Uskomatonta etta siitakin on kulunut jo 12 vuotta!
Sina paivana olin asentamassa uutta ohjelmaa yhden vakuutusyhtion
toimistossa. Sain hommat kuntoon aikaisin enka enaa viitsinyt palata
toimistoon vaan suuntasin suoraan kotiin. Jostain kumman syysta avasin
telkkarin ja kuulin ensimmaisia uutisia "onnettomuudesta" kun joku lentokone
oli pudonnut keskelle Manhattania. Kaansin heti CNN kanavalle ja sain seurata
koko iltapaivan ja illan ihan livena naita tapahtumia.
Muistan kun toimittaja selostaa tilannetta taustallaan tama ensimmainen
savuava rakennus, ja samalla toiseen rakennukseen iskeytyy taas lentokone
ja han kaantyy katsomaan sita ihan tyrmistyneena.
10 kommenttia:
Olimme Portugalissa lomalla ja juuri sinä päivänä kävimme Espanjan puolella autoilemassa. Tulimme myöhään illalla hotellille ja mies avasi tv:n josta luulimme ensiksi katsovamme jotakin elokuvaa. Aika nopeaan tajusimme, että se onkin totta! Soitettiin Suomeen ja tekstarit alko kulkea tutuille!
Autoradiosta kuulin, kun olin matkalla kotiin, kun meille oli tulossa kylppärin suunnittelija. Luulin ensin kuunnelmaksi, mutta sitten tunnistin uutisreportterin äänen ja tajusin, että se oli faktaa.
Siis mulle kävi aika nolosti. Olin Italiassa yksityisellä uimarannalla missä oli baarissa myös televisio. Minä katsoin uutisista toisen suomalaisen kanssa uutisia missä tuosta kerrottiin. No me vain näimme kuvan, mutta emme ymmärtäneet kumpikaan tuolloin vielä italiaa joten naureskeltiin ihan vääränä ja pälpätettiin suomeksi jotain kuinka surkea vitsi. Illalla kotiin mennessä vasta tajuttiin että ei se ollutkaan mikään pila vaan ihan totista totta. Oli hieman noloa mennä seuraavana päivänä takaisin tuolle rannalle, mutta pakko se oli, koska aupairina oltiin ja tuo oli perheen jokakesäinen rantapaikka.
Mina olin töissa seppalassa ja opiskelin vikaa vuotta, töissa ei saanut olla kannykkaa ja olin iltavuorossa, kun sitten lahdettiin työkaverin kanssa duunista oli puhelimessa tekstiviesteja tapahtuneestsa, ei kylla ymmarretty vakavuutta ennenkuin paasi kotiin uutisia katsomaan.
Minä en myöskään tajunnut tilanteen vakavuutta, ennen kuin mies tuli kotiin ja avattiin telkkari. Miehen veli oli töissä juuri tapahtuma-alueella, mutta onneksi hänelle ei käynyt mitään.
Tulin töistä ja ennen kotiin menoa poikkesin läheisessä kioskissa,jossa televisio oli päällä.En ollut uskoa mitä näin ruudulta olin aivan kauhistunut.pahinta oli myös että eksä oli silloin Nykissä,oli myös hänen syntymäpäivänsä ja huoli oli suuri muutaman tunnin,kunnes sain tiedon että hän on ok.Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin asuimme Nykissä,kävimme Ground zerossa,joka sai meidät hiljaisiksi.
Mies tuli toista ja avasi tv: n suoraan kun oli kuullut jo tapahtuneesta.Oli aika huikeaa nahda livena kun ne rakennukset sortui.Illalla oli sitten siskon tyton synttarit ja sisalle astussamme siella soi iloisesti synttarilaulut.Ma sanoin ihmetellen etta etteko te seuraa uutisia ja tuli ilmi etta he eivat tienneet viela tapahtuneesta.No sitten synttarit meniki n uutisten katteluun.T;NetaLeena
Kävin silloin lukiota ja olin minäkin päässyt lähtemään aikaisin kotiin. Tein juuri tonnikalasalaattia, kun äiti soitti, että "avaa heti telkkari, New Yorkissa on osunut lentokoneita torneihin" - ja kun sitten avasin telkkarin, toinen torneista romahti juuri alas. Loppu-ilta menikin selvitellessä, mitä New Yorkissa asuvalle kaverilleni kuuluu...
...joo Satun blogin kautta tänne löysin, ja heti oli pakko kommentoida kun näin mielenkiintoisen kysymyksen esitit. :)
Sen ärsyyntymisen tiedonkulun puutteeseen vielä muistan. Jossain vaiheessa YLE kylmästi lopetti lähetyksen ja alkoi Eduskunnan kyselytunti, ja Maikkarilta tuli varmaankin Kauniit ja rohkeat. Hesarin nettisivut olivat kaatuneet, samoin CNN:n ja BBC:n, eikä mikään viestiliikenne Atlantin ylitse tuntunut toimivan.
Olin silloin maalla ja huvikseni avasin päivällä tv:n jos sieltä jotain tulisi. Istuin ihan tv:n vieressä ja ihmettelin sitä kuvaa ja sitten siinä livenä näin kun se lentokone lensi siihen torniin. Toistin varmaan sata kertaa, ei ole totta, ei ole totta voi hirveetä voi hirveetä. Jo oli hirveä päivä. - Samalla viikolla olin istuskellut ulkorapulla ja siinä on semmoinen kuramatto tehty jostain traktorinpyörän ulkokumista. Siinä oli sama kuvio kuin mitä olin nähnyt WTC talon ulkoseinässä. Onpas samanlainen tuo, ajattelin. Pitkän aikaa olin ihan ihmeissäni miten olin sattunut just samalla viikolla sitä ajattelemaan, olihan NY:n ajoistani jo 20 vuotta aikaa!
Mielenkiintoista lukea kommentteja!
Aika jannaa miten monet ajattelivat etta se oli vaan elokuva tai kuunnelma.
Tulee mieleen etta joskus Amerikassa olikin joku kuunnelma jossa kerrottiin miten marsilaiset laskeutuvat maahan ja monet luulivat etta se oli oikeasti tapahtunut.
Etta joskus nainkin pain.
Lähetä kommentti