tiistai 29. marraskuuta 2011

Flunssaa siella flunssaa taalla

En tieda miten Suomessa on flunssatilanne kehittynyt, mutta taalla
ikuisen auringon massa tilanne on huono. Talvi ei ole viela alkanutkaan.
Aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta. Yot ovat toki aika kylmat, siis
suhteellisesti (+10). Sairaalat ovat jo tupaten taynna potilaita. Tyopaikalla
kay todellinen kato, A ja B ja C ovat sairaina jo kolmatta paivaa, D ja E
ja F ovat jo toipuneet ja takaisin sorvin aaressa. Ja seuraavat kirjaimet ovat
ilmeisesti vuorollaan sairastumassa. Toimistossa kiertava ilma vie virukset
paikasta toiseen. Bussissa on saunamainen lammitys, ja sielta kun taas lahtee
hikisena toimiston suuntaan, aamun kylma ilma tekee tepposensa. Talvesta
tulee ilmeisesti vaikea. Ennen muuttoa sentaan saimme toimistossa ikkunoita
auki ja vahan tuuletusta. Nyt ikkunapaikat ovat pomoilla ja me vaha-arvoisempi
kansa istumme keskella henkimassa sita kiertavaa virusvirtaa. Kiva.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kellot kuntoon!

Israelilainen ihmemies Uri Geller nayttaa olevan edelleen
timmissa kunnossa ja uteliaita katsojiakin riittaa. 37(!) vuotta
ensimmaisen Suomen esiintymisensa jalkeen han iskee taas.
Linkki Iltalehden uutiseen taalla.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Big brother is watching you!

Kurkkasin tuossa Facebookiin, ja siella sivussa oli pari mainosta.
Masentavia sellaisia.
Ensimmainen oli hammasimplanteista, jota erikoisesti sopisivat yli 50-v
naisille(?).
Toinen oli mainos virtsankarkailun hoitoon.
Taidan muuttaa ikani sinne, muuten alkaa tulla kohta dementialaakkeita
koskevia mainoksia, tai ehka filippiinilaisia kotihoitajia, vanhainkoteja,
ehka edullisia hautapaikkojakin. Ihanaa!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Flunssaa ja muita kommelluksia

Hirvea flunssa sai minut taas otteeseensa. Ja  viela viikonloppuna!
Keskiviikkona alkoi jo kurkku tuntua kummalta. Yolla se muistutti lahinna hiekkapaperia.
Torstaina menin suht reippaana toihin, mutta paivan edetessa nena meni yha enemman tukkoon
ja alkoi tuottaa inhottavia tippojen yllatyshyokkayksia. Tama paiva onkin mennyt sohvalla
eri asennoissa maaten, niistaen, nenatippojen laittaen. Onneksi parvekkeelta kuuluva sateen
ropina tuo tunnelmaan sopivaa rekvisiittaa tilanteeseen. Huomisen retkikin peruttiin saan vuoksi.
Enhan sinne olisi toki muutenkaan tassa tilassa lahtenyt.
Illalla sahkotkin rapsahtivat yhtakkia pois paalta. Siita sitten syyta tutkimaan.
1. Rappukaytavassa ON valot. Siis vaan meidan vika.
2. Uuni paalta pois ja yritys vaantaa paakytkimen nappula ylos.
3. Paukahtaa heti taas alas. Hyva kun se ei ollutkaan uuni, kun sinne oli
    juuri suurella tuskalla vaantamani maustekakku menossa.
4. Sahkotaulussamme on onneksi merkitty (kiitos mies) tarkkaan, mika nappula
    kuuluu  mihinkin, laitoin ne kaikki paalta pois, nostin paakytkimen, nyt pysyikin.
    Yksi kerrallaan aloin laittaa muita nappuloita paalle. Epailys oli jo herannyt, ja se olikin oikea.
    Parvekkeen valo oli ollut paalla, ja sade oli kai vihdoin viimein tunkenut vetta sen lampun
    kriittisiin osiin, ja se aiheutti sitten oikosulun. Ihme kun sita ei ole ennen tapahtunut!
    Kiva, siis kaikki muu toimii.

Tunti taman jalkeen tuli mies kotiin ja kertoi millainen show HANELLA oli ollut aitinsa
kodin kylpparin parvekkeella. Siella oli ilmeisesti mennyt sadeveden viemariputki tukkoon
pulunpaskasta ja kaikki haiseva vesi lainehti ympariinsa. Nyt mietin, mita olisi tapahtunut,
jos olisin soittanut hanelle juuri kun seisoo nilkkojaan myoten tassa paskavedessa, ja
valittanut etta sahkot meni poikki. Olisi varmaan ollut nakemisen arvoinen ilme!!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tel Aviv vai Venetsia?

Taasko se tuli yllatyksena?
Tanaan Tel Avivin vuoro, kattaakohan autojen
vakuutus sadetuhot?


Ja kotivakuutus?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Sapattiretkelta

Tamariskipuun lonkeroita Negevissa.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Sataa sataa ropisee

Ja sadehan tulee tanne joka vuosi yllatyksena. Viemarit
ovat tukossa kesan roskista. Tassa kuva Modiin-kaupungin
kauppakeskuksesta tunti pari sitten. Huomaa takaseinan lasiovien
raoista pursuavat putoukset.


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Sunnuntaiklassikko

Taas naita vanhuksia jotka saapuvat esiintymaan taalla.
Siis taman tyypin taiteilijanimikin on niin uskomaton, kuka voi tallaisen nimen
edes muistaa? Kappaleet ovat kylla tuttuja.
Enemman tietoa kaverista  taalla.



Ja muut taman viikon klassikot taalla.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Muumeja hepreaksi

Vuosi sitten ilmestyi uutena kaannoksena Taikurin hattu. Tama teos oli
lastenkirjojen myyntiykkosena monta monta viikkoa.
Nyt on ilmestynyt myos Taikatalvi. Nama kirjathan on kaannetty aikoinaan
joskus 70-luvulla, mutta kai englannin kielesta. Nykyinen kaannos on tietysti
modernimpi, seka suoraan alkuperaisesta ruotsin kielesta. Toivotaan tallekin
teokselle menestysta, ja jatkoa sarjaan ensi vuonna.

Tel Avivin paakirjastossa on myos muuminayttely,
josta Yael jo kertoikin.

torstai 10. marraskuuta 2011

Ennen ...jalkeen

Joskus joku yksityiskohta saa ison tuhon voiman menemaan paremmin tajuntaan.
Bayram-hotelli Vanissa, ennen ja jalkeen. Yovyimme siella aikoinaan matkalla,
josta kerroinkin aikaisemmin.

Kuvat kertokoon puolestaan. 

 Kuva Hürriet-lehdesta taalta.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Makroviikko 33

Turkin (taas) vuorilla kuvatut vuokot olisivat sopivia tahan haasteeseen.
Lisaa valkoisia kuvia taalla.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Sanoja

Pikkujutut lahetti minulle nelja sanaa, joista pitaisi kirjoittaa mita mieleen
ensiksi tulee.

Koti - lempipaikkani. Voisin olla kotona varmaan kuukausia lahtematta minnekaan.
Ei aina niin siisti. Joskus on vaatteet, lehdet, kirjat, palapelit ym tarkeat tavarat
pitkin ja poikin. Mutta tamahan on koti eika museo.

Matka - aina valmis suunnittelemaan uutta. Se on ainakin yhta suuri nautinto kuin
itse matka. Silti edellisena iltana on aina hetki, jolloin tekisi mieli jaada kotiin. Siis
vahvistaa tuota koti-sanan kuvausta.

Uteliaisuus - siita tulee mieleen kissa. Tai sitten oma maalla kasvaneen uteliaisuus, kun
pitaa tietaa kaikki muiden asioista.

Paaryna - ei minun lempihedelmani ollenkaan. Taalla kasvaneet pienia kovia kappyroita.

Kyna - harvoin kaytossa enaa nykyaan. Kasialakin tullut entista tokerommaksi.