista pastaa,
vihanneskeitoksia, joista varsinkin okra oli erikoisen hyvaa.

Taalla oli tarjolla myos sita vatsalaukkukeittoa mutta jatin toiseen kertaan.

Meren antimia oli myos tarjolla.




Toki myos vihanneksia, hedelmia ja aika montaa sorttia oliiveja.



Makkarakaupan ylapuolella oli hieno viherseina.


Koirat odottavat jannittyneina emannan tehdessa ostoksia.


Taalla kaikenlaista yrttia ja kuvittuja paprikoita ja munakoisoja.


Kauniisti hoidettuja talojakin oli siella taalla.



Keskustorin lansipuolella Psirin kaupunginosassa maisemaa hallitsevat 
aasialaisten omistamat kaupat. Halpaa elektroniikkaa ja kaiken maailman
tavaraa. Rihkamakoruja ja vaarennettyja kelloja. 
Isannan ostama neljan euron kello ei kylla oikeen toiminut
mutta seuraavana paivana osti toisen kympilla ja se tikittaa hyvin.




Illallinen Carte Postale ravintolassa. Ei hullumpaa. Karitsankyljykset ja
kreikkalainen salaatti olivat loistavia kuten myos talon viini. 




6 kommenttia:

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Näyttää kotoisalle. Tosin possun päitä ja pupuja ei meillä näkynyt:).

Sirokko kirjoitti...

Possunpäät puuttuu meiltäkin, eikä kyllä ole koskaan noin kauniissa rivissä mikään. Upea viherseinäkin, vau!

Jael kirjoitti...

Kauppa/ruokakuvia on kiva katsella(lihakuvat ohitin nopeasti;D)
Miten taloudellinen tilanne näkyi katukuvassa?

Petra kirjoitti...

Ihan kuin taalla paitsi etta possunpaat on korvattu lampaanpailla. Kalatkin on samaa sesonkia naapureilla, lampaanvatsakeittoa taallakin nautitaan paitsi mina silla en tykkaa :O Taalla ei tietaakseni enaa ole lihatoreja, eli ei saa olla lihoja avoimilla tiskeilla myytavana, mitahan tuohon sanoo EU?

Jael kirjoitti...

Huomasin että kibutsiaikainen kanadalainen poikaystäväni oli myös käynyt tuossa toriravintolassa ja pitänyt siitä;D

anumorchy kirjoitti...

Paluumuuttajatar,
saisikos muslimit pupuja syoda, vai eiko se vaan muuten ole tapana?

Sirokko,
tuolla oli oikein siistia ja tuotteet kauniisti aseteltu.

Jael1,
joo tiedan ettet lihaa syo.
Kerjalaisia nakyi jonkun verran. Myos jotkut liikekiinteistot olivat suljettuna.
Mutta yleisesti katsoen yllattavan vahan ainakin turistille huono taloudellinen tila nakyi.

Petra,
mina en sita keittoa uskaltanut kokeilla. Ei ollut tarvettakaan.
Aika iso osa lihoista oli lasin takana vitriineissa. En tieda onko niissa joku jaakaappisysteemi. Hajuja tai karpasia tai muuta sellaista ei ollut. Ihan mielellani olisin tuolta jotain ostanut jos olisi ollut tarve.

Jael2,
aika janna sattuma!!! Maailma on pieni!