Uudenvuoden pyhia on vietetty. Juutalaisen kalenterin mukaan ajanlasku
alkaa maailman luomisesta. Miten tahan aikaan mahtuvat dinosaurukset
ja muut pikkuseikat, ei ole minulle viela oikein selvinnyt.
Joka tapauksessa, aatto, kaksi pyhaa ja niiden jatkoksi viela sapatti
on antanut mukavan pitkan viikonlopun. Paljon juhla-aterioita perheen ja
suvun parissa, retkia ja piknik-grillijuhlia. Liikenneruuhkia, ylensyomista.
Monissa perheissa on myos tapana ostaa lahjoja, meilla onneksi ei
tata painetta ole. Periaatteessahan kaikilla on jo kaikkea eli ihan turhaa
vieda viela yksi kulho tai muita turhanpaivaisia kippoja tai lautasia
ennestaankin tapotayteen astiakaappiin.
Ruuanvalmistuksessa sen sijaan tyonjako on hieno juttu. Jokainen voi
tehda sen bravuurinumeronsa, ja nain isantaperheelle ei jaa niin paljon
tekemista, ja rahallisestikin kustannukset jakautuvat.
Minun taman kerran bravuurini taisi olla Mummo Ankan omenapiiras, joka
omatekoisen jaatelon kanssa on taydellinen jalkiruoka. Alkuperaisen ohjeen
sokerin muutin vain fariinisokeriksi, ja lisasin myos vahan saksanpahkinoita.
Nam, vaikka itse sanonkin.
3 kommenttia:
Pelkäsin etukäteen kun mulla ei ollut muuta ohjelmaa kuin se keskviikon illallinen.Tai olisi ollut mutta ajattelin että torstaina olisi hankalaa päästä kotiin.
Oli ihan kiva laiskotella ja siivotakin välissä;D
Nami,omenapiirakkaa!
Kiitos omenapiirakka-vinkistä! Minä sainkin viikonloppuna ämpärillisen omenoita, joten saattaa mennä kokeiluun. :-)
En edes vielä katsonut linkkiä, mutta arvaan heti millainen on Mummo Ankan omenapiiras:).
Lähetä kommentti