sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko

Sadepaivan kunniaksi piti valita Eurythmicsien "Here Comes The Rain Again" upeine videoineen, mutta kun en saanut sita linkitettya suoraan blogiin, niin tyydytaan Beatlesien "Rain" kappaleeseen. Ja toivotaan etta vetta tulee jatkossa lisaa. Suomessakin nakyy pyryttavan.



Lisaa klassikoita taalla.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Kyllikki Villa on kuollut...

Voisin vaikka lukea nyt uudestaan  Vanhan Rouvan Lokikirjan. Rahtilaivoilla matkustava Villa saa menovarpaan kutkuttamaan. Tana paivana tuskin rahtilaivat enaa ottavat yksittaisia matkustajia tahan tyyliin.
Kertomisen rehellisyys myos matkan hankaluuksista ja omasta vanhenemisesta ja epavarmuudesta koskettaa.
Tytto Sodassa kirjaa aloin lukea, mutta se jai jostain syysta kesken. 17-vuotiaana lotaksi lahtenyt Villa julkaisee tassa teoksessa kolmen sotavuoden kirjeenvaihtoaaan aitinsa kanssa. Aion kylla lukea tamankin loppuun. Omakin aitini oli Karjalassa lottana, joten kuvaus kiinnostaa melkoisesti.

torstai 25. helmikuuta 2010

Sadepaivan varalle

Tilasin tanaan kaksi uutta 1000 palan palapelia, ja yllatyksekseni
 ilmoittivat etta saattaa olla jo huomenna tulossa.
Se sopiikin mukavasti, kun on luvassa sateinen sapatti,
 ja sunnuntaikin viela.
 Nama ovat  uutuuksia, nain ne eka kerran pari paivaa sitten, ja kun
nettikaupalta tuli eilen ilmoitus 15% alennuksesta,
tein tilauksen aikailematta.


Eivatko olekin viehattavia kuvia?

maanantai 22. helmikuuta 2010

Kevaan vareja


Fenkoli


Orkidean sukua kai, houkuttelee hyonteisia parittelemaan tytto-hyonteisen nakoisella kukalla.


Uusia lehtinuppuja


Suomenkielisia nimia ei ole tiedossa naille.







Closeup




Varimutaatioko?

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko

Synkkaa sunnuntaita piristamaan Säkkijärven polkka Esa Pakarisen ja Eemelin esityksena. Sanoitus on niin reipas etta se vie tanaan voiton klassisesta Vili Vesterisen esityksesta.



Muut klassikot taalta .

lauantai 20. helmikuuta 2010

Alku ja loppu

Jonkun alku ja toisen loppu, yksinkertaistettua filosofiaa paivan retkikuvia selaillessa.

torstai 18. helmikuuta 2010

Hukassa

Buu, palapeli valmis mutta paloja hukassa. Ex-kalyni antoi minulle lahjoituksena saaneensa palapelin testattavaksi. Han harrastaa kaikenlaista hyvantekevaisyytta. Keraa lahjoituksia ja siirtaa niita eteenpain. Vahaosaisiahan taalla riitaa, eika sossun luukulta saa kovin helposti mitaan. Pienemmat palapelit han kertoi tutkineensa itse, mutta tama 500 osan peli oli hanelle vahan liikaa. Koska han tuntee minut alan harrastajana, sain kantaa oman korteni lahjoituskekoon. Taitaa kylla menna roskiin talla kertaa. Mietinkin miten ihmiset kehtaavat antaa tallaisia lahjoituksia. Palojen joukossa oli myos muutama ylimaarainen, johonkin ihan muuhun peliin kuuluva osa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Päivan pulinat

Tyokaveri sai kuulemma potkut eilen. Taisi loppua tyot kertalaakista, kun ei ole hanta tanaan nakynyt. Tehdaankohan muuallakin talla tavalla, etta ilmoitetaan paivan lopussa, etta huomenna ei tarvii enaa tulla? Aika tyly kaytanto, mutta kai pelataan etta katkera irtisanottu tekisi jotain sabotaasia. Ja kyllahan sita olisi helppo taalla koneilla tehdakin. Delete vaan tiedostoille, mukavaa kiusaa saisi aikaan.
Aika hiljaista on kylla toimistossa. Uusia projekteja ei ole tulossa, ainakaan isompia. Joten ei ihmekaan etta "tarpeettomia" karsitaan. Tama eilen irtisanottu ei sopeutunut kunnolla mihinkaan tiimiin ja oli muutenkin hiukan rasittava tyyppi.

Aamulla oli valtava sumu. Nyt muuttunut helteeksi. Tama helmikuu on rikkonut kaikkien aikojen lampoennatykset. Pari paivaa sitten Jerusalemissa oli +28 astetta. Vaikea kuvitella etta helmikuussa siella saattaa sataa luntakin. Vasta ensi viikoksi on tulossa normaalimpaa talvikelia.

Ihana Väinö viettaa tanaan nimppareita. Onnittelut!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Seksiorjana?

Haluaisitko olla taman miehen seksiorjana? Aivan uskomaton tarina sinansa, miten ihmiset ovat johdateltavissa. Oikeastaan aika pelottavaa.Toivottavasti han viettaa pidemmankin tovin kaltereiden takana.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Sapattiretkella eramaassa

Eilen retkeilimme melkein helteisessa saassa Kuolleen Meren etelapaan vuorilla.
Kaprismarjan nuppuja.
Joenuomassa kasvava puu tarvii tukevat juuret, jos haluaa pysya paikoillaan myos yllattavien ja voimakkaiden tulvien aikana.
Urhea kukkanen tunkee itsensa kivikosta.

Eramaan rauhaa.
Joskus tassa on ollut merenlahti ja myohemmin jarvi. Elioiden jaanteet, mineraalit ja muta ovat muodostaneet hienoja kerrostumia.
Tasta ei olisi kiva pudota! Joskus tallaisiin paikkoihin on kiinnitetty jonkinlainen kadensija pitaa kiinni. Talla kertaa ei.
Luonnon taideteos.
Tata siltaa ei reipaskaan virtaus vie mukanaan.
Viela loytyi kukkia.
Paluuruuhkaa!

Sunnuntaiklassikko

Ystavanpaivan siirappisen tunnelman vastapainoksi, Sinead O'Connor ja Nothing Compares 2 U. Varmaan on pyorinyt klassikoissa ennenkin, mutta otan vapauden tunkea sita uudestaan.
Tuubissa ei nakojaan ole videon laittaminen tanne sallittua, joten tassa linkki vaan. Pyydan anteeksi klikkaamisen vaivaa.
Lisaa klassikoita taalla .

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Leivoin...

Tein tassa hyvia suklaakekseja, tuli oikein rapeita, ilmeisesti kaurahiutaleiden ansiosta.
Kuvaa ei ole kun soimme jo kaikki. Maapahkinavoi antoi tosi mukavan savahdyksen.


Chocolate chip cookies

200 gr voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl maapahkinavoita
1 tlk vaniljasokeria
1 tlk kanelia
1/4 tlk suolaa

2 munaa

2 dl chocolate chips
(laitoin puolet valkoisia ja puolet tavallisia)

6 dl kaurahiutaleita
2 dl jauhoja (voi riittaa vahan vahempikin jos kaurahiutaleet on pehmeita  ja jauhoisia)
1 tl soodaa

Voi, sokerit ja maapahkinavoi vatkataan.
Munat lisataan ja lopuksi kuivat aineet sekoisettuna.

Lusikalla pienia kekoja pellille ja 160-170 asteiseen uuniin.
Aikaa en katsonut.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Neljannen kansion neljas kuva

Onkin sitten aika vanha kuva keittiostani. Nyt siella on jo lampunvarjostimet ja mukava marokkolainen varikas matto.

Kuka saa äänestaa?

Olipa harmaa aamu tanaan. Heratyskannykan soidessa olin ihan varma etta olin asettanut sen vaaraan aikaan. Niin pimeaa viela oli.Yleensa saan nauttia aamuisin varikkaista aamuruskoista ja auringon noususta. Tanaan oli ihan pilvista. Tallainen pilvipouta on aika harvinaista taalla. Yleensa joko sataa tai paistaa.

Puheenaiheeksi on taas kerran noussut ulkomailla asuvien kansalaisten aanestysoikeus. Tai siis sen puuttuminen. Nykyaan vain diplomaatit ja merimiehet voivat aanestaa ulkomailta. Nyt hallituksessa alkaa olla aika suuri kannatus oikeuden antamiseen muillekin. Toisaalta pelataan mahdollisuutta, jossa muualla asuvat paattaisivat maan asioista ja vaikuttaisivat ehka suurestikin taalla asuvien elamaan. Ottaen huomioon myrskyisan hallinnon ja dramaattiset tapahtumat, tulosta ei kannata vahitella.
Israelin kansalaisia asuu ulkomailla satoja tuhansia. USAssa yli 100000, Kanadassa 50000 ja pienessa Hollannissakin 10000. Tassa vain muutama esimerkki. Jos kaikki nama paasisivat vaaliuurnalle, heidan aanillaan saattaisi tosiaan olla ratkaiseva vaikutus vaalien tuloksiin.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko

Jai nyt siit Berlusconin vierailusta sitten tama Rita soimaan paassa. Han on Iranissa syntynyt, taalla kasvanut loistava esiintyja ja diiva. Teatraalisuutta riittaa, onhan han kaynyt teatterikoulun myos. Tassa hanen aikaisempaa tuotantoansa. Tukkakin oli viela aika naturelli siihen aikaan.



Lisaa klassikoita taalla!

perjantai 5. helmikuuta 2010

Berlusconista viela

Loytyihan hanelle sentaan vahan feminiinista viehatysvoimaa taaltakin. Laulajadiivamme Rita esiintyi hanelle laulaen italialaisia aarioita, ja naisellisilla avuilla sai paaministerin erikoisen hyvalle tuulelle. Vieressa myhailee persidentti Peres.

torstai 4. helmikuuta 2010

Sateenkaaren tuolla puolen

jossakin on maa... tai ainakin paljon taloja ja sadetta! Taman taydellisemmaksi sateenkaari ei tule. Harmi kun tuo oikea nurkka jai vahan piiloon.
Jerusalemissa ei sitten kunnon lunta saatu, vahan rantaa vain ja sekin suli heti pois.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Paivan uutisia

Kyseenalaisesta maineesta nauttiva Italian paaministeri Silvio Berlusconi on kolmen paivan vierailulla Israelissa. Seurueeseen kuuluu myos 7 muuta ministeria. Valitettavasti taalla ei ole kauniimman sukupolven edustajia, ei presidenttina eika hallituksessakaan kovin montaa, joten hanen maskuliininen viehatysvoimansa taitaa menna vahan hukkaan. Ehka han heittaa pienta flirttia paaministerin vaimon Sara Netanyahun kanssa. Huhut kertovat etta Saran mielipide vaikuttaa kovastikin herra paaministerin paatoksiin.

Kylma ilmavirtaus Siperian suunnasta on matkalla tanne. Jerusalemissa odotetaan jannityksella, sataako lunta vai ei, keraantyyko se maahan vai sulaako heti pois, ja lapset tietysti toivovat etta koulut suljettaisiin, kuten yleensa kay lumisateen yllattaessa.

Meresta on rantautunut ikavaa "pullopostia". Kaksi isoa kelluvaa pommia on loydetty etela-Israelin rannoilta. Merivirtaushan toimii taalla etelasta pohjoiseen pain, joten voi hyvin arvata mista ne ovat kotoisin. Talven myrskyissa ne voivat matkata kauaskin. Alkutalvesta Netanyassa hukkunut mies  loytyi muutaman paivan jalkeen Haifasta, noin 60 km pohjoiseen hukkumispaikasta.