sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Jerusalemiin!

Mieheni myy hyvin palvelleen taksiautonsa, ja uutta tyojuhtaa pitaa odottaa viela 
muutama paiva, joten han joutuu pakkolomalle. Taman ajan paatimme 
pyhittaa Jerusalemille. Silloin talloin olemme siella tietysti paivaseltaan
kayneet, mutta nyt on vahan enempi aikaa. 

Loysin toivottavasti mukavan yopaikan airbnb-nettisivujen kautta Nachlaot
kaupunginosassa.


Ihan vieressa on Machane Yehudan tori.


Suunnitelmissa olisi kayda Islamin taiteen museossa

Ja Rockefeller museossa.


Ehka myos korkeimman tuomioistuimen rakennuksessa, jonka arkkitehtuuri
on kuulemma upea.


Anna Tichon talo ja galleria kuuluu myos ohjelmaan.


Ja tietysti muuten vaan haahuilua pitkin
kaupunkia ja jannien paikkojen bongailua.

Majapaikkamme keskeisyys takaa sen etta lahes
joka paikkaan voimme menna kavellenkin.
 


lauantai 28. syyskuuta 2013

Suklaamoussea vaihteeksi

Eilen meilla oli 14 vierasta sapatti-illallisilla. 
Ja koira, joka yritti syoda parvekkeen kasveja.
Muut vieraat olivat kiltisti, soivat lautasensa
tyhjaksi ja saivat jalkkariksi ikuisen jaatelon
sijaan suklaamoussea. 

Ohjeen loysin taalta ja voin kylla
suositella sita! Tein annokset aika pieniin kahvikuppeihin,
ja kun tein maaran kolminkertaisena eli 12 hengelle, kuppeja tuli  
tayteen ainakin 17. 

Moussen rakenne on tosi ilmava ja kevea. Pari vierasta
ahnehti toisenkin annoksen.

Galieasta viela

Niin hieno oli paikkamme mutta vain mina herasin viiden jalkeen ja aloin
vahdata auringon nousua.


Ilmavoimien tukikohta pohjoisessa.


Sielta se aurinko tulee


Vahemman reippaat heraajat saivat pilvisen maiseman. 


Patikoimaan lahdettiin ja kasvit olivat alkuun kuivia.




Maukkaita marjoja tuli myos matkalle. 





Ja jotain tatteja.






Vettakin loytyi.






Retken lopussa perheen pienimmat olivat  aika vasyneita.


Mutta toisille pienille mehujaa vain lisaa vauhtia.



maanantai 23. syyskuuta 2013

Pikalomalle Galileassa

Keskiviikkona lahdimme kolmeksi paivaksi Galileaan. 
Miehen veli perheineen lomaili siella ja houkutteli meidatkin
mukaan viime tipassa. Melkoisen kuivia ovat maisemat nain kesan lopussa.


Viikkoa aikaisemmin olivat retkeilijat jalleen olleet varomattomia grilliensa kanssa.


Majapaikkamme oli Beit Janin druusikylassa.  
Kyla on lahes 1000 metrin korkeudessa, joten
ilmasto on ihan erilainen kuin taalla rannikon kosteudessa.
Illalla oli pitkahihainen tarpeen.

Vahan tietoa druuseistta loyty taalta, jopa ihan suomeksi.


Kylassa on siella taalla aika mielenkiintoisen varisia taloja.


Meidan b&bn nimi oli Admonit Hahoresh eli villi pioni. Viereinen Meron-vuori
on ainoa paikka jossa villi pioni Israelissa kasvaa. Mina olen onnistunut naita
pioneja nakemaan vain Turkissa josta tama kuva.


Huoneemmekin oli aika...varikas.


Kissalamput olivat veikeat.


Piha oli tietysti viinikoynnoksen kattama. Syotava katos.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kukka

Parveke on aika ransistyneessa kunnossa kesan jalkeen.
Yksi pieni varipilkku sentaan loytyi yllattaen.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksya ilmassa!

Ihana naky pitkan kuivan kesan jalkeen.


Jo aiemmin oli taivaalla runsaasti pilvia. 



Tuolla kauempana menee kunnon kuuro.


Minun kohdallani tuli vain muutamia tippoja. Ainakin parvekkeen kaide
kastui.

Ja toinen heikompi sateenkaari...


perjantai 20. syyskuuta 2013

Miten voi ymmartaa?

Miten isa voi heittaa nama 4- ja 5-vuotiaat lapsensa 11 kerroksesta alas ja
hypata sitten itsekin.
Kuva netista

Koston himosta eroa haluavasta vaimosta? Taydellinen sekoaminen?
Ihan sanattomana.

Vaimo oli valittanut miehen agressiivisesta kaytoksesta  poliisille useempaan kertaan. 
Miehella oli lahestymiskielto, mutta oli vaan tullut ja kaapannut lapset mukaansa. 

Tama viela kun alle viikko sitten aiti Jerusalemissa puukotti kaksi lastaan
kuoliaaksi ja yritti tappaa itsensakin, mutta jai henkiin.


perjantai 13. syyskuuta 2013

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

9/11 eli missa olit kun kuulit WTC iskusta?





Uskomatonta etta siitakin on kulunut jo 12 vuotta!

Sina paivana olin asentamassa uutta ohjelmaa yhden vakuutusyhtion
toimistossa. Sain hommat kuntoon aikaisin enka enaa viitsinyt palata
toimistoon vaan suuntasin suoraan kotiin. Jostain kumman syysta avasin
telkkarin ja kuulin ensimmaisia uutisia "onnettomuudesta" kun joku lentokone
oli pudonnut keskelle Manhattania. Kaansin heti CNN kanavalle ja sain seurata
koko iltapaivan ja illan ihan livena naita tapahtumia.

Muistan kun toimittaja selostaa tilannetta taustallaan tama ensimmainen
savuava rakennus, ja samalla toiseen rakennukseen  iskeytyy taas lentokone
ja han kaantyy katsomaan sita ihan tyrmistyneena.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Hyvaa uutta vuotta 5774!


Uudenvuoden pyhia on vietetty. Juutalaisen kalenterin mukaan ajanlasku 
alkaa maailman luomisesta. Miten tahan aikaan mahtuvat dinosaurukset
ja muut pikkuseikat, ei ole minulle viela oikein selvinnyt. 

Joka tapauksessa, aatto, kaksi pyhaa ja niiden jatkoksi viela sapatti
on antanut mukavan pitkan viikonlopun. Paljon juhla-aterioita perheen ja
suvun parissa, retkia ja piknik-grillijuhlia. Liikenneruuhkia, ylensyomista. 

Monissa perheissa on myos tapana ostaa lahjoja, meilla onneksi ei 
tata painetta ole. Periaatteessahan kaikilla on jo kaikkea eli ihan turhaa
vieda viela yksi kulho tai muita turhanpaivaisia kippoja tai lautasia 
ennestaankin tapotayteen astiakaappiin. 

Ruuanvalmistuksessa sen sijaan tyonjako on hieno juttu. Jokainen voi 
tehda sen bravuurinumeronsa, ja nain isantaperheelle ei jaa niin paljon
tekemista, ja rahallisestikin kustannukset jakautuvat. 

Minun taman kerran bravuurini taisi olla Mummo Ankan omenapiiras, joka
omatekoisen jaatelon kanssa on taydellinen jalkiruoka. Alkuperaisen ohjeen
sokerin muutin vain fariinisokeriksi, ja lisasin myos vahan saksanpahkinoita. 
Nam, vaikka itse sanonkin.