tiistai 20. elokuuta 2013

Olisipa kivaa olla viela naissa maisemissa


paikallisen hikirallin sijaan. Varsinkin kun hyttysiakin oli niin vahan etta en muista
ikina. Mutta nyt odotellaan Israelin pyhia ja juhlapaivia joita on syyskuussa
roppakaupalla. Ensin Rosh Hashana, eli juutalainen uusi vuosi, sitten suuri
paastopaiva Yom Kippur (joka valitettavasti osuu viikonloppuun), me emme kylla paastoa.
Sen jalkeen Succot eli lehtimajan juhla joka kestaa viikon. Silloin olen kai toissa
pari lyhytta paivaa kun pari muuta tiimin jasenta on pidemmalla lomalla. Pomo lahtee
hoitamaan fibromyalgiaansa Unkarin kylpyloihin ja toinen tyokaveri Sloveniaan ja
Kroatiaan. Kade kade, enhan mina ole ollutkaan ulkomailla AIKOIHIN. Viime vuosina
olemme hyodyntaneet nama syksyn pyhat matkailuun, viime vuonna niin
kauniissa Montenegrossa, sita edellisena taisimme olla Maltalla. Nyt kai jaa
kotimaan matkailuun, jos siihenkaan. No onhan taallakin nakemista. Ihan turhaan usein
liian laheiset kohteet jaavat huomiotta. Monia mielenkiintoisia Suomen kohteitakin
olen nahnyt vasta ensi kertaa kun olemme sinne taalta lomilla matkustaneet.

1 kommentti:

Mine kirjoitti...

Minäkään en fanita helteitä. Elokuussa tekisi mieli olla jo menossa koleampia kelejä kohti, mutta ei onnistu näillä leveysasteilla. Eikä aurigosta jaksa nauttia enää ollenkaan. Mutta aikansa kutakin, ei auta marinat, joten täytyy elää tätä päivää...