maanantai 13. heinäkuuta 2009

Alkoholikulttuuria.. tai sen puutetta

Tuolla BLOGitse kertoili Kairon liikennekulttuurista. Taalta pesee myos! Viimeisin oikein paha tapaus oli perjantaina, kun kuusi ihmista kuoli kahden henkiloauton nokkakolarissa Beit Shemesh-kaupungin lahella.
Kolme kuollutta oli kummassakin autossa. Kolarin aiheuttivat uima-altaalta humalassa palanneet nuoret, jotka kaahasivat BMWllaan ainakin 140 kmh mutkaisella tiella. Jossain vaiheessa kuljettaja menetti auton hallinnan, joutui vastaantulijoiden kaistalle ja tormasi sielta tulevaan Subaruun, josta ei jaanyt paljoakaan jaljelle, kuten kuvasta nakyy.
Alkoholin kaytto on lisaantynyt Israelissa viime vuosina nopeasti. Valitettavasti tajuaminen sen vaarallisuudesta liikenteessa ei ole levinnyt ollenkaan samassa suhteessa. 80-luvulla alkoholin kaytto oli aika harvinaista, muistan kun minunkin suht vahaista kayttoani vahan ihmeteltiin. Nyttemmin tilanne on muuttunut, varmaan myos osaltaan yli miljoonan venajansukuisen maahanmuuttajan ansiosta.
Alkoholia ei saisi myyda alle 18-vuotiaille, mutta sita ei kovinkaan tarkkaan valvota. Viinaa saa taalta joka kioskista, mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Supermarketeista nyt puhumattakaan. Jopa 95% alkoholia myydaan, pullo taitaa vaksaa viitisen euroa. Finlandia-pullo ehka kymmenen.
Poliisi on alkanut puhalluttaa autoilijoita enemman ja televisiossa on tietoiskuja alkoholin vaarallisuudesta. Asenteissa on viela paljon muutamisen varaa. Nytkin kuulin radiossa, miten jonkun naiden nuorten omainen puhui tyyliin "jatetaan nyt tama alkoholi syrjaan, kylla se tie on niin kauhean vaarallinen..." siis todella vahatteli humalan vaikutusta.
Jos ei olisi niin paljon promilleja veressa, pystyisi autoilijakin paremmin havainnoimaan tien tason ja ajamaan sen mukaisesti.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mäkin muistan täällä nuorempana että alkoholi oli hyvin vähän kuvioissa täällä. Kurja juttu kun se on tuolla tavalla lisääntynyt ja ei tarpeeksi ymmärretä niitä vaaroja.Paljon on tehtävä työtä tiedottamisen suhteen!

Athelas kirjoitti...

Täällä Uudessa-Seelannissa valtio tuottaa televisioon erittäin pysäyttäviä mainoksia, joissa juopuneet ihmiset kolaroivat ja kuolevat.

Yksikin on erittäin pitkä, painostavan hiljainen pätkä, jossa katolleen menneessä autossa mies (ajaja) vähän jopa naureskelee ja huutelee kaverilleen, että hei älä sitten kerro kenellekään että mä join tänään. Kaveri ei kuitenkaan vastaa ja pieni verivana alkaa tippua tän ajajan poskelle, ja mies menee ihan paniikkiin. "If you drink and drive, you're a bloody idiot."

Mainos on erittäin vaikuttava - jopa niin vaikuttava että ei mielestäni välttämättä sovi lasten silmille - ja on vain yksi esimerkki tästä kampanjasta. Täällä kun etenkin nuorten miesten juomakulttuuri on valitettavasti menee koko ajan huonompaan suuntaan...

BLOGitse kirjoitti...

HUH-HUH! pahan nakoista jalkea!
Taitaa juominen lisaantya suomalaiseen tyyliin ympari maailman...
Athelas kirjoittaa tuossa Uuden-S. tilanteesta. Mehan kaytiin siella jouluna ja Aucklandin keskustassa naytti ihan kuin missa tahansa jossa jengi on juonut liikaa. Oksenneltiin kukkaistutuksiin ja hoipereltiin ihan samaan tyyliin kuin Suomessa.
Mika meita ihmisia oikein vaivaa?
Ei riita pikku tipsy tai huppeli vaan pitaa kaksin kasin kiskoa, niin ettei millaan ole tolkkua...
Onko ihmiset niin hukassa ettei enaa valita mistaan mitaan?
voi kun onkin pohtimista...

silti
mukavaa tiistain jatkoa!