Keikauskakku

Tama on vakioleivonnaiseni, jos en viitsi liian pitkaan keittiossa naprata. Pienta lisajannitysta elamaan tuo aina se keikautushetki, kun nahdaan irtoaako kakku vuoasta vai ei.
Mitaan erityista reseptia tahan kakkuun minulla ei ole. Yleensa triggerina toimii jaakaapissa armomurhaa odottavat hedelmat. Tallakertaa siina roolissa toimivat ainakin kuukauden vanhat luumut ja avustajana uusi persikka. Paarynat ja omenat kayvat myos hyvin.
Hieron teflonvuoan pohjaan 20-30 grammaa voita, riputtelen sen paalle muutaman ruokalusikallisen fariinisokeria ja asettelen hedelmanviipaleet kauniisti. Paalle kanelia ja ehka vaniljasokeria ja korkillinen konjakkia.
Sen jalkeen teen mahdollisimman pienen kakkutaikinan. Sen tarkoituksena on vaan pitaa tayte koossa. vahan niinkuin pitsapohja. Talla kertaa vatkasin yhden munan ja 1/2 desia sokeria. Lisasin n 50g voisulaa, lurauksen piimaa ja ehka 1 1/2 desia jauhoja joihin oli sekoitettu puoli teelusikallista leivinjauhetta. Siis noin suunnilleen. Taman tasoittelin hedelmien paalle ja riputtelin viela vahan kookoshiutaleita myos. Sitten uuniin 160-170 astetta, kunnes on valmis, aikaa en katsonut.
Tarkeaa on kaantaa kakku lautaselle heti kun se on otettu uunista, eika odottaa , kuten tehdaan kuivien kakkujen kanssa. Ja toivoa etta se irtoaisi yhtena kappaleena. Minun teflonvuokani kanssa se onnistuu. Irtopohjavuokaa ei kannata kayttaa, koska voi-sokeri-karamelli pohjalta vuotaa helposti.