Näytetään tekstit, joissa on tunniste makrokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makrokuvat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. lokakuuta 2014

Seksiä makrona

Ei aina tarvitse lahtea viidakkoon luontoa kuvaamaan.
Joskus se tulee ihan omalle parvekkeelle.



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Makrohaaste 121 - aika

Isukin vanha hopeinen taskukello sopii varmaan hyvin tahan
haasteeseen.
Erikoisuutena 24 tunnin kellotaulu. 
Toimii edelleen loistavasti. 


Sisuskalut kuin uusia.
Rataspyorien liikkumista on janna katsoa. 

Vanhaa kunnon Leijona-merkkia.


Kannessa ylhaalla nakyy tahti, josta tulee mieleen juutalaisten
Davidin tahti. Olisiko ollut juutalainen kelloseppa vai mika merkki tama on? 
On siella joku sarjanumerokin. Olisi kiva tietaa enemman kellon
historiaa.

Lisaa aika-makroja taalla.

lauantai 24. elokuuta 2013

Makrohaaste 109


VIIKON AIHE:

KESÄN KASVI



Kylla se Suomen kesan kasvi taitaa olla AHOMANSIKKA.

Tana vuonna nekin mokomat olivat sen verran aikaisessa  etta piti kaivaa
arkistoista vanha kuva esille.


Lisaa viikon kasvimakroja taalla.

lauantai 17. elokuuta 2013

Makrohaaste 108

KESÄN ÖTÖKKÄ


Lisaa kesan kuvia taalla.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Makrokuvia retkelta



Jalostettuja vuokkoja, jotka ovat karanneet luontoon.

 Ja niita luonnollisia.

 Mantelipuun kukkia. Seilla nakyy yksi ruskea edellisen vuodenkin
manteli olevan edelleen puussa. Nama villimantelit eivat ilmeisesti ole
maukkaita, kun niita ei kukaan keraa.

Keltaistakin loytyy.


Ja syklaameja tuhansittain.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Makroviikko 84

Aiheena 3 X 12, eli paivamaara tanaan.

Meillahan on kaksi ajanlaskua, tama tavallinen ja juutalainen kalenteri.
Taman jalkimmaisen mukaan tanaan on 28. paiva Kislev kuuta vuonna 5773.

Lehdessa mainitaan kummatkin.


Lisaa 3 X 12 makroja taalla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Makroviikko 70

Vapaavalintainen kolmen kuvan sarja samasta ohteesta.
Sopisikohan nama toukokuusa kuvatut kaunokaiset siihen sarjaan.



Lisaa viikon makroja taalla.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Makroviikko 69

Ja aiheena sellainen hyvin tarkea asia kuin RAHA!
Tassa pari vaarennettya setelia jotka isanta on onnistunut saamaan
maksuksi taksissaan.

Lisaa rahamakroja taalla.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Makroviikot 68

Jaa, haluisinko tanne jotain kaunista  vai rumaa keltaista?
Eka on rumaa sinusleikkauksen jalkeista mustelmaa ja toinen viime kevaan
leinikkia.


Nyt on seka etta.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Makroviikko 64

Ei taida minun kuva-arsenaalissani olla mitaan kovin juhannukseen
liittyvaa, kun muistaakseni viimeinen Suomessa viettamani juhannus
oli vuonna 1982.
Rentun ruusut eivat taida ihan viela jussina kukkia, mutta onhan tassa ainakin
kesainen tunnelma.
Lisa ehka parempia juhannustunnelmia taalla.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Makroviikko 61

Talla kertaa teemana
LYHYT
ja sellainenhan se on perhosen elama.
Samoin kuin takalainen kevat, joka meni ohi jo aikaa sitten,
kuten taustan keltaisista korsista huomaa.
Lisaa lyhyita makrokuvia taalla.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Makroviikko 60

Talla kertaa aiheena
PITKÄ
jatketaan nyt tata kasviteemaa, siita on niin moneksi.
Pitkat ripset on passionhedelman kukassa.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Makroviikko 59

Viikon aihe:
MÄRKÄ

On se janna etta naita kosteita kuvia loytyy etupaassa
Suomen albumeista.

Lisaa vetisia makrokuvia taalla.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Makroviikko 58

Talla kertaa aiheena kuiva.


Mitahan nama mahtavat olla? Kuivia kylla takuulla. Ja aika koristeellisia.
Lisaa kuivia makrokuvia taalla.

EDIT:
Sieltahan se tuli Jaelilta tieto, etta tammoinen puu on kyseessa. Australiast kotoisin.
Aboriginals kayttavat paahdettuja siemenia ravintona. Pitaisiko kokeilla?

tiistai 8. toukokuuta 2012

Makroviikko 57

Viikon aihe : KASVI.
Eikohan tama aamukasteinen mansikan lehti viime kesan Suomen
matkalta sopisi hyvin?
Lisaa kasvimakroja taalla.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Makroviikko 33

Turkin (taas) vuorilla kuvatut vuokot olisivat sopivia tahan haasteeseen.
Lisaa valkoisia kuvia taalla.

torstai 27. lokakuuta 2011

Makroviikko 31

Talla kertaa aiheena LÄMMIN
Suomessahan se on valilla vahan suhteellinen kasite. Kesallakin.
Tama kuva on otettu 29/7 . Ei kyllakaan tana vuonna.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Makroviikko 30

Aiheena ruoka.
Sehan on kaikkien sydanta lahella oleva aihe. Ongelmana on usein
se etta kuvauskohde ehtii katoamaan, ennen kuin muistaa etta
sen voisi kuvatakin.

Tassa lisukeherkkuani, uunivihanneksia.


Muut ruokamakrot taalla.

lauantai 27. elokuuta 2011

Makroviikko 22

Aiheena VÄRIKÄS.
Vaikka naita viinimarjoja valkoisiksi kutsutaankin...


Lisaa varikkaita makroja taalla.

maanantai 15. elokuuta 2011

Makroviikko 20

Aiheena lehti.

Lisaa lehtimakroja taalla.