Kroatia osa 3

Aamulla taas tyohon! Tutustumaan Zadarin kaupunkiin. Natti oli sekin, kapealle niemelle rakennettu.
Niemen karjessa on ainotlaatuinen rakennelma, maailman ainoat meriurut. Paikallinen nero arkkitehti kehitteli rakennelman, jossa iso maara erikokoisia metallipilleja / putkia on asennettu laiturirakennelmaan. Aallot tyontavat vetta naihin pilleihin ja tuloksena on uskomaton mystinen musiikki. Varsinkin veneen tai laivan mennessa ohi, kun yhtakkia rantaan tulee sarja isompia ja erikokoisia aaltoja, tunnelma on ainutlaatuinen.
Samainen arkkitehti on suunnitellut lahistoon isoan aurinkokennon, joka keraa energiaa koko paivan, ja illalla pimeyden tultua se kaytetaan erikoisen valoshown nayttamiseen. Tata emme onnistuneet nakemaan, kun olimme paikalla aamulla.


Varikkaita taloja ja kiiltavaksi kuluneita katukivia.

Torilta ostimme viinirypaleita. Mahdottoman hyvia muuten, ja ihan eri makuisia kuin kaikki ennen maistamani lajikkeet.

Salaatinkerat siistissa jarjestyksessa.

Sitten olikin taas aika painaa eteenpain. Vajaa tunti ja olimme Krka-kansallispuistossa. Vesi oli teemana siellakin. Pulijuoksua painelimme alas rantaan ehtiaksemme jarviristeilylle. Ensin pysahdyimme pienelle saarelle, jossa oli kirkko ja luostari. Kirkkoon emme paasseet sisaan, juuri oli hautajaiset.

Maissia kuivamassa. Munkkien talviruokaa?

Saaren maisemia.

Matka jatkui karuissa maisemissa kohti Roski-putouksia. Taivas naytti synkalta!

Taas vetta joka paikassa!

Vedella myllyt pyorii!

Nyt jo sataa. Tassa viela aika hiljaa.

Mikahan tama kukka on? Naita oli Kroatiassa tienvieret ja kallionkolot taynna.

Risteilyn paluumatka sujui tasaisessa sateessa. Ukkonenkin alkoi jyrista. Edessa oli viela noni tunnin kestava maisemapolku alajuoksun putousten ympari. Mepa emme luovuttaneet, vaan ostimme kertakayttoiset sadeviitat, ja kiersimme koko lenkin. Saimme olla kylla ihan yksin, ketaan ei tullut vastaan. Jalkani pysyivat kuivina onneksi, kun oli uudet Goretex-kengat. Tuli nekin sitten kokeiltua tositilanteessa!

Kylla se kannatti!

Tassa alhaalla yleensa uidaan. Nyt ei ollut halukkaita.

Melkoisen markina palasimme autolle, vaihdoimme osan vaatteista ja kaasutimme Trogir-kaupunkiin. Sielta loytyi nain hienostunut huone. Tama on siis ennen kuin levittelimme marat kamppeemme kuivumaan ympariinsa. Varustukseen kuului myos jaakaappi ja kahvinkeitin. Maisema suoraan satamaan. Sadekin jo lakkasi.

Kroatia osa 2

Herasimme aikaisin ja pikaisen kahvinkeiton jalkeen hipsimme autolle ja starttasimme pitkalle matkalle kohti Plivicen kansallispuistoa. Ensin Zagrebin moottoritieta Karlovaciin asti ja sielta etelaan. Aamu oli tosi sumuinen ja harmaa, ja sisamaan vuorille pain ajoimme todella pilvessa. Pelkasimme jo etta hyvan saan onnemme oli loppunut. Karlovacin jalkeen oli sodankin merkkeja nakyvissa. Monien talojen seinissa oli ampumajalkia.
Muutenkin tama tie oli jollain tapaa ankea. Paljon taloja oli asumattomina. Kesken jaaneita uusiakin taloja oli aika paljon.

Vahan enne kansallispuistoa pysahdyimme Slunj-kylassa. Siella oli jo laitettu aamusella lihatkin kypsymaan.

Slunjissa on paljon virtaavaa vetta ja vanhoja myllyja. Lahes joka talossa on huoneita vuokrattavana. Naimmepa yhden kyltin hepreaksikin.

Kiertelimme vahan aikaa kaunista kylaa.

Mies harmitteli kun ei tullut onkea mukaan.

Houkutteleva ravintola, mutta liian aikaista lounaalle.
Jatkoimme vaatimattomalle kylatorille. Siella seisoi maalaisisanta porisevan oljykattilan aaressa, ja hanella oli kypsia kanankoipia ja kyljyksia. Mieheni yritti kysya onko se nautaa, mutta myyja kielitaidottomana oli ymmallaan. Mieheni siihen etta "muu?" ja isanta vastasi helpottuneena ymmarryksen loydyttya etta "oink oink". Kansainvalinen sanasto auttaa. Isanta pakkasi neille herkullisen lounaan, lisasi sipulia ja tukevia leipaviipaleita matkaan.

Plivicen puistossa on 16 jarvea, korkeuseroa niiden valilla on yhteensa n. 135 metria. Tasta syntyy uskomattoman kaunis jarvien ja pienten putousten ketju. Vesi on turkoosia ja syksyn ruska lisaa viela varia.

Valitsimme tietysti pisimman polkuvaihtoehdon, ylimmalta jarvelta alas asti. Tassa kohtaa istuimme penkilla ja kukuriku ja oink oink syotiin hyvalla ruokahalulla.

Vetta joka puolella...

Ja kirkasta!

Ruskasorsia.

Suuri osa poluista on rakennettu puusta vahan korkeammalle. Kevaalla taalla on varmaan enempi vetta.

Suomen mutajarviin tottuneena tuo veden kirkkaus on uskomatonta.

Taas vahan alaspain.

Tungosta ei ollut, vaikka tama onkin Dubrovnikin lisaksi varmaan Kroatian tunnetuin turistikohde.

Viimeinen kuva ylhaalta. Jotkut vaittavat etta reitti pitaisi kulkea alhaalta ylos, kun muka silloin nakisi putoukset paremmin. Meille oli hyva nain.

Jatkoimme matkaa iltapaivalla, ajattelimme ajaa vaan pienen patkan , mutta lopuksi paadyimme ajamaan Zadarin kaupunkiin asti. Sinne saavuimme jo iltapimeassa. Loysimme mukavan Maria Pansionin, raahustimme hadintuskin lahiravintolaan illalliselle ja takaisin nukkumaan.

Kroatia osa 1

Tasta ei kuva postikorttimaisemmaksi mene!! Rovinj aamuauringossa.

Kalastajat palaavat satamaan. Myohemmin naimme heidan purkavan aluksesta mielettoman maaran sardiineja.

Torikauppiaan helminauhaa...

Ja taas ne kukoistavat kukkalaatikot!

Pyykit on ripustettu niin siististi etta! Kelpaa niita turistinkin kuvata. Eli tassa postikortissa asutaankin.

Lisaa pelakuita.

Ja taas piti kiiveta pelottavaan ensimmaisessa kuvassa nakyvaan kellotorniin.

Ja kannattihan se. Polvet tutisi kylla valilla.

Kirkon kattomaalaus. Sorry kun tuli kyljelleen.

Viela yksi kuja.

Vene on unohtunut, soutaja kadonnut.

Matka jatkui Istrian niemimaan halki, pikainen pysahdys unisessa Svetvinčenat-kylasessa.

Sitten olikin ohjelmassa tapaaminen Kukkulan Emannan kanssa. Onnistuimme pienen harhailun jalkeen yllattamaan hanet kotonaan. Suloinen Kimi-koira tervehti meita kuin vanhoja tuttuja. Oli tosi mukavaa tavata "face to face" pitkaan kestaneen blogittelun jalkeen. Katselimme yhdessa kaunista Kastavin kylaa ja siirryimme kahvilaan. Paivittelimme tulossa olevia viinijuhlia, ymparillamme rakennettiin jo jos jonkinlaista lavaa ja myyntikojua. Meno ja meteli festivaalin aikaan on kuulemma kova. Keskiaukion laheiset asukkaat jopa laudoittavat pihansa kiinni, jotta hataiset juhlijat eivat paasisi pissimaan heidan puutarhaansa. Autolla ei tietysti paase lahellekaan kylaa silloin. Toisaalta olisi ollut kiva nahda juhla, toisaalta oli kiva nain.

Vapautimme Annakaisan valilla vanhempienkokoukseen, ja tutustuimme silla aikaa hanen meille varaamaan yopaikkaan. Maisema parvekkeelta merenlahdelle Opatian suuntaan oli upea.

Tassa Kastavin korkein maamerkki.

Ja kylamaisemaa. Olikohan tama se Kukkulan Emannan talo vai jaiko se taaemmaksi...?

No, joka tapauksessa emme paastaneet hanta niin vahalla, vaan kokouksen jalkeen tapasimme viela. Nautimme pikkuillallisen joka kasitti vaan jalkkarin ja viinia (hyvia kumpikin). Teimme myos vaihtokauppaa suomalaisella kirjallisuudella. Juttua olisi varmaan riittanyt, mutta kaikilla oli aikainen nousu edessa (kovaa tyota tama lomailu!).

Sunnuntaiklassikko

Paul Anka konsertoi Tel Avivissa loppukuussa. Joten hanen pitkan uransa kunniaksi pitaa pyhittaa ainakin yksi klassikko, vaikka ei han niin minun makuuni olekaan. Ehka olen liian nuori!!



Lisaa klassikoita loytyy taalta.

Sloveniassa, osa 5 ja Kroatiaan

Aamulla lahdimme (vastentahtoisesti) Piranista. Pysahdyimme pikaisesti laheiseen Koper-kaupunkiin. Siella on Slovenian ainoa iso kaupallinen satama. Vanha kaupunki on siellakin natti. Kiipesimme kirkon kellotorniin pelottavia jyrkkia portaita. Maisemat olivat kylla ihan tyydyttavat.

Ja sitten heppa-asiaa.

Sloveniasta on kotoisin kuuluisa lipizzan hevonen. Slovenialaiset ovat hyvin ylpeita tasta kauniista hevosrodusta. Sen kuva esiintyy Slovenian 20 sentin kolikossa.

Kavimme vierailulla vuonna 1580 perustetussa Lipican siittolassa. Rodussa on muun muassa espanjalaista ja arabialaista verta. Nama hevoset syntyvat tummanharmaina tai mustina ja vasta 5-8 vuotiaina niiden karva muuttuu vahitellen valkoiseksi. Hevoset kasvavat hitaasti ja elavat usein 30-vuotiaiksi asti.

Teimme opastetun kierroksen farmilla, ja sen jalkeen oli naytos hevosten ja ratsastajien taidoista.

Esitykseen kuului kouluratsastusta kauniin musiikin tahdissa. Todella kaunista.

Uljas ryhti seka ratsuilla etta ratsastajilla.

Lipizzan hevosia kaytetaan myos vaunuja vetamaan, ja siitakin saimme naytoksen.

Wienissa Itavallassa on kuuluisa Espanjalainen Ratsastuskoulu, jossa lipizzanhevoset esiintyvat tosi juhlallisissa puitteissa. Me saimme hyvaa esimakua tassa lyhennetyssa versiossa.

Sitten olikin aika ylittaa raja Kroatiaan Istrian niemimaalle. Halusimme vierailla kylpylassa, joka mokoma suljettiinkin aikaisin juuri tiistaisin, ja jatkoimme matkaa Rovinj-kaupunkiin. Sekin on venetsialaisvaikutteinen, meren rannalla olevalla "ohutkaulaisella" niemella.

Taas oli kiire kuvaamaan, ennen pimean tuloa.

Yksi kirkko lisaa kokoelmaan.

Kauniisti entisoidyt ikkunat ja kaihtimet. Tuon tapaisia meillakin oli ennen. Tosi katevaa, ilma kiertaa eika kukaan nae sisaan.

Auringonlasku antaa hyvat varit.