tiistai 4. joulukuuta 2012

St. George luostari


Kuolleenmeren retken lopuksi kavimme katsomassa kreikkalaisortodoksista
St. Georgen luostaria Jerikon liepeilla. Luostari sijaitsee hienossa paikassa
jyrkan Wadi Kelt kanjonin seinamassa. 
Jotkut yhdistavat taman laakson 23.psalmin "pimeaan laaksoon".

Luostari sai alkunsa jo neljannella vuosisadalla, persialaiset
valloittajat tuhosivatsen, ristiretkelaiset yrittivat uudelleenrakentaa.
Lopulta vuonna 1878 kreikkalainen munkki tarttui asiaan ja 
luostari nykyisessa mallissaan valmistui vuonna 1901. 

Vesi virtaa taalla ympari vuoden, saa alkunsa Jerusalemin itapuolella olevista lahteista.

Portilla on seka Kreikan lippu etta punavalkonen pyhan Yrjon lippu.

Huomasin etta vanhoissa kuvissa nama kupolit olivat siniseksi maalattuja.
En tieda milloin vari on vaihtunut ja miksi. Nykyaan taalla asuu vain kaksi munkkia.


 Kanjonin seinamissa nakyy luolia, joissa aiemmin, kun munkkeja oli enemman,
 osa heista vietti erakkoelamaa omissa oloissaan rukoillen.

Luostarissa voi vierailla, mutta vain aamupaivalla,
joten me tyydyimme talla kertaa vain ihastelemaan
sita ulkoapain.




3 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Mulla on jonkinlainen muistikiva,että olisin joskus tuolla käynyt.Upea retki teillä taas!

Mine kirjoitti...

Oooh! Onpas taas hieno luostari. Ja vain kaksi asukkia. Heillä on sitten siellä aika rauhallista:).

Tuula kirjoitti...

Minäkin luulen käyneeni tuolla, mutta siitä on jo aikaa.