perjantai 30. toukokuuta 2014

Historiaa ja nykypaivaa

Viime lauantaina matkustimme lounaalle ystavan luo Zichron Yaakov kylaan.
Zichron Yaakov on perustettu 1880-luvulla ja on yksi vanhimpia juutalaisten
 maahanmuuttajien  asutuskeskuksia.
Kyla sijaitsee Carmel-kukkuloiden etelapaassa noin 30 km Haifasta etelaan.
 
Suurena apuna vaikeina alkuvuosina oli ranskalaisen pankkiiriperheen jasen
paroni Edmund de Rotschild. Han muun muassa auttoi perustamaan
alueelle viinitarhoja. Pullotehdas ja viinipanimo toivat tyopaikkoja viela lisaa.
Tanakin paivana osa Carmel-viineista valmistetaan Zichronissa. 

Kyla on muuttunut aikojen kuluessa niin etta arvoisa paroni sita tuskin
tunnistaisi. Hulppeat omakotitaloalueet ymparilla ja turisteja houkutteleva
paakatu ravintoloineen ja putiikkeineen keskella. 

Hyva etta meilla oli lounaspaikka tiedossa, silla kaikki 
ravintolat paakadulla tayttyivat ihan silmissa.
 
Entisoityja taloja.



Kellosepalla on mukava sisaankaynti. 

Kirjasto-nimisella pubilla oli hauska "ikkuna".


Edellinen ilta oli kai ollut aika kiireinen, kun pubin pitaja naytti hyvin 
uupuneelta.


Keramiikkaa turisteille.



Vanhassa talossa yli 80-vuotias aviopari myi hunajaa, tahinia, oliiveja ja
oliivioljya. Paikallinen lounasemantamme tiesi etta takapihalla on nahtavaa, ja
kun kauniisti pyysimme (ja teimme vahan ostoksia) paasimme senkin nakemaan.
Oikea kotiseutumuseo.
Nailla petrolikayttoisilla keittimilla on joskus laitettu ruokaa.
Silitysrautoja naytti myos olevan. Muiden kayttotarkoituksesta
ei ole tietoa.



Pihalla juoksenteli kanoja ja tipuja. Tuolla kauempana oli
myos vuohia.


  Viela on taloja jotka pitaisi laittaa kuntoon.





4 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Ette käyneet samalla reissulla Ramat HaNadivissa, Rotschildin puistossa? Eikös se ole siinä ihan lähellä. Olen käynyt itse siellä kerran, olisikohan ollut ulpanin retkellä. Ihastuin paikkaan.

Jael kirjoitti...

Zichron on ihana! niin pittoreski ja viehättävä! Kun asuin pohjoisessa niin kävin pari kertaa siellä;Carmielin silloisen Rotaryn presidentti,joka oli hyvä ystäväni,kävi siellä usein koska tytär perheineen asui siellä,kauniissa omakotitalossa,ja minäkin pääsin mukaan.

Satu kirjoitti...

Olipas mielenkiintoista! Noita vanhoja esineitä olisi ihana päästä tutkiskelemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen tainnut käydä tässä kylässä. Siitä on kyllä jo yli 20 vuotta ja paikka lienee muuttunut tässäkin ajassa... Siellä oli hieno pieni museo, joka kertoi noista maahanmuuttajista. Mieleen jäi sellainen yksityiskohta, että pääkadulla oli lähes jokaisessa kyltissä erilainen versio kadun nimestä.