keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Haifa

Lauantaina retkeilimme Haifassa. Oli tosi sumuinen ja kostea paiva.
Haifan lahdelta ei sumu halvennyt edes iltapaivalla. Ei haitannut,
paivastoin, oli aika jannat maisemat.


Bahai temppeli

Ja toinenkin heidan rakennuksiaan, oliko tama nyt se arkisto?

Lisaa ala-Haifaa. Korkea rakennus om Rambam-sairaala. 

Kavimme katsomassa Stella Maris karmeliittiluostaria. 
Se perustettiin jo ristiretkelaisten aikaan. Nykyinen rakennus on 1800-luvulta.


Sitten aloime laskeutua polkua alas meren rantaan. Vesiskootterit 
nauttivat kesaisesta ilmasta.

Naillakin pallukoilla paasee ylos ja alas, jos ei huvita kavella.

Merimuseon pihalla nakyi osa Dakar-sukellusveneen tahystystornista.
Dakar katosi vuonna 1968 matkalla Englannista Israeliin, 69 miesta mukanaan.
Vasta vuonna 1999 hylky loytyi 3 kilometrin syvyydesta.

Lahempaa.

Lopuksi teimme pienen kavelyretken rantapromedaadilla. Tama vanha
talo odottaa uutta asukasta. Ostaisinkohan kesamokiksi? Rapuilta korkeintaan
30 metria rantaan, ihanan puhtaaseen hienohiekkaiseen. Sitten voisin kirjoittaa
kirjan tyyliin Frances Mayes / Peter Mayle / yms miten ostin hurmiossa 
jonkun talonraunion Toscanassa/ Provencessa / Haifassa ja miten sitten 
taistelin paikallisen byrokratian ja epaluotettavien remonttimiesten kanssa :)) .

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuolta ylhäältä saa kyllä otettua upeita kuvia.Asuessani pohjoisessa muutama vuosi sitten tuli useinkin mentyä Haifaan,pikkukaupungissa kun kävi välillä aika pitkäksi ja lähin suuri kaupunki oli Haifa. Tuo talo,onpa nätti!

anumorchy kirjoitti...

Talo oli houkutteleva. Ja se location, location, location!!

Sirokko kirjoitti...

Huikeita korkeuseroja. Minä olisin noussut pallolla ylös ja ehkä sitten kävellyt alas. Komea kivitalo, vähän puuosat rapistuneet, ei kai tuo muuten niin huonossa kunnossa ole, puutarhakin hoidettu..

anumorchy kirjoitti...

Haifa on oikeasti hieno kaupunki. Miehenkin kanssa ihmeteltiin kun rannalla ei ole hotelleja tai muuta turistitoimintaa. Ja Bahai-uskonnon jasenten sinne rakentamat puutarhat ovat todella ihan kansainvalista luokkaa turistinahtavyyksissa. Siita pitaa joskus tehda ihan erillinen postaus.

Melissa kirjoitti...

Haifa ja sen turkoosi timantti <3

Mine kirjoitti...

Kaunista! Olisin monesti pysähtynyt ja katsonut lähemmin.

Tuula kirjoitti...

Minun Haifani, kotikaupunkini 80-luvulta... Elän tässä päivässä, enkä haaveile vanhoista. Mutta oli ne aikoja. Kuinka rakastankaan tuota kaupukia edelleen.

anumorchy kirjoitti...

Mine,
pitasikohan tulla pidemmaksi aikaa sitten syksylla ja ottaa Haifakin ohjelmaan?

Tuula,
tule katsomaan nykypaivan Haifaa! Se on minunkin mielestani paikka jossa voisin kuvitella asuvani. Mutta tyopaikka kun on taalla Tel Avivin liepeilla, enka sita viitsisi vaihtaa.

Tuula kirjoitti...

Nyt on ollut taas halpoja lentoja Tel Aviviin...