torstai 12. tammikuuta 2017

Taas yksi loistava muusikko on poissa

Meir Banai, yksi kuuluisan taiteilijasuvun muusikoista on  kuollut 55-vuotiaana syopaan.
Sen lisaksi etta han oli tosi upea tyossaan, alkaa tuntua aika "jannalta" etta
ikaisenikin "nuoret" ihmiset voivat sairastua ja kuolla noin vaan. Pistaa miettimaan.
Elaman arvoja ja mita nyt oikeasti haluaisin tehda ja aika ei ole loputon kellaan.



5 kommenttia:

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Viime aikoina on tosiaan kuollut itseni ikäisiä ihmisiä siihen malliin, että olisi hölmöä olla miettimättä. Miettimättä siis sitä, että muistanhan elää joka hetkessä. Ja tehdä itselleni niin fiksuja valintoja, että en vie itseäni ennen aikaiseen hautaan. Ja samalla muistutan, että ihmisen elinpäivät eivät ole hänen päätöksessään, vaan lähtö tulee, kun on sen aika.

Anonyymi kirjoitti...

Vuoden aikana on kuollut useita, sekä tuon ikäisiä että vähän vanhempia muusikoita. Vuosia tulee jaon syytä miettiä mitä kaikilla päivillä tekee, joita vielä on edessä.

Lisay kirjoitti...

En ollut kuullutkaan.R.I.P
Niin salakavala tauti tuo syopa ja koko ajan kuulee tuttujen siihen sairastuneen.
Toivottavasti jattaa valiin kaikkein laheisimmat.

Jael kirjoitti...

Surullista,sillä hän oli vielä nuori.Juuri sain kuulla että rakas tätini SUomessa kuoli tänään,joten tällaisia suru-uutisia riittää.

Blyygi Blumsteri kirjoitti...

Olipa miellyttävä-ääninen laulaja. R.I.P