lauantai 11. kesäkuuta 2016

Milano -Napoli osa 7, huikeita maisemia Amalfin seudulla.

Viimeisen kokonaisen lomapaivan herkkuna oli Amalfin seudun tutkailu. Hurahdimme
Vesuviuksen ja Pompeijin ohi pienille vuoristoteille. Siella kylla sai isanta kaantaa rattia
kerran jos toisenkin. Liikenne oli jo nyt aika ruuhkaista ja parkkipaikkoja oli ihan
turha etsia esim. Positanon laheisyydessa. Voin vaan kuvitella mita taalla tapahtuu
heina-elokuussa. Pikkuhetkiksi pysahdyimme kuitenkin siella taalla enemman tai
vahemman sallituilla paikoilla ja ihailimme maisemia. 


Vesuvius paasi kuvaan.















Ainoa paikka jossa kunnolla pysahdyimme, oli Ravello. Siella teimme hienon kierroksen
Villa Rudolfon puutarhoissa. Tie Ravelloon on rannalta ylos vuorille ja
jos mahdollista, vielakin mutkaisempaa. Joissain kohtaa liikennevaloilla yksisuuntaista.







Iltaa myoten saavuimme vahan ennen Salernoa olevaan Vietri sul Maren kylaan ja Tripadvisorin 
ohjaamana La Lucertola hotelliin. Upeat maisemat suoraan merelle ja hyva illallinen Dal Pescatore
ravintolassa. Lokkien aanet nukuttivat meidat hyvaan uneen. 

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Milano - Napoli osa 6c Tivoli Villa Adriana

Villoja Tivolissa riittaa. Kolmantena kohteenamme oli Villa Adriana eli 
Hadrianuksen huvila. Suomenkielinenkin Wikipedia antaa aika hyvan
tietopaketin taalla joten en viitsi tahan kopsata. 
Villa Adriana on muutaman kilometrin paassa Tivolin keskustasta. 
Mietimme kannattaisiko sinne ollenkaan menna, kun sade yltyi. 
Ostimme sateenvarjot ja kas kummaa kun sade lakkasikin pari
minuuttia sen jalkeen. Tata taikatemppua olemme kokeilleet ennenkin,
esimerkiksi Palermossa ja Turkin Pamukkalessa. Suosittelen. 

Villa Adrianan alue on aika iso ja kiersimme sita aika lailla 
silmatuntumalla jopa ilman karttaa. Se kun ei ihme kylla kuulunut
lippujen hintaan. 

Paljon koululaisia oli siella retkilla. Taytyy taas kehua sita seikkaa,
etta myos italialainen nuorempikin ikaluokka voittaa meluisuudessaan
israelilaiset koululaiset  ja se on paljon se. 












Jatkoimme etelaan. Pienen pysahdyksen teimme Castel Gandolfossa Albano-jarven
rannalla. Ajoimme edelleen piiiiitkan matkan johon kuului noin 40 kilometria viivasuoraa
mantyjen varjostamaa tieta. Googlen streetview antaa kuvaa


ja paadyimme lopuksi aika vaatimattomaan Terracinan rannikkokaupunkiin.
Siella loysimme vegaani-ihmisten pitaman Neapolis-hotellin. Siisti ja edullinen
mutta vahan liian vegaani minun makuuni. Kahvikin jostain vehnasta, noh 
kyllahan niita espressobaareja aamulla varmaan loytyisi jostain. 

Illallinen syotiin kuumassa ja ahtaassa pizzaravintolassa keskustassa. Ei pisteita sille. 
Massu tuli kumminkin taikinaa tayteen ja uni silmaan. 


torstai 2. kesäkuuta 2016

Milano - Napoli osa 6b Tivoli Villa Gregoriana

Villa Gregoriana ei ole mikaan villa vaan vehrean vihrea metsainen 
alue kauniine polkuineen ja vesiputouksineen. Siella taalla nakyy vanhoja
raunioita ja korkeuserot ovat suuret joten kuntoilumielessa matkaan ja
hyvilla kengilla. Sateella voi olla liukastakin. Meilla oli koko ajan pienta 
sumutihkua ilmassa mutta eipa kastuttu kumminkaan. 
Kuljimme tuon sinisen reitin, aikaa kannattaa varata pari tuntia jos ei ihan 
juoksemalla mene polkua lapi. Villa d'Estesta tanne paasee ihan kavelemalla vanhan
kaupungin lapi noin varttitunnin. 




Saniaishyokkays puun rungolla.



Huom. siella ihmisia putouksen ylapaassa. 




Leinikit kasvavat taallakin. 


Isanta meditoimassa lepotauolla. 


Kivoja syklaamiasetelmia vanhassakaupungissa. 


Tivolihan on siis vaan noin 30 kilometria Roomasta eli myos hyva
paivaretkikohde sielta. Tyokaverini lomaili Roomassa pari viikkoa
sitten ja kertoi etta junalla paasi sinne napparasti. 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Milano - Napoli osa 6a Tivoli villa d'Este

Tivolissa menikin tovi ennen kuin yopaikka loydettiin. 
Ensin harhailimme keskustassa etsimassa Lonely Planetin suosittelemaa 
pensionia, joka oli taynna. Toivottavasti ei tule liikennesakkoja perassa kun
vahan eksyimme "zona traffico limitato" alueelle, jonne on paasy vain
asukkailla ja muilla luvan saaneilla. Naistahan Italiassa varoitetaan. 

Sitten etsimme toista Tripadvisorin suosittelemaa hotellia, joka olikin suljettu.
Ja sen nakoinen etta oli suljettu jo piiitkan aikaa sitten, ihan autio. Kirjoitinkin
tasta reviewn Tripadvisorille, mutta sita ei ole julkaistu, outoa. 

No sielta paikallinen herra neuvoi meidat O.C. hotelliin joka olikin hyva.
Oma parkkipaikka ja hiljaiset huoneet, vaikka ihan paatien varrella. 

Aamulla sitten Villa d'Esteen. Tivolin kuvernoori d'Este rakennutti entisen
luostarin omaksi villakseen 1500 luvulla myohaisrenesanssin tyyliin. 
Puutarhan suihkulahteet  toimivat luontaisella vedenpaineella ilman pumppuja. 
Tata tyylia on kopioutu myohemmin Wieniin, Koopenhaminaan ja tyokaverin
mukaan myos Peterhofiin Pietariin. 

Rakennus itsessaan oli jo vaikuttava. Joka huoneella oli oma teemansa. 
Nuo kattomaalauksen pilarit antoivat joka kulmasta  jotenkin
erilaisen ja oikean perspektiivin.


Tama oli metsastajien huone. 


Upeita kattoja.


Sorkkajalkainen vikittelee.


Vanhat himmeat ja erisavyiset ikkunaruudut antoivat
 taiteellisen kuvan puutarhaan. 


Ja puutarha itsessaan suihkulahteineen!!