torstai 24. syyskuuta 2015

Yon kuningatar

Tyomatkalla ihastelin valtavaa kukkaa kaktuksessa, joka pilkistaa
pihamuurin yli kadulle. Monta kertaa olen siina nahnyt nuppuja ja jo kuihtuneita
kukkia. Nyt osuin paikalle kun yon kaunotar oli viela auki.

Reilusti toistakymmenta senttia oli koko.



Aamun sumua nettikamerasta

Tampereen Tornihotellin nettikamerasta (juuri nyt nakyy VAIN sumua) pihistin upeita maisemia muutama paiva sitten. Varmaan rikon jotain suomalaista tekijanoikeuslakia
mutta tykkasin nin paljon etta on pakko jakaa.



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Onko Krakovaan vinkkeja?


Olemme lahdossa lokakuun alussa Krakovaan viideksi paivaksi.
Kaupunki on ollut jo pitkaan mielessani, ei nyt minaan ykkoskohteena mutta kuitenkin.
Nyt loysin kivan lennot-kuljetukset-hotelli-paketin suorilla lennoilla (Katowiceen) 
niin tein tilauksen. Ilmeisesti ihan viime hetkella, kun seuraavana paivana ei enaa
paikkoja ollut. 
Lehtimajan juhla tuo meille pitkan loman. Huomenna pitaa viela toimistoon 
raahautua, mutta sen jalkeen eka tyopaiva onkin vasta 6/10. 

Vinkkeja otan vastaan. Lahella on ainakin suolakaivos joka nayttaa mielenkiintoiselta. 

Auschwitzen keskitysleiri on myos lahella. Tuntuu silta etta ehka emme lomamatkalla
kuitenkaan siella halua kayda, vaikka paikka onkin kiistatta tarkea ja varmasti
nakemisen arvoinen. 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Punasilmä

Perjantai-iltana katsoin itseani peilista ja ihmettelin kuka siella oli.
Vasen silma oli muuttunut ulkonurkastaan ihan punaiseksi.
Alaluomen alla oli paljon lisaa. 
No, google-tohtorin mukaan tama on "dramaattisen nakoinen 
mutta vaaraton ilmio". Toivottavasti.
Isanta tietysti komensi heti laakariin, mutta onneksi sain hanet vakuutuneeksi
etta ei mitaan hataa. Jatkossa muuttuu kai vihreaksi ja keltaiseksi, kuten
mika tahansa mustelma. Kaunista.


torstai 10. syyskuuta 2015

Pöly vaan jatkuu


Aamulla oli niin kuumaa ja kosteaa, etta kaikki kodin ikkunat olivat ulkopuolelta 
taynna kosteudesta tiivistyneita vesitippoja. Ja meilla oli ilmastointi vaan 
25 asteessa. Mutta kun ulkona on 28 astetta ja 95% kosteus, sekin on tarpeeksi. 

Poly on talla kertaa niin pienta puuteria,etta ei edes hampaissa narsku. Toisaalta
sitten tunkee sisallekin vaikka mista ikkunan raoista. 

Yleensa naita polyhyokkayksia on kevaalla, juuri ennen paasiasta. 
Silloin tehdaan suursiivous, ja poly on kiusana. No nytkin on pyhat tulossa kun
sunnuntaina on juutalaisen uuden vuoden aatto ja sen jalkeen kaksi pyhapaivaa. 

Saatiedotuksen mukaan vihdoin lauantaina pitaisi olla kaiken polyn laskeutunut ja poissa
ilmasta. Sitten otan parvekkeella letkun kateen ja pesen lattian, poydan, tuolit
ja kaikki kasvit puhtaaksi. Sadetta ei ole tiedossa viela pitkaan aikaan, joten 
luonnossa tama poly pysyy viela jatkossakin.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Karmein sää ikina

Aamulla herasin kuuden jalkeen ja oli ihan pimeaa.
Pikkasen vilkuilin kelloa, etta olenko ihan vaaraan aikaan herannyt. 
Mutta ei, hirvea polypilvi on vaan tanne tullut, uutistoimistojen mukaan
Syyrian suunnalta. Niin kuin siella ei olisi muutenkin ihan tarpeeksi ongelmia.
Kosteassa polypilvessa taapersin toimistoon ja saavuin ihan hikisena yltapaalta.

Iltapaivalla otin muutaman kuvan parvekkeelta. 
Ensin pari sisamaahan pain.



Ja sitten yksi Tel Avivin suuntaan.


Normaalina paivana maisemat olisivat vaikka tallaiset. 


Tassunjalkeni ikuistin parvekkeen poytaan. Parvekkeella onkin vesiletkulla 
tyota, kunhan tama kammotus haviaa. 


Yleensa naita polyilmioita on kevaalla. En koskaan muista etta syyskuussa.
Astmasairaita, vanhuksia ja lapsia on varoitettu liikkumasta ulkosalla. 
Tama poly on kylla niin pienta puuteria, etta saan sita takuulla siivota 
sisaltakin asunnosta lahipaivina. 


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Haaste Irlannista

Sain haasteen Vihrealta Saarelta ja tassa vastauksia!


1.  Lempivaatteesi?
Farkut ja t-paita. Ei paljon muita vaatteita olekaan. Pari viikkoa sitten olleeseen
haatilaisuuteen puin mekon, jonka ostin 12-13 vuotta sitten siskon tyttaren haihin.
Tuttavat eivat meinanneet tuntea. 

2.  Mikä on ärsytänyt tänään?
Tai oikeastaan eilen, kun aloitin vastauksia miettia.
Koulut alkoivat ja sen mukana ruuhkat aamulla. Jo hissista alkaen.
Taytyy jatkossa nousta kuudelta, jotta ei tarvitsisi tormata liian moneen naamaan.
Olen hyvin epasosiaalinen aamuisin(kin).

3.  Oletko säästäväinen vai tuhluri?
Varmaan aika saastavainen. (esim. kysymys 1). Olen hyvin kriittinen hinta-laatu
suhteen arvioinnissa. Minua eivat merkkivaatteet/asusteet/astiat savayta.

4.  Seuraatko politiikkaa?
En, kiukuttaisi se vain. Nyt olen kuitenkin jarjestamassa vihdoin itselleni
kansalaisuutta, jotta voisin seuraavissa vaaleissa aanestaa.

5.  Mitä kieliä puhut?
Hepreaa, englantia, saksaa (huonosti!!!!!). Niin ja suomeakin joskus.

6.  Miten ystäväsi kuvailisivat sinua?
Hmmm....vahan passiivinen ystavyyssuhteiden hoidossa. Hyva kuuntelija
mutta huono kertomaan omista asioistaan. 

7.  Minkä taidon haluaisit vielä oppia?
Etupaassa parantaa nykyisia kykyja ja taitoja.
Valokuvaaminen, kielet, ruuanlaitto ja leivonta.
Olisi ihanaa osata tanssia, laulaa tai soittaa jotain instrumenttia, mutta 
musikaalisuuslahjakkuutta jaettaessa olen kylla ollut ihan viimeisena jonossa enka
 varmaan edes siella. Joten tama on ihan fantasiaa.

8.  Suosittele mielenkiintoista blogia.
Me ulkosuomalaisethan tunnemme kaikki toistemme blogit, nain yleistettyna.
Siksi suosittelen jotain muuta.
Maatiaismuorilla on upeita luonto- ja elainkuvia.
Muutakin kuin kuskus on ikivanha ruokablogi, jonne ei ole tullut paivityksia
sitten vuoden 2008. Blogi sisaltaa paljon kotoisia israelilaisia ruokaohjeita, 
joita olen hyvalla menestyksella kayttanyt.

9.  Voisitko olla bloggaamatta?
Voisin mutta en halua.

10. Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?
Toivottavasti elakkeella terveena ja paljon matkoilla!

Uusia kysymyksia pitaisi keksi  ja bloggareitakin haastaa, mutta tasta
voi poimia nama samat kysymykset kuka vaan haluaa.