Coca Cola ei ole talla hetkella kovin suosittu juoma taalla. Viime viikolla yhtio alkoi salaillen kerata kauppojen hyllyilta tiettyna paivamaarana valmistettuja puolentoista litran pulloja. Juttu paatyi julkisuuteen ja kohu kasvaa paiva paivalta. Juomassa kaytetty hiilihappo on ollut "epapuhdasta" ja tasta aiheutuu pilaantunut ja madantynyt haju pulloissa. Terveydelle ei kuulemma ole mitaan haittaa! Nyt yhtio on jo kerannyt kokonaisen viikon valmistuseran, ja myos pienempia pulloja, tolkkeja ja Sprite-juomapulloja. Tapahtuuhan tehtaissa joskus virheita, mutta tama salailu on suututtanut monia.
Muutama vuosi sitten taalla oli paljon paljon ikavampi tuotantovirhe, kun kasvispohjaisesta aidinmaidonvastikkeesta unohtui B1-vitamiini. Vastike oli pienien vauvojen ainoaa ruokaa, ja vitamiinin puuttuminen aiheutti vakavia ja pysyvia kehitysvaurioita, ja ainakin yksi lapsi kuoli vitamiinin puutteeseen. Asiaa puidaan edelleen oikeudessa, mutta naiden lasten vanhempia ei tietysti minkaanlainen korvaus tule lohduttamaan.
edit 2/12/09
Taman paivan tietojen mukaan Coca Cola tuotteiden myynti on laskenut viime paivina jopa 25%. Ei ihmekaan!
Aivopestyt suklaauhrit
7 tuntia sitten
5 kommenttia:
No, jopas...ja pepsi taputtaa kasiaan.
Taalla kaikki suosivat nyt yhtakkia luomua kun paljastui etta taalta maailmalle lahteneet vihannekset palautettiin liian korkeiden myrkkyjen takia takaisin.
Onneksi en ole enään vuosiin koskenutkaan virvoitusjuomiin.....
Eikös se Coca Cola jäänyt kiinni sittäkin, että yritti myydä pullotettua vettä, joka osottautuikin ihan tavalliseksi "hanavedeksi"?
Ehkä sitä voi vielä käyttää metallin puhdistamiseen, kuulemma ruosteiset naulatkin puhdistuu hyvin cocalla :)
Itse en juo limuja ollenkaan.
Onneksi (!!!!???) kuluttajat eivàt aina edes tiedà, mità ostavat. Italian Rai 1:lla on tunnin ohjelma, jossa 'valistetaan' kuluttajia erilaista asioita. Hyòdyllistà ja silmià avaavaa. Tykkààn ostaa luomua/kasvattaa itse, jos vain mahdollista. Siltikin saan varmaan kaikenlaisia ns lisàaineita sieltà sun tààltà.
Lähetä kommentti