keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ohjuksia odotellessa

Amerikkalaiset viimeistelevat hyokkayssuunnitelmia. Venaja on kai ilmoittanut
ettei asiaan sekaannu, vaikka olikin aikaisemmin vastaan. Syyria uhkaa ohjuksilla
Israelia, vaikka taalta  ei hyokkaykseen osallistutakaan. Eli kylla on taas
aikamoinen soppa tulella.

Muistelen vuoden 1991 amerikkalaisten hyokkaysta Irakiin. Sieltakin ammuttiin
useempia kymmenia ohjuksia tanne vaikka silloinkaan Israel ei ollut leikissa mukana.
 Osa teki aika isoa tuhoa, mutta onneksi isommilta ihmismenetyksilta valtyttiin. 
Monet Tel Avivin seudun asukkaat muistivat yhtakkia maalla asuvat sukulaisensa
ja muuttivat viikoksi pariksi heidan hoiviinsa. Mekin, mieheni ja mina, anoppi ja appi
vietimme miehen veljen luona intiimia yhteiselamaa ainakin viikon. Toissa
piti kumminkin kayda, ja viikon jalkeen sanoin etta mina en kylla tata rumbaa
jaksa ja palasimme kotiin. Sitten sodan loppuvaiheissa mies sai kutsun armeijaan
etelaan Eilatin lahelle ja sain olla rauhassa kotona.

Siinakin sodassa yksi ohjus osui ihan meidan kadulle ja toinenkin alle
kilometrin paahan.

Nyt ovat kuitenkin ohjukset paljon lahempana ja varmaan tarkempiakin, onhan
kehitysta tapahtunut sillakin alalla. Venalaiset ovat avustaneet Syyriaa ihan mukavasti
talla asepuolella.

Kemiallisten aseiden vuoksi taalla pitaisi olla jokaisella asukkaalla kaasunaamari
ja atropiiniruiske, jonka pitaisi torjua kemiallisen aineen vaikutusta. Jossain
vaiheessa Irakin sodan jalkeen nama pakkaukset kerattiin takaisin uudistamista
varten ja ne piti hakea sitten taas posteista tai muista keskuksista. Ihmisilla
kun on tunnetusti lyhyt muisti, tama uudistus unohtui kunnes...



Ja eilen ja tanaan on ollut taas hirvea ryysis naissa jakelukeskuksissa,
pitkia jonoja, tappeluita ja riitoja.



Voi olla tulossa vahan tavallista jannempi viikonloppu...

Edit:
kuulemma niita atropiiniruiskuja ei enaa olekaan pakkauksissa.
Pelastushenkilokunta kayttaa niita jos on tarpeen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
pikkujutut

Allu kirjoitti...

Mitäs tuohon sanois? Muistanko oikein, että Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon?

anumorchy kirjoitti...

Allu, toisaalta, "jotain tarttis tehda" tuon Syyrian tilanteen rauhoittamiseksi. Ketaan ei tunnu pahemmin kiinnostavan. Taalla meilla jos tapahtuu jotain pientakin, heti on monta totuuden torvea aanessa. Syyriassa kuolee paivittain satoja, pakolaisia taitaa olla jo miljoona eika se juuri isoja otsikoita eika kova-aanisia vastalauseita synnyta.

Mine kirjoitti...

Mitäs minulla nyt on mennyt ohi? Täytynee lähteä lukemaan uutiset...

anumorchy kirjoitti...

Mine, eikohan tilanne ole ohi siihen mennessa kun tulette tanne lomailemaan. Korkeintaan muutama kuoppa turistinahtavyytena.