Taytyy taas kerran kehua tata Allun suklaamoussea.
Kruunasi taydellisesti sapattiaterian. Kylla jo havettikin kun
en ollut kutsunut perhetta meille syomaan todella pitkaan aikaan.
Nyt lahetin kaikille kutsun jo sunnuntaina varmistaakseni asian.
Nain ei olisi enaa paluuta paatoksesta.
Moussesta viela. Ohjeessa lukee etta neljalle. Minusta tuo riittaa kuudelle ihan
hyvin. Tein kaksinkertaisen annoksen ja 13 pienehkoa kahvikuppia tayttyi.
Annoksista tuli mielestani, ja vieraidenkin mielesta, ihan tarpeeksi iso.
Ei vaan, tosi kivaa oli. Ateriaan kuului tahinia, munakoisosalaattia,
porkkanasalaattia, vihannessalaattia (miehen veli toi) ja leipaa.
Sitten jatkoimme lampimilla ruuilla; uunibroileria, riisia, uuniperunoita,
kukkakaalia, Kesakurpitsakeitos (miehen veljen poika) ja lihapullia (anoppi).
Porukkaan kuului myos kaksi vasynytta matkalaista (ex-kaly ja ystavansa)
jotka olivat vasta iltapaivalla palanneet reilun kahden viikon matkalta
Myanmariin.
Sielta tuli makutuliaisia. Nuo maapahkinamakeiset ovat hyvia,
ruskeat kakkuset etupaassa "mielenkiintoisia". Outo "sweet
and sour, very sour" maku niissa. Raaka-aineet ihan epaselvia. Tanaankin
olen niita moneen kertaan murustellut ja yrittanyt paasta perille mista
ne on tehty. Pavuista ehka?
Edit:
Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin hapan maku tulee
luultavasti tamarindi-kasvista.
Edit:
Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin hapan maku tulee
luultavasti tamarindi-kasvista.
4 kommenttia:
Minakin tamarindia veikkaisin? Suklaamousseua oih nam, tata pitaa tehda mahdollisimman pian.
Petra,
Moussen ohje tosi hyva. Sattui viela olemaan appelsiinin makuisia suklaalastuja, jotka tokkasin tuohon keskelle. Muutakin koristetta voi keksia mielikuvituksen mukaan.
Kuulostaa hyvältä mousselta mutta minua aina epäilyttää raaan kananmunan käyttö,kuten tuossakin moussessa.
Jael,
ei ainakaan ollut raskaana olevia naisia porukassa. Heitahan kylla varoitetaan raaoista munista.
Muttan nykyaanhan varoitetaan kaikesta esim. raakamaidosta Suomessakin. Sita join koko lapsuuteni ja monet muutkin.
Hengissa ja terveina selvittiin.
Lähetä kommentti