sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sapattiretkella





Kannatti lahtea vaikka olinkin aika
vasynyt viikon sukulaisten vierailusta. Mutta nyt
on se aika! Pian maisema kuivuu ja kellastuu.



Kukkia ja kevaan luontoa. 


Retkitoveri nauttii kukkanurmikosta ja maisemasta. 
 


Roomalaisen tien merkkeja.


Tama taisi olla turkkilaisten ajoista. 


Ihanan samettinen kukka.


torstai 27. maaliskuuta 2014

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Huomenna on suuri paiva!!

Siskoni miehineen tulevat vihdoin kaymaan Israeliin ja meille.
Sisko on taalla kaynyt haissamme joskus vuonna miekka ja kivi. Nyt
vihdoin jarjestyi heille niin nappara mahdollisuus etta oli pakko siihen tarttua.
10 hengen porukka tulee Turusta. Muu vaki jatkaa Eilatiin ja Jordanian Petraan,
he jaavat meille alkuun. Retkeillaan ja ihmetellaan taalla muutama paiva.
Keskiviikkoaamuna lahdetaan Jerusalemiin ja tavataan se muu ryhma.
Meidan tehtavamme on heita opastaa (apua!) vanhan kaupunkgin sokkeloissa ja
Via Dolorosalla. Tasta selittyykin sitten tama meidan viime aikojen kiinnostus
Jerusalemiin.

Mutta sita ennen on huomenna vierailu anopilla, sunnuntaina tutustumista
Tel Aviviin ja Jaffaan ja illalla perheillallinen meilla (olen kokannut koko
paivan jo valmiiksi). Maanantaina Caesariaan aamiaiselle meren aareen,
hienoon museoon ja kylaan suomalaiselle ystavalleni. Siella varmaan
tehdaan lenkki heidan kauniilla rannallaankin.
Tiistaina ehka Mini Israel puistoon jossa on paljon Israelin tarkeista paikoista
1 : 25 mittakaavan pienoismalleina. Ja luultavasti myos Beit Guvriniin.
Siella on luolia, historiaa ja toivottavassti vihreaa luontoa. Tassa kuva
yhdesta luolasta  netista.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Viela kerran Jerusalem

Lempparikahvilamme Damaskusportin sisapuolella. 
Maaliman paras peoplewatching-paikka.
Siella se viime viikon mansikoiden myyjakin oli taas. Sitten tulivat kaupungin 
virkapukuiset vartijat rayhaamaan hanelle jostain ja karry tuupattiin syrjaan.


Prinsessamekkoja pienten tyttojen unelmiin.


Tuli nalka. Onneksi ei ollut liian paljon salaatteja, etta paaruokakin maistui.


Ja siinahan on isanta aterimet sojossa jo harmistuneena kun pitaa hanen
lampaankyljyksensa kuvata. Hyvia olivat!


Ei ihan mun makuun nama bling bling kengat.Halvalla kylla saa, 10-15
euroa pari. Tinkiminen kannattaa aina. Yhdessa kaupassa katselimme kavelysauvoja.
Kaveri pyysi alussa yhdesta 140 shekelia. Aika pienen tinkimisen jalkeen ostimme kaksi
sauvaa satasella yhteensa.


Pyhan haudan kirkolla oli tungosta ja jonoa.  Ovetkin lapsaistiin kiinni.
Emme jaaneet odottamaan, kun juuri viikkoa aikaisemmin pyorittiin
siella ihan tarpeeksi. 


Jeesus-vauvoja eri kokoisina. Ja mekin siina ikkunalasin heijastamana.


 Turisti sheikkiasuun puettuna kaupassa.


Gloria-hotellin sisapihaa.


Ja sisalta. Naytti mukavalta yopymispaikalta, katevasti ihan Jaffaportin vieressa. Kovasti
oli Tripadvisorin suosituksia myos siella.


Ortodoksijuutalaisia ei kannata kuvata, ainakaan sapattina.


Munkkeja kierroksella. 


Nigerialaisia pyhiinvaeltajia.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Muureilla taas

Kavimme taas muurikavelylla. Talla kertaa Jaffaportilta pohjoseen ja itaan Leijonaportille asti. Sieltahan alkaa kuuluisa Via Dolorosa.

Kyyhkynen odotti meita muurin alkupaassa.  


Mukava rauhallinen kattopuutarha ihan Jaffaportin halinan vieressa.


Tama Notre Dame De France on mielestani yksi Jerusalemin 
vaikuttavimpia rakennuksia. Siella on katolinen luostari ja guesthouse.



Vitivalkoista pyykkia kuivumassa. Mietimme alkuun etta poytaliinojako.
Sitten naimme rouvan joka oli tallaiseen pukeutunut.
En kehdannut kuvata.


Futista pelataan koko maailmassa.


Rockefellermuseon torni. Talla kavimme syksylla. Paljon mielenkiintoista
argeologiaa mutta hyvin vanhanaikaisesti esiinpantuna.


Paivan kisu lammittelee. Oli aika viileaa eilen, 11-12 astetta vaan ja
kylma tuuli.


Sitten naemmekin jo itaan. Venajan ortodoksien Maria Magdalena kirkko 
ja alempana Kaikkien kansojen kirkko upeine mosaiikkeineen. 
 

Leijonaportille tulimmekin hyvaan aikaan. Ylhaalta katselimme kun 
muslimivaki juuri poistui Kalliomoskeijan alueelta rukouksestaan. 
Kaupustelijat kaytivat taman tilanteen tarkkaan ja tarjosivat tuotteitaan
kovaan aaneen.


Pahkinoita.


Leiparinkeleita.


Tuoreita vihreita manteleita.


Karkkia.


Ja lisaa karkkia.

 Jalkauduimme muurilta alas ja tutkimme tuotteita lahemmin. Paljon
karkeista ja kekseista naytti olevan Turkista kotoisin.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pari veistoskollaasia Jerusalemista

Tanaan taas matkasimme Jerusalemiin. Siella nakemista riittaa.
Nyt kohteena Mamillan kauppakeskuksen veistokset. Ne vaihtuvat, en tieda miten usein.
Syksylla kaydessamme oli ihan muut. Namahan ovat myos myynnissa. 
Hintoja ei ollut nakyvissa. 



Tama oli meidan suosikkimme.


Tekijana Victor Halvani. Myos tuo harpunsoittaja on hanen tekemansa.
 Taalla enemman tietoa hanesta. Kavimme vuosia
sitten hanen galleriassaan Galileassa Zafedin kaupungissa. Oli kiva loytaa
teoksia myos Jerusalemissa. 
Nuo pulleat naiset ovat paikallisen julkkislaakarin vapaa-ajan(?)
tuloksia.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Palapelia palkalla ja muuta jupinaa

Netin palapelifoorumilla etsittiin jotakuta kokoamaan kaksi palapelia, maksusta!
Hassua. En paassyt oikein perille ideasta mutta tarjosin ehdokkuuteni tehtavaan,
ja niin sain kaksi tuhannen palan juttua koottavaksi. Hinnaksi pyysin sata shekelia
eli noin 20 euroa per kappale. Siis eihan se mitaan tyota kata mutta sellaista 
hintaa ei kukaan maksaisikaan. 

Nyt tuli ensimmainen valmiiksi. Kolmisen viikkoa siina meni aika lepposalla vauhdilla.
Taivaan osaan varmaan puolet ajasta. Tanaan miehen kanssa laitettiin viimeset
paikalleen. 


Sadetta on vihdoin tullut koko viikon ajan. 
Kaupungin viemarointitoimet (parannukset!!) saivat aikaan sellaisen tulvan etta
keskiviikkona en paassyt edes bussipysakille kun vastassa oli pari metria 
kuraista vetta. Niin sitten kavelin koko matkan, yli tunti siina meni.

Sunnuntaina on lomaa!! Purim juhla. Lomapaivat otetaan aina innolla vastaan!


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Viela Jerusalemin tunnelmia

 Ristiretkisotilaiden patsaita muurin reunalla.
Komeat hepat.


Fransiskaanien Dormizion kirkko  vanhan kaupungin etelareunalla.


Nailla hassuilla pikkutraktoreilla huolletaan vanhan kaupungin roskat
yms kuljetukset. Tuli mieleeni Marokon Fez
jossa edelleen kaytetaan muuleja basaarien liikenteessa.


Tama menopeli oli tullut Argentiinasta asti. 


Maisemaa Austrian Hospicen katolta Via Dolorosan varrelta.
Ihan paras ja rauhallinen tahystyspaikka keskella
hassakkaa.


Ja alas kadulle hummusravintolaan. 


Tunnelmia Pyhan haudan kirkosta.



Ehdimme viela pikaisesti Puutarhahaudallekin.