lauantai 9. lokakuuta 2010

Vieraita asioita

Viime yona loytyi jostain blogista (kellonajasta johtuen
en tosiaankaan muista mista)  tallainen juttu asioista jotka tuntuvat vierailta.

1. Suomeen muutto. Mies sita joskus mietiskeli, mutta tuskin kovin tosissaan.
Siellakin on meno muuttunut. Enhan ole edes siella koskaan elanyt aikuisen
tyossakayvan ihmisen roolissa.

2. Maalle muutto. Tekisi kylla mieli, mutta koska toissa on pakko kayda
ja ruuhkat ovat hirveat, tuskin jaisi voimia nauttia omasta pihasta.

3. Tyopaikan vaihto.  Yli 20 vuotta on jo mennyt samassa paikassa.
Opiskelun jalkeen paasin sinne, enka ole muuta paikkaa kokeillutkaan.
No on siella muutama muukin yhta vanha, joten en ole niin kummajainen.

4. Ajokortin ajo. Ei ole koskaan ollut tarpeeksi tarvetta.

5. Kampaajalla kaynti. En ole kaynyt kertaakaan taalla asuessani.
Saksin otsatukan ja takaosankin itse.

6. Lasten saanti. No ei taitaisi enaa onnistuakaan.

7. Kasvissyojaksi muuttuminen. Joskus muka olin, mutta se oli kibbutsiaikaan,
kun niiden liharuuat olivat valilla mielestani tosi pahoja. Pihvin syon vaikka
aamiaiseksi.

8. Korkokenkien ja hameen pitaminen. Ei kai tarvi edes selittaa miksi.

9. Koiran omistus. Ei sita jaksaisi koko ajan kuljettaa pissalla 16.kerroksesta.
Maalla ehka voisi ollakin.

10. Kuivausrummun osto. Taydellinen turhake, ainakin tassa ilmastossa.
Kuluttaa vaatteita ja sahkoa.

Kertokaapa te muutkin, mita asioita ette tunne omaksenne!

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Aika hyvä,itse en ainakaan tässä nyt heti keksisi noin monta kohtaa.Pihvi jopa aamiaiseksi;D Olet todellinen karnivori!Ja aika jännästi olet onnistunut välttämään kampaamoja täällä asuessasi.Tosin en minäkään sellaisessa ole vuosiin ollut...

Sirokko kirjoitti...

Ovat kaikki vähän sellaisia asioita, että tekisi mieli mutta.. jaa no lapset ja koira on meillä sentään jo ilman muttia.
Kyllä sitä oppii syömään mitä vaan aamiaiseksi jos sen joku muu valmistaa, pihvinkin.
Pitääpä miettiä löytäisinkö mitään..

Athelas kirjoitti...

Hmm, tää olikin haastavampi juttu kuin ensin ajattelikaan. Lasten saanti olisi mullekin todella kummallinen ajatus, ei vain tunnu omalta. Suomeen jääminen myös, täällä ollaan vain opiskelutauolla, ei tämä muuten ole ihmisen paikka elää =). Muita voisi olla uran luominen (ei kiinnosta), asunnon ostaminen (en halua), julkkikseksi joutuminen tai edes omassa blogissa kasvojen näyttäminen (pahimpia painajaisiani).

anumorchy kirjoitti...

Yael,
tama ei tarkoita sita etenko tykkaisi muustakin ruuasta. Vihanneksistakin!

Sirokko,
mietipa tarkkaan. Kylla niita loytyy.

Athelas,
ai sinako olet Suomessa nykyaan?

Athelas kirjoitti...

Joo, noin vuoden verran (opettajankoulutus + gradu). Koville on ottanut mutta kyllä kannattaa kun ilmaiseksi pääsee yliopistoon =).