Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

No Ararathan se on

Ensimmainen kuva on tarkalleen yhdeksan vuoden takaa. Teimme jannittavan 
Ita-Turkin matkan omin pain. Olimme alunperin ilmottautuneet ryhmamatkalle.
Se ei kuitenkaan toteutunut, ei kai ollut tarpeeksi osanottajia. Kiukustuneena tilasin sitten 
lennot Istanbulin kautta Vaniin ja hotellin ensimmaiseksi yoksi.
Hotelli oli muuten Bayram, jonka kohtalosta kirjoitin taalla

Vanissa kiersimme autovuokraamoita muutaman tunnin, ja hyva auto loytyikin. 
Kahden viikon aikana teimme pitkan matkan, kohreisiin kuului Diyarbakır, Nemrut, Urfa,
Mersin ja paljon muuta. 

Araratia ihailtiin Doğubayazıt kaupungista. Sinne saavuimme katsomaan 
Ishak Pasha palatsia, joka valmistui vuonna 1784. Lahes sata vuotta sita
rakennettiinkin, kolmen sukupolven ajan. 





Ja se uudempi kuva oli tietysti idasta Armenian puolelta otettu.