Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. joulukuuta 2016

Synagooga Tunisian tyyliin

Viikonlopun retkemme oli tavallisesta poiketen jo perjantaina. 
Tama koska osa kohteistamme oli uskonnollisia. Samoin kuin loistava oppaamme,
han ei tee toita sapattina. Ensimainen tutustumiskohde oli kaunis Tunisian juutalaisten 
synagooga. Hyvin koristeellinen rukoushuone. Penkitkin ympari eika riveissa kuten 
Euroopan ashkenaasi juutalaisten synagoogissa (jotka ovat ehka saaneet mallin kirkoista). 
Orientaalisia pylvaita, keramiikalla katettuja seinia, eksoottista. 

Suuri osa Tunisian juutalaisista on kotoisin Djerban saarelta. 




Yksi naista penkeista on oikeasti Djerban saarelta tuotu.
Silla istumisen sanotaan tuovan hyvaa naimaonnea ja myos apua naisille, joilla
on ongelmia tulla raskaaksi. 


"Kolehtilipas" seinalla. 


Taalla sailytetaan toorakaaroja, jotka otetaan rukousaikana esille. 
Niita luetaan tuolla huoneen keskella olevalla lavalla. 




sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ateenaa viela

Sunnuntaina Monasterakin aukion lahella on kirpputori.
Antiikkia ja "antiikkia" ja kaikkea silta valilta.

Matkamme torille kulki Anafiotikan kauniiden kujien lapi.
Tama pieni kaupunginosa sijaitsee Akropoliksen kupeessa. Sen rakensivat
aikoinaan Anafin saarelta Ateenaan toihin tulleet rakennusmiehet  omaksi
asuinalueekseen. Se muistuttaakin saarien pienia kylia. 



Aamuvarhaisella vain muutama japanilainen turisti rapsi kuvia ja lukuisat
ravintolat olivat jo valmiina uuteen paivaan.


Matkalla ohitimme myos Tuulten tornin. Tornin kahdeksan sivua osoittavat
paa- ja vali-ilmansuuntiin ja ylaosan hahmoina tuulen jumalia, joita onkin
kreikkalaisilla nakojaan ollut joka suunnalle omansa. 



Hadrianuksen kirjasto oli seuraavana vastassa.


Tama kirjastokoira oli niin taustansa varinen, etta melkein kompastuin siihen.
Ateenan katukoirat muuten nayttavat hyvakuntoisilta, monet lahes ylipainoisillta.
Kavelyretken oppaan mukaan ne ovat kaikki steriloituja ja sirutettuja. Koiran
hylkaamisesta saa isot sakot.


Torillekin paastiin.


Tama vanha hella oli niin sulonen, harmittaa kauheasti kun
kuvasta tuli epatarkka. 





Torin jalkeen Kerameikokseen,  Siro pulu paistatteli auringossa.


Kerameikos on ollut nimensa mukaan savenvalajien aluetta. Alueelta on myos
loydetty muinainen hautausmaa. Pienen museon esineet ovat etupaassa sielta
loytyneita hautapatsaita ja kivia. 





Arkeologisilla alueilla hiippaili paljon isoja kilpikonnia.



Iltapaivalla Anafiotikan alue olikin vilkas.





Vahan Ateenassa hairitsivat runsaan graffitit talojen seinilla, varsinkin taalla kauniilla
Plakan alueella ne hairitsivat.



Mepa paadyimmekin intialaiseen Babaji-ravintolaan ja saimme eteemme
niin tulista lammascurrya etta tukka nousi pystyyn ja paanahka hikoili.
Mutta oli kylla oikein hyvaa, vaihtelua kreikkalaiselle salaatille ja souflakille.
Ruokabloggaria minusta ei kylla tulisi koskaan! Ikina en muista kuvata annostani,
se tulee mieleen vasta kun lautanen on jo nuoltu puhtaaksi.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ateenassa viela, argeologinen museo

Jaipa tama Aeenan raportti pahasti kesken.
Yritan puristaa loppuun asti.

Arkeologinen museo oli seuraavan paivan ohjelmassa.
Aamu oli vaihteeksi pilvinen. Puolen tunnin kavelymatkan  aikana alkoi
jo sataakin. Huomasin harmikseni etta sadetakkini ei oikein kunnolla vetta pida.

Puolijuoksua painelimme sisaan. Tama ulkokuva onkin pihistetty Wikipedian
sivuilta, kun siina ei paljon viitsinyt pysahtya kuvaamaan.

Sisalla kun olimme, naimme todella litimarkia porukoita tulossa, ukkonen jyrisi 
ja sade rummutti kattoa lahes koko ajan kun olimme museossa. Meilla oli
onnea kun suht kuivina paasimme perille.

Eli uusklassinen rakennus, valmistunut 1800-luvun toisella puoliskolla,
myohemmin lisatty lisasiipia.
Museossa on kaksi kerrosta, 65 salia ja niissa joutuu valilla hiukan harhailemaan,
kiertosuunnat eivat ole aina ihan selvia.
Kylla taalla saa menemaan koko paivan ja varmaan toisenkin, me huitaisimme
sen kuudessa tunnissa.


Jo kotona olin nahnyt Artemisionin ratsastajan kuvan, ja se oli vaikuttava.
Paikanpaalla en joutunut pettymaan. Merenpohjasta loytynyt pronssipatsas
olikin viela upeampi kuin kuvissa. 


Ja sitten niita lukemattomia saleja.
Yritan vahan erikoisempia juttuja nayttaa.





Lapsi ja koiranpentu.


Veikea pullukka.


Sarkofageja.


Tykkasin tasta siivekkaasta hevosesta.




Egyptilaisella osastolla oli hienoja kultakoruja.
Taman rannerankaan ottaisin mielellani itselle.


Muhkea vyo.


Egyptin paviaaneja, kissoja ja muumioita.






Tama oli hiusverkko.


Sorkkajalkainen Pan vikittelee.


Isanta siella kurkkii. Hankin tykkasi vaikka 
ei tosiaan ole mikaan museoihminen.


Erikoinen patsas.


Ruukkuja oli varmaan tuhansittain.


Jannia astioita elainmotiivilla. Isannan lemppareita.