Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. marraskuuta 2017

Tyynella jarvella heinakuun muistoja

Nama kuvat eivat selostusta tarvi. Kalaa tuli tana kesana huonosti
mutta maisemat olivat yhta upeita kuin aina.











lauantai 8. heinäkuuta 2017

Ei ihan viela mutta kohta

Paasen taas kuvaamaan jarvelle naita tyynen illan peilikuvia. 
Toivottavasti tulee kalaakin. Viimekesana ostettu vene ja moottori
jo odottavat. Marjat ovat kuulemma myohassa mutta toivon silti etta ehtisin
vahan mustikoita ja vadelmia poimimaan. 





perjantai 12. toukokuuta 2017

Manu on poissa

Viimeinen oikea presidenttini, siis niilta ajoilta 
kun viela Suomessa asuin. Hieno elama, hieno mies.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Kun osaa niin osaa!

Tallanen hauska esitys pompsahti ihan sivussa kun katsoin Areenalta ohjelmaa
Vantaanjoen luonnosta ja tuo laulu soi taustalla.
Upeaa  ammattitaitoa.
Miksi ei Youtubessa ole enempaa taman ryhman lauluja? Minne ovat kadonneet?



lauantai 17. syyskuuta 2016

Syyskuun mietteita

Sisko se lahetti uudella (vihdoinkin) alykannykallaan kuvia Suomen kotimaisemista.
Hienoa saalista ovat saaneet. Puolukoita nayttaa olevan hyvin ja meidan seuduilla
ei taida olla edes niita Thaimaan reppanoita tyolaisia jotka ovat paikoitellen
iltalehtien mukaan herattaneet harmistusta kun ovat yrittaneet tehda tyotaan joskus
niilla maisemilla, jossa paikalliset ovat tottuneet yksin poimimaan. Jokamiehen oikeuksillekin
pitaisi ehka tehda vahan rajoituksia.


Pihapiirikin viela niin vihrea ja kesainen. Suomen taman kesan parhaat ilmat taisivat
olla toukokuun lopppu ja syyskuu.


Venevajassa vanha ja uusi odottavat kalastajia.


Pihlajassa paljon marjoja. Jotkut sanovat etta pihlaja ei kahta taakkaa kanna ja toiset
etta sitten on lumisena talvena mita lintujen syoda.
Saapa nahda.
Miten te muut ulkosuomalaiset, kaytteko te Suomessa vain sydankesalla vai sopiiko
vahan kylmemmatkin kuukaudet? Mehan kaymme vain heinakuussa. Silloin on
mansikoita, mustikoita, vadelmia, uusia perunoita. Ja myos saamme vahan lomaa
kotimaan helteista.

maanantai 22. elokuuta 2016

Hiljasta on ollut ja viela kesaloman muisteloita

Elokuun kostea helle on turruttanut bloggaajan ihan taysin. Jotain
muistoja kumminkin Suomen suvesta. Onnistuimme ilmojenkin suhteen
yllattavan hyvin. Ei tullut lunta eika tulvia kuten yleensa meidan 
reissuilla (Kreeta, Praha, Belgrad). 

Pillikkeen kukkia, porriaisia ja rantakoivikkoa 






Oriveden "keskustaan" osuttiin sattumalta kun oli sivuvaunumotskareiden tapaaminen. 
Kaikenlaista vempeletta siella oli. Sivuvaunun lisaksi peravaunukin. 


Ja hauveli mukana.


Viinimarjoja poimittiin ja siskon mehumaija porisi hellalla aamusta iltaan.


Isanta kupsutteli etupaassa uudessa venevajassa tai talaassa, niin kuin meilla pain
sanotaan. Laitteli noita pyoria, asenteli vinsseja kun...


...hanella on nyt uusi beibi eli ostimme uuden veneen ja vaidoimme moottorinkin parempaan.
Tahan asti olemme kayttaneet isani 70-luvun alussa ostamaa lasikuituvenetta, mutta nyt on hieno Terhi odottamassa jo ensi kesaa.  Sitakin piti kayda Tampereelta asti ostamassa kun 
lahikaupassa ei enaa ollut. Tampereellakin oli viimenen, onneksi oli kun isanta oli
nyt niin veneenostopaalla etta olisi varmaan tuottanut Helsingistakin asti semmosen
vaikka kuljetus olisi maksanut yhta paljon kun vene. No sita Tampereen paattiakin
piti sitten tutkia ja ihmetella kun siina oli joku NAARMU mutta onneksi saatiin
sen verran alennusta etta isanta alentui sen ottamaan eika minun tarvinnut
alkaa enaa soitella minnekkaan Rovaniemelle jos siella vaikka olisi 
ollut tuota mallia viela varastossa. HUOH!


No synttareitakin vietin, ihana kaunis ja maukas valkosuklaamustikkakakku juhlisti sita!!!
Kiitos Lotta!


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kuvia tyynella jarvella

Naita on aikaa kuvailla kun isanta kalastaa!


















maanantai 8. elokuuta 2016

Korjaus eiliseen viljelykasvipostaukseen

Linkki on siis tama.

Ja bonuksena pari kukkaa pellon laidalta.



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mitahan tassa viljellaan?

Tuo ruskea kasvusto nayttaa kaukaa katsoen  ihan hoitamattomalta kesantopellolta. 
Nain ei todellakaan ole asian laita. Nykyaan tata kasvia viljellaan jo yli 
20 000 hehtaarin alueella ja Suomi on yksi suurimpia tuottajia. Valoisa kesa takaa
hyvan laadun.


Tassa lahempaa kuvaa siemenista.


Onko tuttu?

Jos ei niin taalta voi lukea lisaa.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Joskus sita on vahan hammentynyt

kun lukee ajankohtaisista puheenaiheista Suomessa.

Nyt tuntuu olevan karjessa karjalanpiirakoiden ulkonako.

Tarkemmin sanottuna, jotkut ovat pahoittaneet mielensa siita,
etta uudessa postimerkissa on kuvattuna tasalaatuisia, identtisia
teollisia piirakoita. Heidan mielestaan merkeissa pitaisi
esiintya niita kotitekoisia, jotka ovat jokainen oma persoona
ja rypytyskin vahan miten sattuu.

Kuva taman paivan Aamulehdesta.


torstai 24. syyskuuta 2015

Aamun sumua nettikamerasta

Tampereen Tornihotellin nettikamerasta (juuri nyt nakyy VAIN sumua) pihistin upeita maisemia muutama paiva sitten. Varmaan rikon jotain suomalaista tekijanoikeuslakia
mutta tykkasin nin paljon etta on pakko jakaa.



lauantai 15. elokuuta 2015

Taidenäyttelyssä Längelmäellä

Leporannan nayttely oli taas tosi hieno. Samoin kuin ne pienet kylatiet,
jotka sinne vei. Meidan jokavuotinen suosikki. Taidetta jota meikalainenkin
taidejuntti ymmartaa. Kuvat kannykalla, kun jai kamera vahinkossa kotiin.