tiistai 25. helmikuuta 2014

Toinen kukkakooste retkelta


Puolentoista viikon paasta oli suunnitteissa reatki Galileaan Taborin vuoren lahelle.
Siella piti olla villien lupiinien kukinta parhaimmillaan. Tanaan retken jarjestaja
ilmoitti etta lupiinit voivat hyvin huonosti ennatyskuivan talven jalkeen, ja 
retkikohde muuttuu. 

Onneksi lotyi yksi lupiinikuva arkistosta. Yleensa niita ovat siella niityt sinisenaan. 


maanantai 24. helmikuuta 2014

Syklaamikollaasi

Syklaamit kukkivat nyt valtavin maarin. Niita riitti lauantain retkella!
Ihan pienista kiven koloistakin niita jaksaa nousta.
Etelassa on satanut vahan enemman, ehka siina syy.

Tai sitten juurimukula on kerannyt voimansa jo viime talvena eika sita
kovinkaan paljon kiinnosta taman vuoden kuivuus.

Siina tapauksessa enti talven kukinta jaa kylla huonoksi. 
Aika nayttaa. 
 


torstai 20. helmikuuta 2014

Uusi yritys retkelle!

Lauantaina sitten lahdemme vihdoin luontoon kirmailemaan.
Retkenhan piti olla viime viikolla mutta se peruttiin sateen vuoksi, jota ei sitten
juuri tullutkaan. 
Retken jarjestajat tekivat jo alustavan kierroksen ja lahettivat houkuttelevia
kuvia. 
Taalla ollaan Davidin ja Goljatin jalanjaljilla. Wikipedian 
tietoiskussa on tapahtumaa vaikka milta ajanjaksolta.


Sitten luvassa lisaa vihreaa maisemaa, laiduntavia vuohilaumoja
ja kukkivia mantelipuita. 






lauantai 15. helmikuuta 2014

Tampereella on 853 pulua ja muita uutisia

Tanaan tuli luettua lapsuudesta niin tuttu Aamulehti tarkkaan
kun sen nakoislehti oli kaikkisen saatavilla jakeluhairioiden vuoksi.

Lehden sivulla 3 oli mielenkiintoinen ja huvittavakin artikkeli Tampereen
puluista ja niiden maarasta. Ovat kuulemma kovasti vahentyneet viime vuosina
ja joitain asukkaita se harmittaakin.


Laskettuja puluja oli nuo 853 mutta laskijan mukaan ehka osa meni piiloon
kriittiseen aikaan ja oikeasti puluja on ehka jopa tuhat. 

Onnekkaat tamperelaiset! Meilla on taalla tuhat pulua varmaan sadan metrin
sateella kotitalostani. Pesimispaikkoja on runsaasti tornitalojen koloissa ja 
pyykkiparvekkeiden tasanteilla. Ruokaakin riittaa kun jotkut arsyttavat ihmiset
oikein kantavat niille leivantahteensa ja ripottelevat ne pitkin puistikoita
sotkemaan kaytavia ja nurmikoita. Tyomatkallakin on yksi kohta jossa ne 
mokomat istuvat ylhaalla sahkojohdoilla ja odottavat ruokaa. Aika kujanjuoksua
kun siita menee alitse ja toivoo ettei tule tuoretta pulunpaskaa paalle. 
Usein kuuluu asfaltilta sellainen plots plots sen merkiksi etta on lahelle
osunut. 

Meilla taman paivan ykkosuutinen oli kun Tel Avivin keskustassa 
naamioituneet miehet ampuivat jonkun pikkurikollisen autoonsa, keskella
paivaa vanhan juna-aseman vieressa. Tasta paikasta kertoi juuri Jael kun
kavi siella suklaafestareilla. Festarit olivat viela tanaankin, eli vakea oli
takuulla liikkeella suurin maarin. Mafian vertaista touhua.
Ja naita juttuja on ihan viikottain. Yleensa kylla laitetaan
pommi autoon, joka sitten rajahtaa kun silla alkaa ajaa.
Viimeksi ihan koulun ja lasten hoitopaikan vieressa. Onneksi se
oli yolla joten kukaan sivullinen ei loukkaantunut.
Miten seuraavalla kerralla? 

Toinen uutinen oli rankkasateet pohjoisessa, jotka jattivat Naharian 
kaupungin aika ikavaan tilaan. 
Kuvat netista.



Meilla taalla ei satanut laheskaan nain paljon. Pari kolme tuntia tuli
aika hiljaista sadetta, mutta tassa tilanteessa pitaa siitakin olla kiitollinen.



perjantai 14. helmikuuta 2014

Piti sateen vihdoin tulla

Toistaiseksi sadetutkan kuva nayttaa talta. Eli luultavasti turhaan
siirrettiin huomisen retkea viikolla. No, Brittein saarten talvi on kuulemma
sateisin 200 vuoteen. Meilla ilmeisesti painvastoin.

Isanta on kylla tyytyvainen, kun suhailee taksillaan ees taas, ilmeisesti
Valentines on saanut vakea liikkeelle, kun kuski ei illallisellekaan ehtinyt.
Taalla paiva on rakkauden paiva, eika ystavan paiva, niin kuin se on
Suomeksi kaannetty. Kaupallinen "juhla", mutta kai se on hyva kun
saa ihmiset kuluttamaan ja talouden pyorat pyorimaan.

torstai 13. helmikuuta 2014

Kuuden euron Edelfelt seinällä!

Kavimme eilen Jaelin vinkin innostamana Tel Avivin "kangaskadulla" 
ja niin vain loysimmekin ison pinon Vallilan kankaita.Sielta ostimme 
taman Leikkiviä poikia rannalla" kankaan. 



Isanta kaivoi varastostaan muutaman puun patkan, rakensi kehikon ja
pingotti kankaan. 
Taulusta tuli hieno, koko noin 140 cm levea ja 85 korkea. 
Nyt se on olkkarin paraatipaikalla sohvan ylla.

Ostimme myos sen "Luxenbourgin puistossa" - kankaan mutta isanta paatti etta
se ei ole hanen makuunsa, jotenkin melankoolinen. Mitahan silla nyt tekisi,
pitaako pitaa arpajaiset? 


lauantai 8. helmikuuta 2014

Huivi edistyy vahitellen

Ei ole pahoja virheitakaan tullut toivottavasti. 



perjantai 7. helmikuuta 2014

Pari kuvaa puistolenkilta

Aamulla paasin isannan kyydissa vahan kauempana
olevaan isoon puistoon. Heti alkumetreilla pelastyin
kun yksi kissa oli siella niin potkollaan etta ajattelin
onko hengissakaan.



Olihan se. Rusketti vaan massuaan helmikuun auringossa. Muuten hyvin tarkea kissoihin
liittyva huomio; venalaissyntyiset ihmiset sanovat kissalle ksss ksss , niin kuin me 
suomalaisetkin. Israelilaissyntyiset sanovat psss psss.


Puistokierroksen lopussa alkuikin kuulua reipasta rytmikasta rummutusta. 
Siella oli koululaisten tapahtuma. Trampoliineja, nyrkkeilytyynyja ja nama 
reippaat rummuttajat.  Metalliset pallot oli laitettu pienten jakkaroiden paalle 
ja hyvin tytot paasivat "kapellimestarin" mukana rytmiin mukaan. 
Pojat olivat ujoina takana.
 


torstai 6. helmikuuta 2014

Darom adom eli punainen etelä!

Nain kevaan lahestyessa (missa se talvi oli?) vietetaan taalla Punaisen etelan
happeningia neljan seuraavan viikonlopun ajan. 
Punainen tulee naista vuokoista jotka kukkivat etelan niityilla juuri nyt. 

Kaivelin kuvavarastosta  muutaman otoksen.







Kukkien lisaksi on on kaikenlaista ohjelmaa. Toreja, ruokaa ja tietysti paljon 
liikenneruuhkia kun Tel Avivin seudun asukkaat tunkevat pienille etelan teille. 

Meillakin on viikon paasta retki talle seudulle. Onneksi on bussi ja 
karsivallinen kuski eika meidan tarvi ratissa hermoilla.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ristiin rastiin


menivat pilven huitaleet. Tuskin olivat lentokoneiden jatoksia
kun siviilikoneet eivat taalla nain moneen suuntaan mene ja armeijan lentokoneet
eivat yleensa lauantaisin kovin paljon lentele. 

Sateita ei ole tiedossa edelleenkaan.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lipstikka kasvaa

Suomesta kesalla ostamani lipstikan sieenet itivat
ja kasvavat. Saa nahda tuleeko niista puolitoistametrisia
kuten pussukan kyljessa luvataan.


Krassikin kukkii. Sen siemenet pollin viime kevaana
jonkun talon pihasta.



Eilen kylvin pariin ruukkuun myos Suomen kotipihalta kerattyja
akileijan siemenia.
Niista kukista ei kuvaa loydy. Ovat jo yleensa
siemenvaiheessa heinakuun puolivalissa kun
me Suomeen saavumme.

Niista perunoista ei kovin paljon sato tullut. Pari kolme
mukulaa siemenperunasta. Syotya ne tuli, ei kylla
oikein uudenperunan makua ollut.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Hylje? Tyomatkalla bongattua osa 5

Mikahan tama kyltti on? 






No toisesta kuvasta selviaa etta polkupyorahan siina on myytavana. 
Myyjan kannattaisi ehka kayttaa rahat sitten enkun kurssiin. 

Ei sen puoleen etta minunkaan oikeinkirjoitukseni mitaan ihmeellista
olisi, mutta tama oli jo hauska.