Pitkaperjantaina elaintarhassa

Kaupat ja museot olivat pitkaperjantaina kiinni. Oivallinen aika

kayda tutustumasssa Belgradin elaintarhaan.
Elaintarhat herattavat aina vahan ristiriitaisia ajatuksia.
Toisaalta on jannittavaa katsella isoja villielaimia ihan
lahietaisyydelta ja toisaalta miettii millainen niiden elamanlaatu
kaltereiden takana on.

Heti alussa rakastuin tahan valkoiseen tiikerineitiin.
Samanvarinen herrakin siella asustaa mutta han oli tana
aamuna ujolla mielella. 

Hippoa ei sade haitannut. En kai unohtanut mainita, etta tanaankin satoi?

Bambiherran komeat sarvet.

Ja bambirouvan sirot korvat.

Mutta leijonarouvalla oli jotain mielessa. 

Ihmekos se, kun tallainen komistus siella oli seurana.

Taalla ei muuten mitaan modernien elaintarhojen

vallihautasysteemeja tunneta. Sinun ja leijonan

valissa on vain sahkoistetty verkkoaita ja

puoli metria. Susilla ei ollut sita sahkoakaan. 

Periaatteessa olisi voinut niille sormensa syottaa. Ei kovin

turvallista mutta jannittavaa nahda elaimet todella

face to face.

Ja eipa aikaakaan kun...

Kissat olivat selvasti Belgradin elaintarhan ylpeys.

Riikinkukon peppu.

Kisuja patsaanakin. Naimme myos kaksi oikeaa mustaa leopardia. He vaan piilottelivat kopissaan

niin etta vain silmat kiiluivat ja kuvaa ei saanut millaan.

Kiusankappale nyppi pitkaan antilooppia hannasta.

Iltapaivalla ehdimme sinne linnoitusalueen kirkkoonkin. Sisalla oli paikallinen seurakunta 

touhuissaan paasiaista valmistelemassa,  joten kuvia en kehdannut ottaa.

Illalla saapui sumukin sateen seuraksi.