tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvaa uutta vuotta ja retkea odotellessa

Odottelen tassa jo kahden paivan retkea etelaan Negeviin. Siella pitaisi nyt
villien narsissien kukkia ja niiden nakeminen onkin retken ykkostoive. 

Alkutalvesta on etelassa satanut tavallista enemman, joten toivotaan 
runsasta narsissikasvustoa. 

Vuosi on mennyt ihan leppoisasti. Ja se on hyva, kun usein elaman yllarit eivat
olekaan niita positiivisia sellaisia. Arki on paras. Toimiston muuten niin tylsa
isopomo sanoo aina etta "terveys on tarkeinta, kaiken muun kanssa kylla parjataan". 
Ja sen on kai itse kukin, ainakin vahan varttuneempi, jo ymmartanyt.

Matkailusaldo jai vahan vajaaksi talta vuodelta. Kevaalla kavimme Rhodoksella,
kesalla Suomessa ja syksylla lomailimme muutaman paivan "vaan"  Jerusalemissa. 
Toivomisen varaa jaa ensi vuodelle. 

Alkuun onkin tiedossa tanne tulevia matkailijoita, eli siskoni saapuu miehensa
kanssa vihdoinkin vierailemaan maaliskuun loppupuolella.

Eli kaikille lukijoille mahdollisimman rauhallista ja tervetta vuotta 2014!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hauska kuva ja joulun jatkon toivotuksia...

... jouluttomalta joulun alkuperaseudulta!

Taalla on arki vaan ja toissa puurretaan.

Siskon tytar kuvasi hauskan kuvan tanaan Turuus tois puolel jokke.
Ei kuulemma tullut yllatyksena.

EDIT!

Tuli tammoinen huomautus "Jos hiihtää kovaa (siis sillon ku ON lunta), voi lumeton ylläri aiheuttaa ikävän äkkipysähdyksen, varoitus on sillon ihan paikallaan."
Eli tassa on kai "talvella" latu, joten suksilla voi tosiaan olla hyva kun lumettomuudessta
tunnelissa varoitetaan. 


perjantai 20. joulukuuta 2013

Viela pari varastettua lumikuvaa

olikohan se minun autoni jossain taalla?


Ja kisuliini  ihmeissaan lumessa. 



tiistai 17. joulukuuta 2013

Kun nyt on varkaaksi ryhdytty...

niin ei kai pieni lisa enaa pahaa tee. 
Ihailin upeaa auringonlaskua tanaan, ja saafoorumilla oli joku onnistunut sen
kauniisti ikuistamaan kuvaankin. Ja viela lumisissa maisemissa. Hitaasti ne
lumet nayttavat sulavan. Parvekkeelta katsoenkin kukkulat olivat tanaankin 
viela aika valkoisia.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Retkella ennen isoa myrskya

Viikko sitten lauantaina kavimme retkella Carmelin vuorilla. 
Edellisena paivana ja yona oli jo satanut kiitettavasti, ja kengat saivat
kyytia.

Omia kenkiani en puhdistanutkaan heti, kun ajattelin
etta kuivaessaan ne mutaklimpit lahtisivat irti paremmin. 
Eika mita, nyt ihan betonia. 


Kivesta loytyi muinaisten meren elavien jaanteita.
  


Ja oli siella jo vahan kukkiakin, jotka olivat uhmanneet huippukuivaa syksya
 ja tunkeneet itsensa kauniisti esille. 
 Nyt runsaiden sateiden jalkeen 
kannattaisi  varmaan tehda uusi kierros. 


Eilen kuvaamani vuoret olivat muuten ihan valkoiset viela tanaankin. 
Taitaa tulla ensi lauantain retkesta Jerusalemin vuorille yhta
mutainen kuin tama edellinenkin. Ehka hyva kun en niita kenkia
puhdistanutkaan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Siella sita lunta on, kaukana!

Aamulla parvekkeelta nakyivat Samarian vuoret valkean hohtavina.
Kylla, tallaista maisemaa ei joka vuosi nae. Ei ehka joka
vuosikymmenkaan. 



lauantai 14. joulukuuta 2013

Varastin viela pari talvikuvaa netista!

Yleensa en toisten kuvia varastele, mutta nyt oli ihan pakko
jakaa teillekin nama otokset.

Kuvat paikallisesta saaharrastajien foorumista

Kauriit lumessa Juudean vuorilla.



Ja lokki tuulessa, taustalla Ashdodin satamaa.
Upea valo tassa kuvassa.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Tilannetiedotus MEIDAN Seija-myrskystamme

Illan mittaan sadat autot jumiutuivat Jerusalemiin johtavilla teilla 
kun lumisade yltyi ja yltyi. Kokonaiset perheet viettivat kylman yon autoissaan, kun
olivat halunneet "nayttaa lapsilleen vahan lunta". No tama vahan yleistaen, oli
joukossa varmaan ihan tarkeillakin asioilla olevia. 
Naita sitten poliisi- ja muut pelastusjoukot kuljettivat suojaan. Osa kulttuurikeskukseen,
osa armeijan tukikohtiin. Lopputulos oli se etta koko tie oli taynna hylattyja
autoja, joten aurauskalustokaan ei paasyt siella kunnolla liikkumaan. 

Tassa niita yolla mukkeluksiin jaaneita autoja yritetaan saada liikkeelle. 


Kymmenia tuhansia talouksia on ilman sahkoa jo viime yosta asti. 
Ei kay kateeksi sahkolaitoksen tyontekijoita nyt. 

Tel Avivissakin oli maa valkoinen, mutta se oli vaan rakeita.


Tel Avivia halkova Ayalon-highway on rakennettu samannimisen joen uomaan. Joki 
saa alkunsa Jerusalemin vuorilta. Aivan, juuri pari minuuttia sitten ilmoitettiin
etta tama tie suljetaan toistaiseksi, kun joen pinta on kohonnut liikaa
ja uhkaa vallata tienkin.



Meilla taalla Tel Avivin kupeessa oli aamuyolla mittarissa nelja astetta. Paivalla
taisi nousta jossain vaiheessa seitsemaan. 30 vuotta olen taalla asunut ja
kylla oli selvasti kaikista kylmin paiva.
Minulla ei ole mitaan valittamista. Sahkot toimii, eilen jonkun ennakkoaavistuksen
vuoksi tein kaikki tarvittavat ostoksetkin viikonlopuksi. 
Ja kuumaa mausteista kanakeittoa.
Tanaan ei tarvinnut nokkaa ulos pistaa. No ei kylla houkutellutkaan. Sen
sijasta leivoin sampyloita ja joulupipareita. 

Jos joku on tulossa Eilatiin lahiaikoina, niin siellakin kuvattiin tanaan vahan
erilainen maisema. Punaisen meren punaiset vuoret saivat
uuden varin.



Siis kuvat netista, minahan nautiskelin taalla kotona koko paivan. Telkkarista 
vaan seurasin paakaupungin kinoksia.

torstai 12. joulukuuta 2013

On taas ilmoja pidellyt...

Ennatyksellisen lampiman ja kuivan syksyn jalkeen
talvi tuli kertarysayksella. Eilen jo satoi kovasti. Jerusalemissa
alkoi sataa aamulla lunta. Koulutkin peruttiin viime hetkella. 
Moottoritie Jerusalemiin suljettiin useaksi tunniksi. Iltapaivalla se avattin
ja nyt taas suljettiin, kun lumisade alkoi uudestaan. 

Minun mittarissani oli aamulla 6 astetta. Nyt illalla 5.5. Saapa nahda mita
huominen tuo tullessaan. Talvella 1950 satoi lunta Tel Avivissakin. 

Tassa huomisen saakartta. 


Ja netista poimittuja kuvia.

Talvinen meri on kaunis.


Surffaajat ovat aina valmiina. Meriveden lampotila on 21 astetta.


Eramaan wadit alkavat virrata.


Jerusalemissa aamulla.


Jerusalemin Jaffa-katu.


Vanhaa kaupunkia.


Tama voisi olla vaikka Suomesta!


maanantai 9. joulukuuta 2013

Lahelta piti - tyomatkan kuvia 4

Aamulla oli vahalta etten paassytkaan ison tien yli
bussipysakilleni. Onneksi oli ollut sen verran fiksu kuski etta oli huomannut
ajoiss etta jos on rekan nuppi kuorma-auton paalla, niin siita voi tulla pikkusen 
liian korkea lasti.


Ajattelin etta toiselta puolelta saan uuden kuvan paremmassa valaistuksessa 
 mutta siina vaiheessa kuski peruuttikin jo rekan auton paalta pois,
 ajoi pikkasen eteenpain ja sai kai sitten auton lastattua uudestaan kyytiin. 

Siella jossain takana kotitalonikin pilkistaa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Mina poljen, sina ohjaat....tyomatkan kuvia 3

Talla kertaa soveltaen isannan tyomatkalta.
Kuvahan on epatarkka tietysti vain siksi etta haluamme suojella
henkiloiden oikeutta yksityisyyteen :D
 
En tieda oltiinko tassa laulun mukaan mummolaan menossa vai minne. 
En tieda myoskaan miten turvallisesti sinne paastiin perille.
Vahan kylla arvelluttaa.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tyomatkalla kuvattua 2

Ajattelin tehda viikottaisen postauksen tyomatkan ihmeista,
joita siina taapertaessani kannykalla kuvaan. Tuo viime viikon
mopokissa sai olla eka. 
Tanaan kuvasin valtavan kokoisen hibiskuksen kukan. 
Ainakin 10 senttia lapimitaltaan. Hibiskukset tuntuvat kukkivan 
vuoden ympari, ja niita on montaa varia ja lajiketta. Tama vahan
tammoinen horheloisempi. 
Kuvan pyrin julkaisemaan sunnutaina, muistuttamaan
teita kaikkia viela viikonlopusta nauttivia siita,
etta taalla se ikava maanantaifiilis on jo 
sunnuntaina.