maanantai 18. tammikuuta 2010

Eramaan voimaa


Muutama kuva Israelin etelasta tanaan. Negevin autiomaa sai oikein kunnon vesiryopyn. Lahes vuotuinen sademaara tuli muutamassa tunnissa.  Yleensa kuivat joenuomat muuttuivat hetkessa jopa pari sataa metria leveiksi vyoryviksi vesimassoiksi. Bussin matka loppui nolosti.


Tassa  oli viela aamulla silta, mutta eipa ole enaa. Muutama kyla on nyt ihan motissa.



Tasta nakee, etta aurinko jo paistaa, eli nopeasti meni ohi.



Poliisiautollekin kavi vahan hassusti.

Useita ihmisia pelastettiin tulvien keskelle jumiutuneista autoista ja rekoista helikopterien avulla. Saapahan armeija harjoitusta... mutta siis tosi ihmeellista, kun tasta varoitettiin ja kaikki tiesivat etta tulvia on tulossa. Yksi ihminen on kuollut ja toinen kadoksissa (tuskin paljonkaan toivoa hengissa loytamisesta), ja nama olivat varta vasten menossa tulvia bongaamaan. Olisihan se tosi upeaa nahda nama harvoin virtaavat eramaajoet, mutta luulisi etta oma henki on sittenkin arvokkaampi. Virtaavalla vedella on uskomaton voima!

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko

Myrskya odotellessa ja menneita luonnonmullistuksia paivitellessa  tekee mieli kuunnella jotain kauniin lohtuttavaa kitchia. Tama voisi olla sopiva siihen tarkoitukseen.



Lisaa klassikoita loytyy taalta.

Update from Haiti

Israelin pelastusjoukot, kaikenkaikkiaan 220 henkiloa, ovat saapuneet Haitille. Kenttasairaala on pystytetty, useita leikkauksia tehty ja yli sata loukkaantunutta hoidettu jo sairaalan ensimmaisten aukiolotuntien aikana. Raivausjoukot ovat pelastaneet ainakin yhden raunioihin hautautuneen elavana. Etsinnoissa kaytetaan myos tarkoitukseen koulutettuja koiria.

torstai 14. tammikuuta 2010

Apua Haitin uhreille

Yli 80 auttajaa lahti tana iltana taalta kohti Haitia. 40 laakaria ja saman verran sairaanhoitajia. Mukanaan heilla on tonneittain laakkeita ja muita tarvikkeita. He avaavat Haitilla 20 tunnissa kenttasairaalan, jossa on leikkaussali, synnytyssali, mahdollisuus hoitaa vaikeasti loukkaantuneita ja myos mielenterveytta hoitava klinikka. Israelilaiset armeijan jarjestavat pelastusryhmat ovat toimineet ennenkin tehokkaasti ulkomailla, esimerkiksi Turkin suuressa maanjaristyksessa vuonna 1999.
Vahan ihmettelen kun lahempanakin sijaitsevat suuret valtiot eivat ole toistaiseksi saaneet paljonkaan apua liikkeelle, vaikka tapahtumasta on jo monta kymmenta tuntia.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Valoa korviin!

Tama juttu teki flunssaisen paivani paljon paremmaksi. Voimakas valo korviin poistaa masennuksen!
Olen jotenkin ajatellut etta valon pitaa kulkea aivoihin silmien kautta, ja silla matkalla se muuttuu valosta ihan joksikin muuksi, hermoimpulsseiksi tms, ja ne puolestaan vaikuttavat aivoihin. Kuulostaa oudolta, etta valo suoraan aivoihin vaikuttaisi samalla tavalla. Hilpean naurun juttu sai kylla aikaan, ja sehan poistaa myos masennusta tehokkaasti.

Aamulehdessa tanaan.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Nimistä

Mizyena kirjoitti muutama paiva sitten suosituista lasten nimista Tunisiassa. Siita aloin taas ihmettelemaan takalaista nimikaytantoa. Ennen tytoilla ja pojilla oli omat nimensa niin kuin pitaakin (mielestani). Nykyaan suurin osa nimista on yhteisia. Jos lapsen nimi on Yuval, Adi, Eden, Or, Noam, Tal tai Yarden, ei ole mitaan mahdollisuutta tietaa onko kyseessa poika vai tytto. Jopa niinkin miehiset nimet kuin Daniel ja Michael voivat nykyaan olla yllattaen tyttoja. Minusta tama on vahan outo tapa. Olisi mielenkiintoista tietaa, onko samanlaista kaytantoa muissa maissa.

Uskonnollisissa piireissa pysytellaan sentaan viela aika tarkkaan perinteisissa raamatullisissa nimissa, eika sukupuolesta ole epaselvyytta. Ei ole Sara-poikia eika Josef-tyttoja.

Toinen mielenkiintoinen piirre on nimien sanallinen merkitys. Minulta on monta kertaa kysytty, mita Anu tarkoittaa, ja ihmetellaan kun sanon etta se on "vaan" nimi. Taalla varsinkin monet modernit nimet tarkoittavat jotain. Yuval = puro, Tal = kaste, Yam = meri, Gal=aalto, Erez= seetri, Shalom = rauha, Yael = kauris, Yafa = kaunis, Dvora = mehilainen ja niin edelleen ja edelleen. Toisen suuri nimiryhma on tietysti raamatusta peraisin olevat nimet.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Raikasta talvi-ilmaa

Tanaan olin kovin flunssainen, joten en mennyt toihin. Paiva kului lepaillessa ja saastaista kaupunki-ilmaa ihmetellessa. Nama kuvat eivat ole minkaan tulipalon tulosta, muuten vain likaa. Talvella ilma seisoo paikallaan toisin kuin kesalla, jolloin merituuli puhaltelee sotkua vahan isommalle alueelle. Myos ilman ylos-alas liike on pienempaa talvella. Ylailmoissa oleva lammin/kylma (en nyt muista) sulkee alleen tuon lian kuin kansi olisi paalla. Tama efektihan on tuttu esimerkiksi Ateenasta. Siella kaupunki sijaitsee laaksossa, ja "kansi" sulkee saasteen alleen tosi tiiviisti.

Aamulla naytti talta.
 
Paivalla tilanne ei ainakaan parantunut.


Iltapaivalla ihan sita samaa.

Ilta-auringossa naytti sentaan vahan romanttisemmalta. Mutta ei juurikaan puhtaammalta. Talven kauniit paivat ovat juuri niita saasteisimpia. Joskus varoitetaan jopa sairaita, esim astmaisia ihmisia liikkumasta ulkona.



Lonely boy

Paul Anka on kuulemma tulossa tanne UUDESTAAN toukokuussa. Niin suosittu oli hanen syksyn konserttinsa. Kysyntaa riittaa edelleen. Minahan en naista siirappilurituksista oikein pida, mutta klassikkojahan ne ovat, siita ei voi kiistella.



Muut taman sunnuntain klassikot loytyvat taalta.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Palasia pelissa


Tulihan se valmiiksi, ja aika nopeaankin. Vahan yli viikko meni  1500 palan palapelin kokoamisessa. Jostain syysta olen kovin ihastunut tahan melkoisen aivottomaan harrastukseen. Ehka se kuvaa aivojeni tilaa, en tieda. Tai sitten saan toimistossa miettia tarpeeksi arvoituksia ja ratkaisuita, joten tama on sitten vastapainoa. Nyt on palapelikaupassa houkutteleva 1+1 tarjous, joten uusia koottavia ilmestyy taloon luultavasti piakkoin. Taman viimeisen sainkin vaihtokauppana samaisen nettikaupan katevan vaihto/myynti foorumin kautta.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Ikeassa

Lauantai-iltana kavimme pitkasta aikaa paikallisessa IKEAssa. Siellahan on hyva selkavaivaisen miehenkin istua lepaamaan milloin mihinkin sohvaan tai tuolille. Uskomaton oli taas se ihmisten maara siella! Lauantaina oli niin kaunis ja lammin saa, etta olin taysin varma siita, etta koko kansa on luonnossa retkeilemassa, eika kenellakaan ole voimia menna viela illalla Ikeaan patikoimaan. Miten vaarassa olinkaan.
No, mitaan isompaa emme ostaneet. No, tunnettehan tekin ne shopailukierrokset kun "en ostanut mitaan mutta silti meni 60 euroa".  Huonekasvi, pari paistokauhaa ja lastaa keittioon, nukkaa poistava tarrarulla ym ym. Ja herkkukaupasta tietysti Dajm-suklaata isannalle ja smorgasgurkar minulle. Harmi kun herkkuvalikoima on niin pieni. Kaikkien ruokatarvikkeiden pitaa onata kosher-todistus, ja sitahan ei Ruotsissa kovin monella firmalla ole.