maanantai 31. joulukuuta 2012

Onnellista vuotta 2013 blogistaniin!


Ihanat villisyklaamit kukkivat nyt upeasti alkutalven runsaiden sateiden ansiosta.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tiskikone osa 2

Eilen sitten isanta rupesi kylmapesevaa konetta kaapistosta
 ulkoistamaan. Harmi kun en ottanut kuvia tai mieluummin videonpatkaa,
jossa kiroilukin kuuluisi. Kylla se olikin jamptisti sinne aikoinaan asennettu.
Kaapin alasokkeli piti irroittaa myos, ja sinne ovelasti katkettyja
varakeramiikkalaattoja siirtaa. Osaavatkin olla painavia.

Ajateltiin etta paasisi kasiksi siihen vetta lammittavaan osaan kasiksi.
Samalla aloin katsella netista enemman tietoa ja akkia loytyikin pitka lista
hakusanoilla ' aeg favorit 44060 heizt nicht'. Kavi ilmi etta tama malli karsii
usein tuosta oireesta ja vika on jossain elektronisessa kortissa, jossa
joku juotos pimahtaa. Tata varten pitaisi ovi purkaa, kaivella se kortti esiin
ja korjata. Isantaa siina sentaan toppuuttelin. Sitten luin jostain foorumista
(luin = kaansin googlella saksasta) etta joku oli vaan ottanut topselin
seinasta ja pannut takaisin, ja mokoma oli alkanut toimia.

Ja kaiken sen turhan pingerryksen jalkeen, niin siina kavikin.

Tuli ainakin imuroitua sielta kaappien alta sokkelin takaa kahdeksan
vuoden polyt.  Ja oppikaa tasta! Mika tahansa kodinkone saattaa palata
toimimaan talla tapaa. Kannattaa kokeilla ennen korjaajan tilaamista,
 ei maksa mitaan.



lauantai 29. joulukuuta 2012

Hollantilainen delikauppa Tel Avivissa

Tein tanaan tosi kattavan torikierroksen Tel Avivissa.
Oikeastaan olin menossa ostamaan isoa maaraa tuoretta korianteria
tehdakseni jemeninjuutalaisten suosikkimaustetta shuqia, josta olen
jo aiemmmin kirjoittanut taalla.

Nyt kuitenkin yhtakkia muistin, etta lahistolla on toiminut jo kymmenisen vuotta
hollantilainen deli, ja paatin menna kurkkaamaan mita sielta loytyy.

Kiva kauppa olikin, harmi etta nettisivut on van hepreaksi. Siella oli kaikenlaisia
karkkeja, vohveleita, viineja ja tietysti laksitsiarkkeja, joita ostin joka makua.

Mutta ei niista vahvinkaan parjannyt meidan Fazerin Turkish Pepperin kanssa.
Taytyy vieda maistiaisia seuraavalla kerralla kun tilaan Suomesta herkkuja.




keskiviikko 26. joulukuuta 2012

tiistai 25. joulukuuta 2012

Konsertto etenee hiljalleen

Kohtahan sita on viikko jo naperrelty.
Nyt tilanne on tama. 


Taitaa olla vaikeampi kuin viinipullon korkit aikoinaan.
Vai onko se vaikeus  niin kuin kipu, etta kun se menee ohi, sen unohtaa.
Harmi kun en silloin laittanut minnekaan muistiin, pitkaanko silloin meni.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Tiskikone saastaa sahkoa!

No nyt se mokoma pimahti. Saksalaista AEG-laatua, 8-vuotias vasta.
Kylla se hyvin toimii, ei vaan viitsi vetta lammittaa. Voi voi. Millahan sen
edes sielta kaapistosta repii irti, kun on semmosta integraalimallia.
Ei naa nykyajan koneet kesta. Puoltoista vuotta sitten samaan aikaan hankittu
Amana jaakaappi (senhan pitaisi olla hyva firma kanssa) lakkasi toimimasta
ja milloin, muutamaa tuntia ennen Suomeen lahtoa. Kivaa. Onneksi loydettiin
kiva korjaaja, jolle annoimme avaimet, ja kavi jaakaappia katsomassa
viela pari kertaa matkoilla ollessammekin. Siita kerroin taalla.
Rahanmenoa tiedossa!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Yllattavia blogivieraita

Yhtakkia nyt joulun alla huomasin etta blogistani tuli kumman suosittu.
Sitten huomasin etta Googlen hakusanalla "joulukortti" yksi ensimmaisista
oli tama kuva. Ja linkki johti blogiini.
Sen olin viime vuonna jostain loytanyt ja liittanyt omaan joulutervedykseeni.
Eli terveiset Anita Bolbutrille ja anteeksi jos olen kayttanyt herttaista kuvaasi
ilman lupaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Haastetta sateiseen viikonloppuun

Taitaa olla vahan yllytyshullun vikaa, kun otin taman palapelin tyon alle.
Kaksi alan harrastajaa on jo luovuttanut, mitenkahan minun kay?

Mistahan konsertosta tama mahtaa olla? Ehka opin lukemaan nuottejakin
tata kootessani.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Yksinainen ratsastaja

Pieni beduiinipoika retkella eramaassa. Oikea luonnonlapsi. Ja luonnonratsastaja,
ei suitsia eika mitaan. Pohjetyota ja muoviletkun patka raippana.


Ei vaan, oli hanella kaverikin mukana. Paljain jaloin. Satula, mika se on?
Siita pistivat laukaksi, ja pomppivat vauhdissa selasta alas ja takaisin.
Jotain kadehdittavaa tuollaisessa lapsuudessa.

Taustalla Kuolleenmeren etelapaa (tai mita siita on jaljella) ja Jordanian vuoret.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ompas harmi...

kun hauska kuva menee pilalle, kun kameran rannelenkki tulee mukaan!

No, toisaalta paljon harmimpi olisi ollut jos joku olisi livennyt tuonne
viime viikon sateiden tayttamaan lammikkoon.

Viime kerralla kun ryhmamme patikoi tata reittia (yli 10 vuotta sitten, se oli
eka retkeni tassa ryhmassa), yksi mies liukastui ja katkaisi katensa. Jaksoi
silti kavella viela pari kilometria vaikeaa maastoa, kunnes paasi jeepin
kyydissa sairaalaan.

Talla kertaa selvittiin parilla kaatumisella ja verinaarmuilla. Ei minun.