lauantai 23. maaliskuuta 2013

Obama ja muita uutisia

Obaman vierailu paattyi tanaan. Kaikenlaista kommellusta
osui siihenkin. Ensinnakin se panssaroitu auto, josta kirjoitin
aikaisemmin, simahti matkalla Jerusalemiin. Oliko bensatankkiin
laitettu dieselia tai painvastoin, siita ei tullut tietoa, nolo juttu kumminkin.
Obama toi presidentti Peresin puutarhaan magnoliapuun, joka sinne
juhlallisesti istutettiin. Kuulemma maatalousministerio repii puun sielta
tutkimuksia varten, lakien mukaan kun maahan ei voi ilman tarkkoja
kokeita tuoda taimia tai kasveja tautien pelossa.

Obaman valityksella tuli myos parannus pitkaan riitaan Turkin kanssa,
sehan alkoi jo lahes kolme vuotta sitten, kun turkkilainen Mavi Marmara
laiva oli tuomassa muka humanitaarista apua Gazaan ja Israelin joukot
pysayttivat sen ikavin tuloksin. Myohemmin tuli ilmi etta laivalla ei juuri
ollut mitaan tavaraa Gazaan, mutta laivan pysaytyksen olisi todellakin
pitanyt tapahtua siistimmin, ilman ihmishenkien menettamista.  Heille
oli kylla ilmoitettu etta voisivat saapua israelilaiseen satamaan, ja kaikki
kyydissa olevat tavarat olisi sielta kyyditty Gazaan. No, kuitenkin,
nyt PM Netanjahu oli pyytanyt Turkilta anteeksi tata valikohtausta
ja ilmeisesti Turkissa anteeksipyynto on otettu vastaan. Jospa nyt
maiden turistitilannekin palautuisi normaaliin ja olisi taas miellyttavampaa
matkustaa sinne. Mehan olemme mieheni kanssa todellisia Turkki-faneja
ja vaikka olemmekin kayneet siella toistakymmenta kertaa, muutama kolkka
on viela jaanyt nakematta.

Ja urheilua: Israelin jalkapallojoukkue pelasi Portugalia vastaan tanaan
tasapelin 3-3. Edes maailmankuulu Ronaldo ei pystynyt viemaan heita
voittoon.

Sen lisaksi viela Maccabi Tel Aviv voitti koripallossa Kreikan Olympinaikos
joukkueen matkalla Euroopan cupin (tms) final four ryhmaan.

Paivalla oli hirvea kuiva itatuuli ja 32 astetta. Puoltoista pari tuntia
myohemmin, kun herasimme paivaunilta, oli yhta kauhea lansituuli
ja 20 astetta. Sita se kevat on taalla.

Edit,
unohdin. Siinailla ottivat paikalliset beduiinit panttivangiksi israelilaisen
arabin Nazaretista ja hanen norjalaisen tyttoystavansa. 


torstai 21. maaliskuuta 2013

Kokeile arpaonneasi

ja voita mielenkiintoinen kirja Reetan elamasta Istanbulissa.
Arvonta taalla.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Olikoos vinkkeja Rhodokselle?

Sinne pitaisi lennnahtaa maanantaina viikoksi. Flunssa nyt iski paalle mutta
eikohan sita maanantaina jo olla menokunnossa. Tai siis on pakko olla.
Pakenemme paikallista paasiaista ulkomaille. Taalla kun kaikki ovat
lomalla, niin joka paikka on taynna ihmisia ja yhta tungosta. Niin tiet kuin
nahtavyydet, museot yms.

Jeps, Rhodoksellakaan tuskin voi maanmiehilta valttya, onhan se nyt yksi
suosituimmista kohteista, kun Turkki on jaanyt pois vihamielisen
paaministerinsa mielipiteiden vuoksi. 

Siis asiaan, olisiko mitaan erikoisia tippeja tallle off season  ajalle??
Auton aiomme vuokrata  muutamaksi paivaksi ja kierrella maaseutua.
Toivottavasti luonto on siella viela kevaisen vehrea.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Arvovieraita tulossa!


Huomenna laskeutuu Ben Gurionin lentokentalle Airforce 1 ja kyydissaan
maailman mahtimies B.H. Obama. Sielta han jatkaa helikopterilla Jerusalemiin.
Ja  jos ajattelit etta tama saastaa liikenneruuhkia, niin ei vaan. Siltikin tie
Jerusalemiin suljetaan. Miksi, en oikein ymmartanyt. Jerusalemissa han
liikkuu tietysti tanne lennatetyssa panssaroidussa autossaan, joka painaa
vaatimattomat yli kolme tonnia. Autossa on kaiken muun tavanomaisen
varustuksen lisaksi jopa muutama pakkaus presidentin VERTA, jos vaikka
tulee siihen tarve.
Kaiken vakavamman ohjelman, kuten kaynti Holocaust-museossa,
lisaksi herra presidentti tapaa myos muita maan edustajia. Esimerkiksi
uuden Miss Israelin joka sattuu olemaan etiopialaista syntyperaa ja
oikeesti kaunein missi moniin vuosiin!


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Galileasta

 Luola joka on joskus romahtanut ja vain tama kaari on jaanyt.

Sen alla vuohi ja kili.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Galileaan

Huomenna lahdemme kahden paivan retkelle Galieaan. Helletta on luvattu
 huomiseksi.  Tel Aviviin jopa 37 astetta! Galilean vuorilla toivotavasti jaa
alle 30. Hattu pitaa ottaa ja paljon vetta.
Naemme muun muassa Baramin muinaisen synagoogan rauniot.


Lauantaina lampotilan pitaisi laskea rajusti. Toivottavasti pohjoisessa on
viela paljon vihreaa ja kukkia. Taalla etelassa jo kaikki alkaa nuutua ja kellastua. 
Talvi alkoi hienosti ja vetta tuli paljon, mutta ihan liian aikaisin se loppui.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Siis minahan olen ihan normaali

Tassa on yhden tuttavani palapelit. Mina kun kuvittelin etta minulla niita
on kirjahyllyssa ja sen paalla paljon. Laskin 25.  Tuttavani teki kodissaan
remonttia ja jarjesti kaikkli palapelit yhteen nurkkaan. Ja niita oli PALJON!
 Lupasi tuoda nama seuraavaan AA-kerhon (tassa tapauksessa AP-kerhon!)
vaihtotapaamiseen. Pitaa varmaan vuokrata kuorma-auto!


torstai 7. maaliskuuta 2013

Miesten ajatustenkulkua

Tai ainakin oman mieheni. On se vaan kumma! Vuosia on yritetty kouluttaa
mutta tassa asiassa ei mitaan edistysta ole tapahtunut!

Eihan tama nyt mikaan parisuhdetta kaatava juttu ole mutta kumminkin.

Siis mina meilla hoitelen paivittaiset ostokset. Ihan ok. Tiedan mika on
loppumassa ja ostan ajoissa lisaa. Mutta mies ei osaa ennakoida.
Yhtakkia tulee ilmoituksia "hammastahnani loppui" "korvatikkuni, vai mita
vanutikkuja ne ovatkaan suomeksi loppuivat" , "kaurapuuroryynit loppuivat",
"hammastikut loppuivat". Siis mita? Eiko sita ihminen huomaa etta ne
ovat vahenemassa ja lahipaivina / ensi viikolla pitaisi ostaa niita lisaa.
Ja voisi siita ajoissa ilmoittaa. Mutta ei ei ei!  Vuosia on tama sama juttu
 jatkunut. Mikaan ei auta. On se kumma! Onko kaikki miehet tallaisia?


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lisaa sirkkoja

No nyt niita on tullut lisaa. Yrittavat niita myrkyttaa, joten
jos tanne meidan parvekkeelle asti joku paasee, ei ehka 
kannata sita popsia, kun on ehka jo saanut ikavia
kemikaaleja osakseen.

Eilatissakin niita on kopsahdellut aurinkonottajien paalle. 
Ei kauheen kivaa.

Kuva netista, Negevin autimaasta lahelta Egyptin rajaa.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Egyptin vitsauksia!

No nyt tanne on tulossaSudanista Egyptin kautta heinasirkkoja. Nama eivat olekaan
mitaan ihan tavallisia suomalaisia sirittajia vaan isoja tuholaislaumoja,
jotka syovat kaiken vihrean mita vastaan tulee.
Nama sirkat elelevat yleensa rauhallista elamaa Afrikassa, mutta muutamien
vuosien valein kehittyy uusi sukupolvi, joka on isompi ja erivarinen kuin
tavalliset sirkat, ja nama lahtevat sitten pitkille tuhoretkille valtavina
laumoina, jotka voivat tosiaan pimentaa taivaan. Siipien ja suotuisten
tuulien mukana ne paasevat pitkalle ja voivat tehda pahaa tuhoa viljelyksille.

Janna yksityiskohta on se, etta Raamatun mukaan nama sirkat ovat kosher,
eli ainoa hyonteinen joka on juutalaisen uskonnon mukaan sovelias
syotavaksi. Tama nyt on enempi historiaa, en ole taalla tormannyt yhteenkaan
ravintolaan, joka olisi niita tarjoillut :). Enempi ehka perintoa ajalta kun
israelilaiset pakenivat Egyptin orjuudesta ja vaelsivat eramaassa.

Nyt sirkkoja on tavattu pienin maarin etupaassa Negevin autiomaassa
Egyptin rajan lahella, mutta muutama on loydetty jopa Holonin  kaupungista
Tel Avivin etelapuolelta. Lahipaivina tuulet ovat taalla pohjoisesta, ja se on hyva
juttu koska silloin sirkat eivat paase tanne tuhoilleen.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Viela sapattiretken kuvia


Olihan niita kukkiakin siella taalla.

Meista ei taitaisi olla alppipoluille. 250 metria nousua vei jo jalat
hapoille ja keuhkot huohottamaan. Mutta kyllahan sielta ylhaalta
naki pitkalle.

Uudehko Modi'in kaupunki on jo kasvanut suureksi, vaikka sen rakentaminen
aloitettiin vasta vuonna 1993.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Shakaali ja kurkia


 Mita noi kaksijalkaiset mun reviirilla tekee? Menkaa pois!

 Kumma kun ei saa olla rauhassa.


Kurjilla taisi olla kiire yopaikkaa etsimaan, kun aurakin meni sekaisin.