Katutaidetta

Viela Krakovan tunnelmissa.

Kazimierzin juutalaiskorttelissa Jozefa-kadulla naimme taiteilijan tyossaan.

Pari paivaa myohemmin tulimme raskaan ja vasyttavan kirppiskierroksen jalkeen

myohaiselle lounaalle argentiinalaiseen Pimiento-ravintolaan. Muuten mahtavan hyvat

ja edulliset pihvit heilla, varsinkin jos ei puolalainen ruoka alkaa tokkimaan eika

possunliha kuulu ruokavalioon (isanta).  Olimme jo ensimmaisena iltana syoneet

mahtavan illallisen Pimienton vanhan kaupungin ravintolassa.

Ja siinahan se seina oli, valmis.

Taallakin pihvit olivat loistavat, mutta tarjoilija vahan hajamielinen ja unohtavainen.

Krakovan kirppikselta loytyi

natti hopeinen rannekoru. Vahan mietin mutta pakkohan se oli ostaa. 

Osassa nakyy kultausta ja jotain kiviakin on. 

Minulla on varmaan maailmanennatys korujen vahyydessa. Ja nekin mita

on, ovat yleensa Aarikan korvakoruja. Ja viela parit matkamuistot Uzbekistanista

ja Marokosta. 

Tama oli kylla kaunis. Isannan silmaan iski heti. 

Hevoskarryilla Krakovassa

Tuolla aikaisemmassa postauksessa kyseltiin, vielako paasee heppakyydilla

ajelemaan. Ja kyllahan paasi. Koristeellisia vaunuja oli paljon. Hepat olivat

kauniita isoja pullukoita. Nayttivat saavan hyvan hoidonkin, vetta ja ruokaa 

taukopaikalla. 

Keskusaukion ympariajo maksoi muistaakseni reilut 10 euroa. Ei kauhean kallis, kun
vaunuihin mahtuu kuusikin henkea. Kauemmaksikin paasee. Naimme yhden karryn
jopa joen toisella puolella juutalaiskorttelissa. 

Nama pilkukkaat "dalmatialaiset" olivat minun suosikkini. 

Kovasti mietimme miksi ei hevosenkakkaa ole kuitenkaan kaduilla ollenkaan.

Lopulta isanta meni kysymaan! Kuvissahan nakyy etta kyytipenkilla on aina kaksi 

ihmista. Yksi ohjastaa ja toinen keraa semmosella haavin nakoisella vempeleella

kikareet jo lennosta huostaansa. 

Krakovan keskustorin tienoilta

Aukio on iso, olikohan 200 metria kanttiinsa, jos oikein kavelyretken

oppaan puheita muitan."Keskiajan Euroopan suurin". 

Keskella on kauppahalli.

Keskustan talot ovat tosi hyvin hoidettuja. 

Marian kirkko.

Trumpetilla tervehditaan kansalaisia ja vieraita neljaan ilmansuuntaan

joka tunti 24/7.

Turisti saa rahansa kulumaan torilla. 

Puolalainen keramiikka on oikeastaan aika pirtsakan oloista. 

Vatsalle on myos taytetta. Possunpolvia (vai ranteita?) ynna muuta kevytta.

Olutta tietysti oli myos.

Taytettyja taikinarullia. 

Syotavia tyokaluja.

Kahvikuppeja joka makuun. Paitsi minulle muki-ihmiselle. 

Seppa. 

Nimikkopipareita. 

Ja paljon muuta. 

Tammoiseen tattipahkinansarkijaan mekin sorruimme.

Kapuppahallissa oli lisaa.

Etupaassa meripihkaa. En tiennytkaan etta siina voi loytya noin monia

varisavyja.

Kristallia myos.

Wieliczkan suolakaivoksessa

Ainoa retkemme Krakovan ulkopuolelle oli Wieliczkan suolakaivokselle. 

15 kilometrin matkan voi tehda bussilla tai junalla. Ensin yritimme bussiin, mutta

emme ymmartaneet automaatista, minkalainen lippu pitaisi ostaa. Bussin kuski

oli mykka tai kuuro (muuten ainoa ei yhteistyohaluinen ihminen matkallamme), joten

paatimme yrittaa onneamme juna-asemalla. 

Asema on katkossa valtavan kauppakeskuksen uumenissa, ja kun vihdoin saavuimme

lipunmyyntikojulle, tati sanoi etta ei, tickets konduktor train. No niin oli

ja 21 minuutin paasta olimme Wielizcassa. Junia menee muuten joka puolen tunnin

valein ja kaivos on paateasemalla, joten se oli helppoa.

Kaivoksella kay joka paiva tuhansia turisteja. Yksin ei voi tunneleissa haahuilla,

mutta opastettuja kierroksia on englanniksi puolen tunnin valein, muilla kielilla

harvemmin. Saimme korvanappikuulokkeet ja laskeuduimme alussa muutaman sata 

rappua alaspain ja reitti alkoi. Koko kierros kesti runsaat kaksi tuntia. Ylos paastiin

sentaan hissilla. Hissi oli pimea ja ahdas, josta klaustrofobiset ihmiset eivat

ehka kovin pitaisi.

No sitten muutama kuvakin, netista loytyy varmaan hienompiakin.

Veistoksia oli matkan varrella paljon. 

Ja esityksia vanhoista tyotavoista.

Hevosiakin laskettiin alas kaivokseen, ja ne reppanat sittten elivat siella

syvyyksissa vanhuuteen asti. 

Kazimierz suuri, yksi Puolan kuninkaista.

Ja lisaa alaspain. Syvin kohta missa me kavimme oli 135 metria. 

Asukkaina oli myos ystavallisia peikkoja. 

Iso halli.

Maria ja Josef.

Kappeli.

Viimeinen illallinen.

Yllatyksena oli ryhmassamme ruotsalainen kuoroporukka, jotka innostuivat

laulamaan hienossa akustiikassa.

Kattokruunu, tietysti suolasta tehty sekin. 

Ja toinen. Tahan oli tehty tukirakennelmaa puusta. 

Reitin lopussa oli ravintola, jossa soimme hyvan ja halvan (yllatys turistirysassa) 

lounaan. 

Olisi ollut viela museokin, mutta sen jatimme valiin. Ylos aurinkoon silla ahtaalla

pimealla hissilla.

Krakovan katumusiikkia

Jo kaukaa kuulimme etta tama kaveri osaa todella soittaa. 

Nyt kotona tuubista loytyi enemmankin hanen musiikkiaan. 

Ilmeisesti oikein paikallinen kuuluisuus joka on soittanut kitaraansa jo

pidempaankin Krakovan vanhan kaupungin keskusaukiolla.
Nimi on Jacek Piotrowicz.

Vakea kertyi tunnelmoimaan. 

Taalla pidempi kollaasi hanen musiikistaan.