torstai 8. lokakuuta 2009

Sloveniassa, osa 2


Vintgar-rotko vaatii ihan oman postauksen. Se sijaitsee muutaman kilometrin Bledista pohjoiseen. Rotko loydettiin sattumalta v. 1891 ja jo kaksi vuotta myohemmin se avattiin yleisolle. Radovna-joki on uurtanut syvan uoman ja 1600 metrin pituisen kavelyreitin rakentaminen on varmaan ollut vaikea homma.


Reitti kulkee melkein pelkastaan puisilla silloilla veden paalla.



Vesi on kirkasta ja pienissa suvannoissa nakyy myos kaloja. Pelkasimme etta turisteja olisi liikaa, onhan paikka yksi Slovenian kuuluisimpia nahtavyyksia, mutta kello 9 aamulla olimme melkein yksin.



Vasemmanpuoleisessa oksan haarukassa on alkanut kasvaa pieni kuusi!




Polun loppupaassa on korkea rautatiesilta...



... ja sen jalkeen iso 16 metria korkea vesiputous.




Ja vesi on niin KIRKASTA!




Jotain krookuksen nakoisia kukkia pilkisti nurmikosta myos.



Reitin voi kulkea edestakaisin, kuten me teimme. Isolta putoukselta voi myos kiiveta vahan pidempaa reittia toiselle polulle, joka sekin palaa ylajuoksun parkkipaikalle. Olisin halunnut kavella sita kautta, mutta kiirehdimme jo edellisen postauksen Bohinj-jarvelle. Ainoa miinus syksyn matkailussa on se, etta illalla tulee pimea suht aikaisin, ja valoisat tunnit on kaytettava tarkkaan.

7 kommenttia:

finkinja kirjoitti...

Ihana lukea teidän matkasta:)

Leena Lumi kirjoitti...

Aivan mahtavaa! Näyttää niinku Suomen Lapilta vähän...Pyydänpä nyt maailmanmatkaaja Tuurenkin käymään täällä. Kiitos, Anu!

Jael kirjoitti...

Mahtavan upeita nuo paikat! Hieno matka teillä tosiaankin on ollut.

Sirokko kirjoitti...

Tuonne silloille haluan! Fantastista!

Allu kirjoitti...

Toi kukka on varmaan alastonimpi eli syysmyrkkylilja.

Lissu kirjoitti...

Nyt on ihan matkaopas vauhdissa. Kiitos kovasti. Ensi keväänä Kaunotar voikin piipahtaa kotimatkallaan vaikka noissakin maisemissa. Itse olisin ajatellut kasvia ihan sahramiksi! Täälläkin niitä kasvaa. Täytyypä googlata, ettei myrkyty tai myrkytä!

anumorchy kirjoitti...

Kiitos! Suosittelen seutua todella!