lauantai 22. syyskuuta 2012

Saavista kaataen

Kuten jo mainitsin, Montenegro otti meidat vastaan varsin vetisessa saassa.

  Alussa olin niin paniikissa, etten edes hoksannut kameraa ajatella.

 Kuvienkin laatu on vahan niin ja nain, kun vaan yritin komentaa kuskia
pysahtymaan, kunnes pahin olisi ohi. Mutta han vaan jatkoi... Vuorenrinteelle
nousevilta kaduilta virtasi vetta ihan uskomattomia maaria.

 Illalla luin netista, etta rannikolla oli satanut paivan mittaan 300(!) mm.
Se on puolet Tel Avivin VUOTUISESTA sademaarasta. Sen verran hyvin 
oli rantatie rakennettu, etta yhtakaan veteen sammunutta autoa emme 
nahneet. Meidankin pikku Suzukimme (mallia Splash, olisiko enne?) 
seilasi ne ihan mukavasti.

 Vetta virtasi ihan joka paikasta.
Nousimme sitten vuoristotielle, olihan meilla yli 200 km ajettavaa 
kiemuraisilla teilla. Pelkasin etta vesi olisi vienyt tien poikki jostain kohtaa,
 mutta niin ei kaynyt. Kivia oli kylla putoillut tielle, ja niita piti varoa. Sade
ei oikeastaan haitannut meidan matkasuunnitelmiamme, kun mitaan 
patikkaretkia ei ollut talle paivalle suunniteltu. Halusin vain pienen 
tutustumiskierroksen vuoristoalueeseen, jonne varmaan suuntaamme 
uudestaan kevaalla tai alkukesasta, kun luonto on vielakin vihreampi 
ja kukkiva.

 Muutaman tunnin ajon jalkeen paasimme Piva-kanjonin maisemiin. Tiella
oli varmaan yli 20 tunnelia, yritin niita laskea mutta jossain vaiheessa 
laskut menivat sekaisin ja keskityin maisemiin ja suunnistamiseen.

 Uudessa kannykassani on GPS-navigaattori joka toimii myos ilman kalliita
ulkomaan nettiyhteyksia, ja pystyin katsomaan etta olimme oikealla tiella.


Lopulta saavuimme mukavaan Polar Star hotelliin Zabljak-kaupungin vieressa
jo kello viiden aikaan. Meille annettiin kiva sviitti, vaikka olinkin tilannut vaan ihan tavallisen huoneen. Taytimme porekylpyammeen ja lepasimme stressaavasta ajosta.
Maukas buffet-illallinen maksoi kokonaista 8 euroa. Eurovaluutan helppous on myos
yksi Montenegron matkailun eduista.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Huh,mikä sademäärä;ei ole sateita jaettu oikeudenmukaisesti....
Kauniiltä näyttää ja olipa halpa illallinen!

Ciacy kirjoitti...

Oho, hetken jo ehdin luulla, ettà Israelissa sataa noin kovasti. Tuo alempi postaus Montenegrosta oli mennyt multa ohi. Erikoisen lomapaikan valitsitte, mutta on siellàkin kyllà kaunista. Ja ihanaa, kun kirjoitat vàhàn enemmànkin vàlillà :D

anumorchy kirjoitti...

Yael,
oli oikeastaan ihan kiva tuo sade, kun on taalla koko kesan helteista karsinyt. Hinnat oat Montenegrossa turistille edulliset, vaikka euroon onkin jo siirrytty.

Ciacy,
nyt olemme siirtyneet Balkanille entisen Turkki-villityksen jalkeen.
2009 aloitimme Slovenia-Kroatia kierroksella. Seuraavana vuonna jatkoimme taydentamaan Slovenian maisemia ja nyt sitten Montenegro. Sinne varmaan palailemme, toivottavasti jo ensi kevaana.

Sirokko kirjoitti...

On kyllä uskomattoman kauniit maisemat, varmaan huikeaa ajella mutkaisia vuoristoteitä kaatosateessa.

Melissa kirjoitti...

Muistan kun Puolassa ajettiin Auschwitziin ja matkalla alkoi sataa niin lujaa, että ei nähnyt mitään eteen. Tuli aivan pimeää ja katuvaloista ei ollut mitään hyötyä.

pikkujutut kirjoitti...

Uups, mikä sade. Toivottavasti tänne ei moisia tule, voi tulla kaaos.