maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vaalit siella ja taalla - mietteita ja infoa

Meillahan juuri oli vaalit, ja tulokset pettymys. Suuri sellainen.
Olisi ollut ihanaa lahettaa Bibi ja Sara jo kotiin.

Minahan en paase taalla aanestamaan, kun olen vaan "resident" enka kansalainen.
Tama johtuu niista ajoista, kun Suomi ei sallinut kaksoiskansalaisuutta. Nyt kyselin
suurlahetystosta, miten pitaa toimia jos ottaa kansalaisuuden.
Monimutkaista tietysti kuten Suomen byrokratiaan kuuluu. Pitaa saada
sisaministeriosta englanninkielinen todistus etta on kansalaisuuden saanut ja
sen kanssa menna Jerusalemiin ulkoministerioon ja saada siihen paperiin joku
apostilla (mika se on???) ja sen kanssa sitten suurlahetystoon takaisin ja
lahettavat Suomeen.

Eilen sain ennakkoaanestyslapun tanne. Valitettavasti vaan ne aanestyspaivat
sattuvat sille viikolle, jolloin lomailemme Kreetalla. Katsoin sitten, missa Kreetalla
aanestetaan ja yllattaen se paikka onkin Haniassa eika suurimmassa kaupungissa
Iraklionissa, missa meidan majapaikkamme on. No otan kumminkin lapun mukaan,
jos sattuisimme olemaan Haniassa kaymassa oikeaan aikaan. Ei silti mitaan paineita,
en ole koskaan taalta Suomen vaaleissa aanestanyt. Mutta voisi olla ihan hauska kokemus.

Muutamia eroja Suomen ja Israelin vaalikaytannossa:

- Ulkomailla asuvat Israelin kansalaiset eivat voi aanestaa. Poikkeuksena
diplomaatit ja merimiehet.

- Ennakkoaanestysta ei ole. Vaalit ovat keskella viikkoa, aina tiistaisin. Se
on yleinen vapaapaiva. Kaupat ovat kylla auki, joten shoppailu sujuu, ja
kauppa kavi hyvin kuulemma tallakin kertaa. Tasta mielipiteeni, pitaisi olla
aanestyspakko eika oikeus kun ihan vapaapaivankin saa. Nainhan on jossain
maissa, tietaakseni ainakin Australia, Turkki ja monet Etela-Amerikan maat.

-Taalla aanestetaan vaan puoluetta. Puolueet tekevat etukateen listan ehdokkaistaan,
ja niita sitten paasee parlamenttiin (Knesset) sen mukaan miten paljon puolue
on aania saanut.

- Taalla parlamentissa on 120 jasenta, Suomessahan on 200.

- Niin ja taalla ei ole mitaan vaalipiireja alueittain.

4 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Ei ole edes käynyt mielessä, että toisen maan kansalaisuutta anoessa pitäisi Suomeenkin jotain ilmoittaa. Ei sillä, että Algerian kansalaisuutta hakisinkaan, vaikka kuulemma nyt jo saisi pitää entisensäkin, kukaan tutuista vaan ei vielä ole testannut sitä käytännössä.
Teille kulkeekin posti nopeasti, minä en ole vielä saanut ennakkoäänestyslappua, yleensä se tuleekin vasta vaalien jälkeen.

Jael kirjoitti...

Olisivat saaneet mennä tosiaankin jo helvettiin minun puolestani se pariskunta.
Minulle tuli Suomesta äänestyslappu,ja vaalipiiri siellä Helsingissä;D Tuliko sulle tuo äänestyslippu täältä suurlähetystöstä? Pitää kysyä jos voin sillä Suomesta lähetetyllä vaalilapulla äänestää täällä.

anumorchy kirjoitti...

Sirokko,
ala nyt. Kyllahan turhaa byrokratiaa pitaa olla. En tajua miksi tuo Jerusalemin keikkakin pitaa tehda. Miksei sisaministerion virallinen todistus ole yhta pateva kuin ulkoministerion.

Jael,
eihan ne taalta mitaan laheta. Suomesta vaan tulee. Ihan riittava minka sait, passi vaan mukaan ja aanestamaan.

PW kirjoitti...

Voin lohduttaa etta se kaksoiskansalaisuus ilmoitus on kuitenkin aika helppo. Silloin kun vannot uskollisuusvalan ja otat kansalaisuuden misrad hapnimissa pyydat vain saman paperin extrana englanniksi.

Seuraavaksi maksat netissa (tai postissakin muistaakseni) apostille leiman hinnan ja sen kuitin ja kansalaisuustodistuksen kanssa sitten jerusalemiin. Katso aukioloajat hyvin, meilla tuli 2 retkea sinne kun ensimmaisella kerralla oltiin portilla just sulkemisaikaan! Sen saa ainakin lapsen syntymatodistukseen hoidettua myos postitse. Ja sitten takas suurlahetystoon.