torstai 29. kesäkuuta 2017

Kevaan viimeisen retken iltapaiva

Iltapaivan helteessa lahdimme katsomaan maisemia kukkulalta.
Siella oli hienoja taideteoksia.



Gennesaretin pohjoispaata. Tanne menisimme retken lopussa.


Pelloilla kasvaa etupaassa mangopuita. Niiden hedelmat ovatkin jo
ehtineet kauppoihin. 


Muistomerkkeja ja komeita eukalyptuspuita. 



Ja sitten se vilvoittava vesireitti. 
Kaikilla oli kivaa kuten kuvista varmaan nakyy.



torstai 22. kesäkuuta 2017

Domus Galilaeae - kevaan viimeinen retki

Domus Galilaeae eli Galilean talo rakennettiin paavin vuoden 2000 vierailua 
varten ja han sen avasikin. Iso rakennuskompleksi sisaltaa paljon opiskelu- ja
konferenssihalleja seka ympari maailmaa tulevien katolisten pappioppilaiden asuintiloja. 
Meita opasti San Salvadorista kotoisin oleva nuori pappi. Han oli alkuun tullut vuodeksi,
mutta myohemmin lahetetty Jerusalemiin heprean kurssille ja jaanyt tanne
israelilaisten ryhmien oppaaksi. 

Rakennus on moderni ja vahan betoninen, mutta vaikuttava. Se sijaitsee Gennesaretin
jarven pohjoispuolen kukkulalla Kapernaumin ylapuolella. 




Tassa meidan porukkaa opintotiloissa.


Kaunis lamppurivisto.


Kirkon alttaritaulu oli myos vaikuttava. 





Etelan puolella on maisemaparveke jossa myos Gennesaret taustalla.





Paikan kirjasto oli valtava ja sisaltaa myos juutalaisia pyhia kirjoja. 





Jopa kabbalistien Zohar kirjat olivat taalla siistissa rivissa. 



sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Blogihaaste kaimalta



Sain Liebster Awardin eli blogitunnustuksen Normaali irtiotto -blogia pitävältä Anu-kaimalta, kiitos kaunis! Tunnustuksen/haasteen mukana tuli kaikenmoisia ulkomailla asumista koskevia kysymyksia.

Lopussa on lista blogeista, joille haluan lähettää saman tunnustuksen.

Kysymykset tunnustuksen saajille:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Mieheni mukava perhe ja suku. Ilmasto, paitsi heina-elokuussa.  Aina tahtuu jotain (joskus liikaakin),  ei ole tylsaa taalla koskaan. Monipuolinen ruokakulttuuri ja mahtavat ja edulliset vihannes- ja hedelmatarjonnat.
Kulttuurien kirjo muutenkin.

2. Entä ikävintä?
Se kuuman kostea elokuu. Politiikka.  Ruuhkat tiheasti asutussa pienessa maassa jossa kaikilla on auto ja silla pitaa koko ajan menna jonnekin. 

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
No jos ilmaiseksi niin varmaan Uuteen Seelantiin. Muuten talla hetkella Portugali ja varsinkin Madeira houkuttelee kovasti.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Turkkiin.  Siella jai viela muutama kolkka nakematta. Nyt  sen Mavi Marmara selkkauksen jalkeen maiden valit ovat sen verran huonot etta ainakaan isanta ei sinne halua. 

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Leipakulttuuri on taalla aika hyvassa jamassa venalaisten maahanmuuttajien myota. Rahkaakin loytyy. Salmiakkia voi tilata Suomikaupasta. No,  Tampereen mustamakkara puuttuu!!!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Never say never. Ei ole nyt kylla ajankohtaista. 

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Juhlapyhat meille on yleensa perheillallisia ja tylsia liikenneruuhkia, kun kaikki muutkin ovat menossa niille illallisille.  Usein yritamme lahtea matkoille isompina pyhina, vaikka sekin on silloin kallista ja lentokentallakin ruuhkaa. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Siita on jo pitka aika.  Tulin kibbutsiin ja se oli aika pehmea lasku. No heprean kielen oppiminen kylla. 
Ja nama etelan asukkaat.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
En ole ajatellut, taalla on nyt kotini.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Ei mikaan tietty hetki, mukava vuosi. Kiva kesaloma Suomessa ja syysloma Ateenassa. Akropolis  oli aika upea.


11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Heinakuussa Suomeen kuten aina. Ehka syksylla viela jonnekin lomalle. Kreikka, Romania?


Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:
Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
Nimitä 5-11 uutta blogia
Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen

Kysymykset saa ottaa vastaan kuka vain!!