tiistai 20. huhtikuuta 2010

Taas Galileassa

Lauantaina oli taas retkipaiva.  Matka suuntautui Libanonin rajalle. Reitti alkoi Har Adir-vuorelta ja paattyi Sasa-kibutsiin. Kukkasia loytyi viela.
Tassa taas naita mehilaisen matkijoita, oikein upea sellainen.

Villiruusuja.

Ja yhtakkia portaat ei minnekaan. Ei vaan, noin sata metria portaiden ylasuunnassa oli lahde, ja alhaalla laaksossa bysantinaikaisen asutuksen rauniot.
Makista maastoa. Tuolta vasemmalta takaa vuorelta aloitimme.

Geologillekin on taalla nahtavaa.

Naita palluroita oli paljon, tassa nakyy hyvin sisustan kvartsikiteet. Niita kutsutaan nimella
"profeetta Elijan vesimelonit". Geologitkaan eivat ole varmoja miten ne ovat syntyneet.
Tarina kertoo profeetasta joka oli pyytanyt viljelijalta vesimelonia, ja tama oli kieltaytynyt,
profeetta kirosi hanen meloninsa muuttumaan kiviksi. Muitakin
versioita tarinasta loytyy.

Tassa kurkitaankin jo naapurin puolelle.

Viinikoynnokset pukkaavat vehreaa ja tuoretta lehtea. Uusia viinitarhoja nakee yha enemman retkilla.

Taas geologiaa.

Lisaa palluroita, talla kertaa upoksissa muussa kalliossa. Pienimmat ovat viisisenttisia, isoimmat
yli puoli metria lapimitaltaan.

Ja viela yksi ehja.

Tama viikunapuuvanhus on varmaan nahnyt paljon.

Lopuksi vierailimme luolassa. Sisalle en viitsinyt menna, kun oli aika mutaista. Talvella koko tama kuoppa oli vetta taynna.

8 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mahtava reissu jalleen kerran!

Siis oliko nama jotain jarjestettyja retkia?

anumorchy kirjoitti...

Tuula, oli juu jarjestetty retki. Niin kuin muutkin viime aikojen retkeni. Katevaa. Bussi vie ja tuo, selkavaivaisen miehen voi jattaa kotiin, opas selittaa, reitin ei tarvi alkaa ja loppua samaan paikkaan. Retkeilen kahden eri ryhman kanssa. Hinta maaraytyy kustannusten mukaan. Lauantain retki maksoi n. 25 euroa.

Leena Lumi kirjoitti...

Anu, sulla tätyy olla hyvä kunto, kerran olit 'sieltä vasemmalta vuorelta lähtenyt'.

Tuo villiruusu on aivan kuin pienempi versio Ristinummen aseman ruususta, jota pidän yhtenä puutarhani viehkeimpänä. Sitä ei myydä missään, vaan kulkee ns. kädestä käteen.

Kiviesiintymät ovat yksi kiinnostava ilmentymä luonnon taiteesta. Ja mitä värejä.

Jael kirjoitti...

Hienoja ja mielenkiintoisia nuo kivijutut.Oi Galilea,välillä kaipailen sinne takaisin asumaan....

Sirokko kirjoitti...

Mukavat paikat retkeillä. Opastuksen kanssa saa vielä enemmän irti, olispa meilläkin. Mielenkiintoisia kivimuodostumia.

Sateenkaari kirjoitti...

Mielenkiintoisa nuo arkeologiset jutut.
İhania maisemia ja kuvia.Kiitos,kun otit mukaan.

Mari kirjoitti...

Hienoja kuvia!
On niin mukava kun näkee maailmaan valokuvien kautta :)

Nurkkalintu kirjoitti...

Onnea ja hyvää jatkoa 1-vuotiaalle blogille!