taitaa tana vuonna olla vasta huomenna.
En oikein ymmartanyt miksi se vuosittain vaihtelee.
Wikipedian mukaan aina kaksi vuotta 21/12 ja sitten kaksi vuotta 22/12.
Katselin Forecan sivuilta, millainen oli paivan pituus tanaan.
Ensin syntymaseudullani Orivedella ja sitten nykyisessa kotikaupungissa
Ramat Ganissa.
Vahan on eroa. Lahes puolta pidempi on paivamme taalla.
Ja todella varmasti monta kertaa valoisampi. Kerroin perjantain
munkkikesteilla sukulaisille, etta koko marraskuussa oli Helsingissa
ollut 13 tuntia aurinko nakyvissa eika pilvien peitossa. Ihan pari kolme
kertaa piti se toistaa, ennen kuin edes ymmarsivat mita sanoin.
Taalla on yleensa pilvista vain silloin kun sataa. Ja ne sadepilvet ovat
kauniita ukkospilven tyylisia eika sellaista tasaisen harmaata tihkusadepilvea.
Pilvisia poutapaivia on tosi harvoin. Perjantai oli sellainen. En tieda oliko se
edes pilvea vaan oli kovin usvaista ja harmaata ja nakyvyys heikko. Kylla
se heti mielialaan vaikutti. Potkottelin sohvalla dekkaria lukien iltapaivaan
asti kunnes oli pakko nousta niita munkkeja tekemaan.
Olen tosi kiitollinen, kun ei tarvii aamulla pimeassa toihin lahtea. Ja kun olen
vaan 7 tunnin virassa, niin kolmen aikaan yleensa pakenen toimistosta ja
paasen kotiinkin viela valoisaan aikaan.
Aivopestyt suklaauhrit
18 tuntia sitten
10 kommenttia:
Me ollaan siinä puolivälissä, päivän pituus 7h 55min. Aurinko nousee 8:32 ja laskee 16:37 eli laskee samaan aikaan kuin teillä, mutta nousee myöhemmin.
Täällä Perämeren saarella aurinko nousi klo 10.28 ja laski jo 14.03. Mutta "joulun valkeat välkkyy". HYvää joulua Sinulle ja mukavaa oloa koko perheelle! Riitta
Minä pidän niistä pilvisistä päivistä ja haluan niitä lisää,odottelen niitä koko kesän.,Ja inhoan aurinkoa! En myöskään halua että päivät pitenee,tykkään että tuo 10 tuntia on just passeli.Ehkä liikaakin.
Olen monena päivänä odottanut, milloin päivä oikein valkenee, ei ollenkaan ja se on vaan pimennyt iltapäivään mennessä. Tosi synkkää siis,mutta kunhan joulun ohi päästään, meillä alkaa valoisuus!
Hyvää hanukan jatkoa ja joulua? vietättekö?
Just nyt päivä seisahtaa täällä Keuruulla(kin). On yksi ns pesäpäivistä, jolloin aurinko olla möllöttää pesässään. Ja jos ei edes pikkuisen kurkista pilvien lomasta, tulee sateinen kesä, sanoo vanha kansa. Minusta kaamos ja joulu kuuluvat yhteen, vaikka muuten valoa kaipaankin.
Täällä aurinko nousee 7:38 ja laskee 5:16, siitä tulee 9t38m. Mitenkä päivä voi olla meillä lyhyempi kuin teillä, ihmettelen!
Yhtään en kyllä kaipaa enempää aurinkoa.
Nt kun aurinko sentään näyttäytyy, niin on päivän lyhyyskin paremmin siedettävissä.
PS. Piti oikein kartasta tarkastaa, tehän olette paljon etelämpänä kuin me, enpä ole huomannutkaan, uskomatonta!
Katsoin minäkin kartasta, ja totta tosiaan Algerian rannikko on paljon pohjoisempana. Amman on samoilla leveysasteilla Tel Avivin kanssa, joten kaippa täällä on samat ajat kuin postauksessa. Nokian kartan mukaan muuten meiltä Ramat Ganiin on 147km ja ajo kestäisi 1h58min.
Aurinkoista joulua Tel Aviviin. Terveisin tänä aamuna pimeällä töihin ajanut ja iltapäivällä pimeällä kotiin ajava. Illalla suuntaamme Orivedelle joulun viettoon.
Lähetä kommentti