Ja taas sarjassamme "musiikin vanhuksia Israelissa". Saanko esittaa:
Demis Roussos. Oli kuulemma taallakin suuri tahti aikoinaan. Esiintyi
maassa viimeksi vuonna 1975. Suoraan sanoen, en edes tiennyt etta han
on viela elossa. Han on tulossa esiintymaan johonkin teemaviikonlopuun
yhteen Kuolleen Meren hotelleista.
Taas naita vanhuksia jotka saapuvat esiintymaan taalla.
Siis taman tyypin taiteilijanimikin on niin uskomaton, kuka voi tallaisen nimen
edes muistaa? Kappaleet ovat kylla tuttuja.
Enemman tietoa kaverista taalla.
Sarjassamme Israelissa vierailevia tahtia... Vanessa Paradis on tulossa tammikuussa esiintymaan.
Hanen uransa alkoi vuonna 1987 14-vuotiaana Lolitana talla kappaleella.
Paaministeri Itzhak Rabinin murhasta on kulunut 15 vuotta.
Walter Witman kirjoitti taman runon vuonna 1865, presidentti
Abraham Lincolnin murhan jalkeen.
Jo edesmennyt lahjakas saveltaja ja sanoittaja Neomi Shemer savelsi
ja kaansi runon hepreaksi, ja se sai ensiesityksensa vuosi murhan
jalkeen pidetyssa muistotilaisuudessa, ja silla on kunniapaikka
jokavuotisessa tilaisuudessa, aina saman laulajan esittamana.
Metaforiset sanat ja surullinen musiikki
saavat palan kurkkuun viela nytkin.
O Captain! My Captain!
O Captain! my Captain! our fearful trip is done;
The ship has weather'd every rack, the prize we sought is won;
The port is near, the bells I hear, the people all exulting,
While follow eyes the steady keel, the vessel grim and daring:
But O heart! heart! heart!
O the bleeding drops of red,
Where on the deck my Captain lies,
Fallen cold and dead.
O Captain! my Captain! rise up and hear the bells;
Rise up—for you the flag is flung—for you the bugle trills;
For you bouquets and ribbon'd wreaths—for you the shores a-crowding;
For you they call, the swaying mass, their eager faces turning;
Here Captain! dear father!
This arm beneath your head;
It is some dream that on the deck,
You've fallen cold and dead.
My Captain does not answer, his lips are pale and still;
My father does not feel my arm, he has no pulse nor will;
The ship is anchor'd safe and sound, its voyage closed and done;
From fearful trip, the victor ship, comes in with object won;
Exult, O shores, and ring, O bells!
But I, with mournful tread,
Walk the deck my Captain lies,
Fallen cold and dead.
Musikaaliteema onkin kiva idea! Tassa on minun korteni kekoon,
Viulunsoittaja katolla , kappale Rikas mies jos oisin. Esittajana tietysti
isralilainen nayttelija Chaim Topol, joka teki taman upean roolin
ensin West Endin teattereissa, ja myohemmin filmiversiona. Vuonna
1972 han oli Oscar-ehdokkaana parhaan nayttelijan roolissa.
Yael tuolla toi esiin ranskalista kasikkoa, ja minullekin tuli sitten mieleen Jacques Brel , joka yllatyksekseni olikin belgialainen.
Laitan tahan linkin "Ne me quitte pas" esitykseen, jossa on kaannos englanniksi, kun me kaikki
emme valitettavasti ranskaa taida, ja linkitys suoraan blogiin ei ole sallittu.
Luin Aamulehdesta Mauno Kuusiston kuolemasta. Alkuun ei tullut oikein
lauluja mieleen. Muistin vaan oopperatyylisen aanen. Tuubista loytyikin
sitten monta tuttua kappaletta. Olisikohan tama Vaiennut viulu nyt sopivin,
kun taman komea-aanisen laulajan viulu on nyt myos hiljentynyt.
Jotain syyslaulun tapaista aloin etsimaan, mutta sitten loytyikin tama.
Klassinen esimerkki siita, miten netissa surffatessa loytaa itsensa ihan eri
paikasta kuin oli tarkoitus.
Laulu Mikko Niskasen elokuvasta Asfalttilampaat, vuodelta 1968.
Niin, silloin meni allekirjoittanut ekaluokalle. Eskaria ei silloin tunnettu,
ja lauantaisinkin oli koulua...vaan nyt meni ihan asian sivusta. Sorry.
Jatketaan hyvaksi(?) todettua sarjaamme Israelissa
vierailevia musiikin veteraaneja. Talla kertaa vuorossa Neil Sedaka.
Tamakin 71-v herrasmies nayttaa olevan edelleen hyvassa kunnossa. Yllattaen Wikipediaa tukiessani huomasin, etta han on jopa juutalainen...
Runsaasta tuotannosta valitsin "Is this the way to Amarillo?" jonka Sedaka
kirjoitti Tony Cristielle. Sedakan pianistikyvyt tulevat tassa myos hyvin esiin.
Rauli Somerjoen elamasta on tehty oikein kuunnelmasarja, jota kuuntelin Suomen lomalla,
yolla sangyssa unta odotellessa, mp-soittimen johtoihin hirttaytymista uhmaten.
Monia nostalgiahetkia tuli vietettya.