Tanaan tuli luettua lapsuudesta niin tuttu Aamulehti tarkkaan
kun sen nakoislehti oli kaikkisen saatavilla jakeluhairioiden vuoksi.
Lehden sivulla 3 oli mielenkiintoinen ja huvittavakin artikkeli Tampereen
puluista ja niiden maarasta. Ovat kuulemma kovasti vahentyneet viime vuosina
ja joitain asukkaita se harmittaakin.
Laskettuja puluja oli nuo 853 mutta laskijan mukaan ehka osa meni piiloon
kriittiseen aikaan ja oikeasti puluja on ehka jopa tuhat.
Onnekkaat tamperelaiset! Meilla on taalla tuhat pulua varmaan sadan metrin
sateella kotitalostani. Pesimispaikkoja on runsaasti tornitalojen koloissa ja
pyykkiparvekkeiden tasanteilla. Ruokaakin riittaa kun jotkut arsyttavat ihmiset
oikein kantavat niille leivantahteensa ja ripottelevat ne pitkin puistikoita
sotkemaan kaytavia ja nurmikoita. Tyomatkallakin on yksi kohta jossa ne
mokomat istuvat ylhaalla sahkojohdoilla ja odottavat ruokaa. Aika kujanjuoksua
kun siita menee alitse ja toivoo ettei tule tuoretta pulunpaskaa paalle.
Usein kuuluu asfaltilta sellainen plots plots sen merkiksi etta on lahelle
osunut.
Meilla taman paivan ykkosuutinen oli kun Tel Avivin keskustassa
naamioituneet miehet ampuivat jonkun pikkurikollisen autoonsa, keskella
paivaa vanhan juna-aseman vieressa. Tasta paikasta kertoi juuri Jael kun
kavi siella suklaafestareilla. Festarit olivat viela tanaankin, eli vakea oli
takuulla liikkeella suurin maarin. Mafian vertaista touhua.
Ja naita juttuja on ihan viikottain. Yleensa kylla laitetaan
pommi autoon, joka sitten rajahtaa kun silla alkaa ajaa.
Viimeksi ihan koulun ja lasten hoitopaikan vieressa. Onneksi se
oli yolla joten kukaan sivullinen ei loukkaantunut.
Miten seuraavalla kerralla?
Ja naita juttuja on ihan viikottain. Yleensa kylla laitetaan
pommi autoon, joka sitten rajahtaa kun silla alkaa ajaa.
Viimeksi ihan koulun ja lasten hoitopaikan vieressa. Onneksi se
oli yolla joten kukaan sivullinen ei loukkaantunut.
Miten seuraavalla kerralla?
Toinen uutinen oli rankkasateet pohjoisessa, jotka jattivat Naharian
kaupungin aika ikavaan tilaan.
Kuvat netista.
Meilla taalla ei satanut laheskaan nain paljon. Pari kolme tuntia tuli
aika hiljaista sadetta, mutta tassa tilanteessa pitaa siitakin olla kiitollinen.
5 kommenttia:
Hui pulut,tänäänkin mokomat kurnuttivat niin että heräsin liian aikaisin.Olispa niitä yhtä vähän kui Tampereella...Huh ,en ollut edes huomannut että Nahariass tapahtui tuollasta.AIka kamalaa..ja kamala tapaus myös se isku siellä suklaafestareiden vieressä.Onneksi ei ollut silloin kun itse olin siellä.Tuo maffiamainen touhu on kyllä mennyt överiksi...
Kaikki näyttää nykyään menevän äärimmäisyydestä toiseen.
Hyi puluja, meillä turkinkyyhkyt ovat päässeet jo tekemään pesänsä mandariinipuuhun, ääh, siellä jo haudotaan, miten sitä taas ilkeäisi hajottaa..
En kyllä ymmärrä, kuinka ketään voi harmittaa pulujen vähyys. Itse sain niistä tarpeekseni Intiassa, kun niiden piti ruikkia joka paikkaan ja yrittää pesiäkin joka ilmastointilaitteen päälle. Paskatkin sain kaksi kertaa päähäni. :-)
Voiskohan sieltä teiltä vähän siirtää puluja sinne Tampereelle, niin saisivat tamperelaisetkin nauttia suloisista puluista. :-)
Täällähän puluja hyysätään moskeijoiden lähistöllä. Ja on kuulema onnekasta saada pulun ulosteet päälleen. Että sillä lailla ne asiat on, miten niitä katsoo?
Rajuja uutisia. On meillä täällä koto-Suomessa vaan leppoisaa ja rauhallista, kun seuraa mitä maailmalla tapahtuu.
Lähetä kommentti