maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kreetan toreilta

Ensin Heraklionista. 
No kalaa tietysti. Saarellahan ollaan. 


 Nyt on artisokkien aika.
Nama olivat minulle uutta lajiketta, meilla on lehdissa
pyoreat karjet. 


 Ja manssujen.


Meli eli hunajaa. Jostain syysta en tykkaa hunajasta vaikka kaikki muu makea
meneekin. Siina on joku kumma sivumaku joka ei tunnu kivalta. 


 Isanta ostamassa verhokangasta. Onneksi ei 
loytanyt mitaan sopivaa. 


 Ja kenkien myyjan poika meditoimassa.


Sipulit olivat tosi raikkaan ja pirtsakan oloisia. 


 Ja saman myyjan porkkanoita. Ihan teki mieli ostaa. Niin kauniisti 
oli niputettu nekin. 



 Etanat yrittavat paeta kopasta varmaa kohtaloa kuumalla pannulla. 


Hanian kauppahallissa oli tunnelmaa. 


Ja meille vahan eksoottisempaa tavaraa lihakaupassa. 
Kiva etta pupuille oli jatetty sukat jalkaan. 


Turkista aikoinaan  tuttu kokoretz valmiina grilliin. Kerta riitti. Epamaaraisia 
sisuskaluja joiden ymparille kieputettu suolia. Ei mun juttu, vaikka tykkaankin
 maksasta, munuaisista, sydamesta ym "normaaleista" sisusherkuista. 


6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Vähän tosiaankin eri näköisiä nuo artisokat täkäläisiin verrattuna.Porkkanat niputettu tosi nätisti:)

anumorchy kirjoitti...

Jael,
oli siella niita meillekin tuttuja artisokkia. Nuo erimalliset vaan pistivat silmaan.

Blyygi Blumsteri kirjoitti...

Oliko mansikat makeita?

anumorchy kirjoitti...

Mansikoita ei maistettu. Ei ne ainakaan kovin tuoksuneet, eli ehka makukin oli vahan huono. Mansikoiden suhteen odotamme Suomen kesaa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ihanhan tuosta tuli kodikas olo. Paitsi pupuja ei Turkissa syötäisi.

Satu kirjoitti...

Oli tosi mielenkiintoisia kuvia! Noh, paitsi ehkä tuo viimeinen. :-D