Kavimme taas muurikavelylla. Talla kertaa Jaffaportilta pohjoseen ja
itaan Leijonaportille asti. Sieltahan alkaa kuuluisa Via Dolorosa.
Kyyhkynen odotti meita muurin alkupaassa.
Mukava rauhallinen kattopuutarha ihan Jaffaportin halinan vieressa.
Tama Notre Dame De France on mielestani yksi Jerusalemin
vaikuttavimpia rakennuksia. Siella on katolinen luostari ja guesthouse.
Vitivalkoista pyykkia kuivumassa. Mietimme alkuun etta poytaliinojako.
Sitten naimme rouvan joka oli tallaiseen pukeutunut.
En kehdannut kuvata.
Futista pelataan koko maailmassa.
Rockefellermuseon torni. Talla kavimme syksylla. Paljon mielenkiintoista
argeologiaa mutta hyvin vanhanaikaisesti esiinpantuna.
Paivan kisu lammittelee. Oli aika viileaa eilen, 11-12 astetta vaan ja
kylma tuuli.
Sitten naemmekin jo itaan. Venajan ortodoksien Maria Magdalena kirkko
ja alempana Kaikkien kansojen kirkko upeine mosaiikkeineen.
Leijonaportille tulimmekin hyvaan aikaan. Ylhaalta katselimme kun
muslimivaki juuri poistui Kalliomoskeijan alueelta rukouksestaan.
Kaupustelijat kaytivat taman tilanteen tarkkaan ja tarjosivat tuotteitaan
kovaan aaneen.
Pahkinoita.
Leiparinkeleita.
Tuoreita vihreita manteleita.
Karkkia.
Ja lisaa karkkia.
Jalkauduimme muurilta alas ja tutkimme tuotteita lahemmin. Paljon
karkeista ja kekseista naytti olevan Turkista kotoisin.
3 kommenttia:
Meilläkin päin on paljon tuollaisia kärrymyyjiä!!
Tutun näköinen muurikävely:). Ja meilläkin on kärrykauppiaita. Justiinsa yksi päivä mietin, että miksei Suomessakin saisi kaupata tavaroita kärrystä?
Hieno kuvasarja!
Lähetä kommentti