lauantai 23. helmikuuta 2013

Minakin kavin lenkilla!

Hoksasin vasta puolivalissa, etta tatahan voisi kuvatakin. Ja liittya Minen
alkamaan lenkkibuumiin.Kuvat kannykalla.

 Tassa vaiheessa oli jo hyva vetaa vahan portaita ylos.

Ja lisaa. Mita ylemmaksi kiipeaa, sen jyrkemmaksi ne tulevat.


 Ylhaalta oli sentaan maisemia. Tuota vasemmanpuolista
arkkitehtuuria olen joskus aikaisemmin jo esitellyt.
Ilma oli vahan tuhruinen tanaan.
Vahan makroakin piti kannykalla kokeilla. Ihan hyva.


 Ja sitten toista puolta alas.

Syklaameja.


 Tata parvekemuotia sitten jaksan ihmetella. Siis siella on lasikaiteet,
niinhan meillakin, mutta tassa ei ole mitaan kehyksia naiden lasilevyjen
ymparilla tai paalla. Miten ihmeessa se voi olla tarpeeksi kestava?
Sita paitsi ainakin mina tykkaan nojailla leveaan alumiinikaiteeseen, 
kun katselen maisemia.

Nain meilla poistetaan vanhat huonekalut. Kadulle vaan. Kisu ainakin
nauttii. Nain toisen kisun terottavan kynsiaan tuon sohvan takaosaan,
mutta siita en ehtinyt ottamaan kuvaa.

 Puistossa on kuntosalikin. Nyt se oli yllattaen ihan tyhja.

 Siella se kotitalokin jo nakyy, tuo vihrealasinen.

 Aika paljon on korkeita taloja taalla. Nama ovat "vain" 20-kerroksisia,
nyt rakennetaan jo korkeampiakin.

Ja tassa se koko kierros oli. Runkeeper tietaa missa mennaan.

10 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Huh, noita rappusia, hyvä ottaa ne ensimmäiseksi. Asutpa tosi kauniilla paikalla.

Satu kirjoitti...

Kiitos kivasta kierroksesta! Olen itsekin ihmetellyt noita parvekelasituksia. Näin kerran telkkarissa ohjelman, jossa remontoitiin vanha pelastusveneasema asunnoksi, ja sen merelle aukeavan terassin reunoille laitettiin juurikin samanlaiset lasitukset, ilman kaiteita tai mitään. Vähän ihmettelin, että miten ne oikein kestävät sitä kaikkea tuulta ja tyrskyä!

Heljä kirjoitti...

Hengästyin pelkästä ajatuksesta - upeat lenkkimaisemat. Meidän asuinalueelle suunnitelllaan leikkipuistoa jossa myös nuorille ja aikuisille olisi laitteita - nuo kuvaamasi näyttäisivät just sellaisilta, pitääpä googlettaa jos löytyisi tekijä. Onko mitenkään mahdollista, että lainaisin tuota kuntoiluväline kuvaasi tuon leikkipuistoprojektin suljetulle sivulle ideaksi? Sen näkisi 12 ihmistä. Siis ellen löydä valmistajaa?
Suloista sunnuntaita Irlannin ihmemaasta!

anumorchy kirjoitti...

Sirokko,
kuvat voi ottaa enemman matkailumainoksena eika todellisuuden kuvauksena.

Hippu,
en ikina haluaisi tuollaista parveketta.

Helja,
tottakai voit kayttaa sita kuvaa. Nuo laitteet on ilmeisesti paikallista tuotantoa. Pikainen haku netista toi tallaiset sivut.

http://www.ganit.co.il/138373/English

Heljä kirjoitti...

Suuri kiitos - googlaamalla löysin paikallisenkin toimittajan (ei ihan sama, mutta idea on sama) - kaikenlaisiin projekteihin sitä onkin vapaaehtoistunut :)

Ciacy kirjoitti...

Aika raskas lenkki sulla noiden rappusten kanssa. En tiennytkään tuollaisesta lenkkibuumista. Pitääkin käydä katsastamassa ohjeet ja ottaa omallekin lenkille kamera mukaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Minusta israelilaiset kerrostalot ovat paaaaljooon kauniimpia kuin suomalaiset, jotka ovat kauheita. Olen tosin vain kerran käynyt Israelissa, mutta ihailimme esim. Ashdodissa kerrostaloaluetta.

Maikki

Mine kirjoitti...

KIvat lenkkimaastot, Anu. Linkitän sinut tämän päivän lenkkipostaukseeni jos sopii...

Amalia kirjoitti...

Komeet on sinunkin maisemat. Huh huh ihan hiki tuli ja ahdisti, kun katselin noita rappuja ;)

Marja-Leena kirjoitti...

Hienoja kuvia!